Jazz-Emma Verneri Pohjolalle

1107
lukukertaa

Trumpetisti Verneri Pohjola palkittiin Emma Gaalassa vuoden parhaasta jazzlevystä.

Näin perustellaan Emma Gaalan sivuilla:

”Verneri Pohjola ei liene tuntematon nimi kotimaista jazzia ja rytmimusiikkia 2000-luvulla seuranneille. Mm. Quintessence-, Ilmiliekki Quartet-, Q-Continuum- ja Tuomo Prättälän yhtyeistä tutuksi tullut trumpetti- taituri on malttanut valmistella soolouraansa rauhassa. Helmikuun alussa 2009 julkaistu albumi Aurora on Pohjolan pelinavaus sooloartistina. Debyyttiään Verneri Pohjola kasasi löyhän kollektiivin hengessä. Kyseessä on sekä uutta että pidemmän linjan osaamista edustavien eturivin suomalaisten jazzmuusikoiden kykykeskittymä, jota Pohjola luotsaa kunkin kappaleen kohdalla tarkoitusta parhaiten palvelevassa koostumuksessa. Jousiosuuksista levyllä vastaa maineikas Meta4-kvartetti. Auroraa voikin tietyllä tavalla pitää erilaisten ja yksilöllisten musiikillisten tarinoiden kokoomateoksena. Koossapitävänä voimana kautta linjan on Verneri Pohjolan näkemys kunkin kertomuksen draaman kaaresta ja tämän vision toteuttaminen ensiluokkaisen muusikkokatraan avulla.”