Kotkan meripäivät on yksi suurimpia kaupunkifestivaaleja, joita Suomessa järjestetään. Perinteet juontavat vuodelta 1962, jolloin juhlat järjestettiin ensimmäisen kerran. Juhlien koko, sisältö ja muoto on elänyt koko historiansa ajan. Musiikin osuus on kuitenkin ollut aina keskeinen. Ilman mitään tieteellisiä perusteita tai journalistista vastuuta Meripäivillä soi enemmän jazz kuin jazzjuhlilla?
Juhlien alkuaikoina legendaarinen soittopaikka Fennia oli vielä voimissaan. Pekka Mandartin ohjaama Keisarikunta elokuva on tästä ravintolamiljööstä ammentanut monia henkilöhahmoja ja tarinoita.
Nykyisin Fennian henkeä pidetään yllä Meripäivien aikana toisessa legendaarisessa ravintolassa, Ravintola Kairossa. Meripäivien yhteydessä on järjestetty jo vuosia jazztapahtuma, joka on hyvin klubimainen ja intiimi tunnelmainen. Yleisöllä on mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia soittajien kanssa illan aikana yli 100-vuotiaan kapakan pöydissä.
Tänä vuonna torstai-illan tilaisuudessa olivat paikalla esimerkiksi Pekka Sarmanto, Jani Uhlenius, Pedro Hietanen, M.A. Numminen, Vesa Tompuri, Arto Nybom, Kari Korpinen ja Jallu Sundelin. Illan mielenkiinto kohdistui kuitenkin ennen kaikkea kotkalaisen Heikki Kauppisen esiintymiseen.
Heikki Kauppinen on täydessä iskussa oleva yli kahdeksankymppinen jazzdynamo, joka on soittanut jo 40-luvun lopulla jazzia kotkalaisissa kapakoissa. Häntä voi myös luonnehtia käveleväksi jazztietokirjaksi. Heikki on pöytäseurana mitä parasta seuraa jazzentusiasteille. Niin myös Kairon jazz tapahtumassa.
Heikki kertoi aloittaneensa uransa mandoliinin soittajana, mutta siirtyneensä pian jatsillisempiin puhallinsoittimiin. Klarinetti ja fonit ovat hänen käsissään soineet keskeytyksettä 50-luvulta tähän päivään.
Ensimmäiset vaikutteet kuunneltiin kavereiden kanssa radion lyhytaaltoasemilta. Koska mitään tallennusvälineitä ei silloin vielä ollut varaa hankkia, ystävykset yrittivät merkitä asioita muistiin ja painaa soittotyylejä mieleen. Kaikesta tästä on kuitenkin muodostunut oma persoonallinen kotimainen jatsityyli, jota Kauppisen hyvä kaveri Junnu Vainio esitti pilkesilmäkulmassaan 60-luvulla. Junnun tekstien henkilögalleria on pitkälti Heikin tuttavapiiriä Fennian ajoilta.
Pelkällä soittamisella eläminen sodan jälkeisessä Suomessa olisi ollut riskibisnestä, niinpä moni kotkalainen soittaja hakeutui Kotkan kauppaopistoon. Samalta luokalta olisi voinut koota usein oman kokoonpanon. Heikki vähän ironisoiden heittääkin näistä takapenkin torkkujista ja koulumenestyksestä huulta. Iltakeikat vaativat veronsa. Heikki valmistui kuitenkin -56 mekonomiksi ja toimi pitkään konttorikonemyyjänä ja siinä ohessa soitti ravintola ja tanssipaikkakeikkoja suurella innolla.
Onnenpotku oli kun Yleisradion väki bongasi Pertti Metsärinteen orkesterin Fennian keikalta ja Heikki kumppaneineen pääsi tv-viihteen pariin. Tämän jälkeen myös keikkoja on riittänyt. Pertin kanssa on Heikki pitänyt yhteyksiä vieläkin, vaikka Pertti asustelee pääkaupunkiseudulla nykyisin.
Pöytäseuruetta ihmetytti miten Heikki on tätä kaikkea jaksanut nämä menneet vuodet ja jaksaa vieläkin veteraanisoittajana. Heikki on pienen hetken vaiti, mutta tunnustaa että -80- luvun puolivälin jälkeen fysiikka alkoi laittaa vastaan. Tuli huimauskohtauksia ja väsymystä. Lääkärien neuvoista oli otettava vaarin ja levättävä ja otettava hieman rennommin. Tämä onnekis auttoi. On ilmeisen hyvä kuunnella kehon viestejä ja ne on otettava vakavasti. Siinä Heikin salaisuus ja neuvo todella pitkään uraan, joka jatkuu yhä.
Soittamisen ohella Heikki on koonnut yhdessä ystäviensä kanssa kattavan opuksen Kotka-Hamina seudun jazzmusiikista*. Tämä on rakenteeltaan erikoinen kirja, se on samalla hakuteos, pakinakokoelma, tutkielma. Yhteisenä nimikkeenä on siis eräänlainen musiikkiantologia. Valokuvia on myös saatu kerättyä valtava määrä eri lähteistä. Kirjan aikaansaaminen on kulttuuriteko, jonka arvo nousee vieläpä ajan myötä. Tarinat, lehtiartikkelit ym. lähdemateriaali on nyt tallessa. Muistelijoiden rivit harvenevat ikävä kyllä pian, mutta nyt tarinat ovat kuitenkin tallessa.
Tarinatuokiomme jälkeen Heikki nousee kärppämäisen ketterästi esiintymislavalle, ottaa vibrafoninsa peiton pois, kokoaa klarinettinsa. Muutama sana soittokumppaniensa kanssa ja Heikki Kauppinen Ultramodern Jazz Quartet on vauhdissa. Osuva nimi hänen bändilleen. Nimessä ja musiikissa yhdistyvät perinteet ja nykyisyys. Ei ole vaikea ymmärtää että Heikin mielestä 20-40 luvun musiikki on hänen mielestään sitä oikeaa. Soitto käy nuoruuden innolla. Soittokaverit bändissä eivät olleet edes syntyneet, kun Heikki jo soitti kapakkayleisölle. Soittokaveritkin ovat jo eläkeiän kynnyksellä.
Käsittämätön legenda tuo Heikki!
*Heikki Kauppinen Meillä soi, Kotkan ja Haminan kevyenmusiikin värikkäät vaiheet. Kotka Painotalo Westman 2014
