Jukka Piiroisen valokuvanäyttely ”Jazzkuvia” on esillä Tornion kaupungintalon näyttelytilassa 19.-29.6. 2018. Piiroinen on torniolainen luokanopettaja, valokuvaaja (VAT) ja jazzin harrastaja. Näyttelyssä on mukana yli neljäkymmentä mustavalkoista valokuvaa, jotka on kuvattu jazzkonserteissa vuosien 2006 ja 2017 välillä.
Kolme kysymystä jazzkuvauksesta – Lisäinfoa näyttelyn taustoista:
Miksi kuvaan jazzkuvia?
Näyttelyn aihe on tarkasti rajattu, siis jazzmuusikot. Tavoittelen kuvillani kuitenkin myös suppeaa aihepiiriä laajempaa valokuvauksen ilmaisua. Kuvissani toistuu valon ja varjon yhteispeli, joka luo kuviin tilan tuntua. Kuvat tallentavat ja pysäyttävät liikettä eli aikaa. Kuuluisa ratkaiseva hetki on koko ajan tähtäimessä.
Kuvissa esiintyy hyvin keskittyneitä ihmisiä, jotka valokuva tallentaa taiteellisen työn äärellä. Jazzmuusikot toimivat yleensä valtakulttuurin marginaalissa ja luovatsiellä taiteellisesti kunnianhimoista musiikkia. He ansaitsevat tulla kuvatuiksi.
Miksi mustavalkoisia kuvia?
Jazzvalokuvaus sai alkunsa mustavalkoisten valokuvien valtakaudella. Mustavalkoisuus liittää kuvani osaksi jazzkuvauksen perinnettä, jonka taitajien töistä olen saanut innoitusta omaan kuvaukseeni. Tällaisia kuvaajia ovat esimerkiksi William Claxton, Roy DeCavara ja Lee Tanner. Lisäksi mustavalkoisuus pelkistää lavavalojen luonnottomat värit mustan, valkoisen ja harmaiden sävyiksi.
Jazzin kuvaamisesta
Jazzia soitetaan yleensä konserteissa, joissa yleisö on tullut kuuntelemaan esiintyjää, ei seuraamaan kameran kanssa heiluvaa valokuvaajaa. Niinpä yritän parhaani mukaan noudattaa Roy DeCavaran periaatteita:
”I respect what I’m looking at. I do not intrude. I stay back, and I wait until something
happens. And then I take my picture, and then I wait again. I do not get up in front of people and poke my camera in their faces. I sit back and keep as quiet and invisible as I can, and I wait.”
Näin jazzmuusikoiden kuvaaminen muistuttaa hieman kalastusta. Saalista tulee, jos on tullakseen.
