Kari Ikoselle sukseeta Yhdysvalloissa

704
lukukertaa

Kari Ikonen (s. 1973) on voittanut ensimmäisen palkinnon Yhdysvaltain jazzsäveltäjäin liiton kansainvälisessä Julius Hemphill -sävellyskilpailussa. Hän voitti orkesterisarjan teoksellaan Luoto ja pääsi finaaliin myös pienyhtyeiden sarjassa. Luoto esitetään Bostonissa helmikuussa 2001. Teoksen kantaesitys oli UMO:n Silent music -konsertissa Helsingissä huhtikuussa. Julius Hemphill -kilpailuun osallistui säveltäjiä 11 maasta ja 24 Yhdysvaltain osavaltiosta. Kari Ikonen on opiskellut pianonsoittoa ja sävellystä Jyväskylän musiikkiopistossa, Rotterdamin konservatoriossa sekä Sibelius- Akatemian jazzosastolla vuodesta 1994. Ikonen soittaa omassa Karikko-yhtyeessään ja lisäksi yhtyeissä Quartet Coyote, Mr Fonebone, Ahava ja Gnomus.