Teppo Mäkysen 3TM julkaisee uuden kappaleen

1341
lukukertaa

Rumpali Teppo Mäkysen, basisti Antti Lötjösen ja saksofonisti Jussi Kannasteen muodostama 3TM-yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Form CD- ja digimuodossa lokakuussa. Tänään päivänvalon näkee albumin kasettiversio, jolla kuultava bonuskappale Memory julkaistaan nyt myös digitaalisesti. 3TM esiintyy lauantaina 9.12. Helsingin Ääniwalli-klubilla osana We Jazz 2017 -festivaalia.

Suomijazzin eturivin tuottaja-rumpali Teppo Mäkynen esittelee syksyllä 2017 uuden yhtyeensä 3TM, jonka debyyttialbumi Form on kerännyt kehuja laajasti heti ilmestymisensä jälkeen. 3TM on jazztrio, jossa mukana Mäkysen ohella ovat tenorisaksofonisti Jussi Kannaste ja basisti Antti Lötjönen. Mäkynen on tällä kertaa panostanut erityisesti jälkituotantoon, ja tuloksena onkin sopivasti ajasta ja tilasta irrallaan olevaa musiikkia, joka hämärtää akustisen jazzin ja kokeellisen elektronisen musiikin välisiä rajoja. Nyt julkaisunsa saa Formin kasettiversio ja siltä löytyvä bonuskappale Memory, joka julkaistaan tänään myös digitaalisesti. 3TM:n tuoreen julkaisun materiaalia kuullaan livenä We Jazz -festivaalilla Ääniwallissa lauantaina 9.12.

Kuuntele Memory Spotifyssä

”Form on kaikista omista levyistäni henkilökohtaisin, ja näin ollen myös kertoo parhaiten ihmisyydestäni ja muusikkoudestani”, kertoo Mäkynen. ”Musiikki, oleminen ja soittaminen ovat etsimistä, johon sisältyy toivo uuden löytämisestä. Siitä tämänkin levyn kohdalla on kyse. Minua on jo 90-puolivälistä haastanut ja kiinnostanut akustisen ja elektronisen musiikin yhteensulauttaminen. 3TM on yhdenlainen tutkielma tästä: perinteinen jazztrio, jonka soundia rikastetaan sopivilla sampleilla tai itse muodostetuilla äänillä. Silti vapaus ja improvisaatio ovat musiikissa olennaisessa osassa.”

We Jazz Records julkaisee kokopitkän 3TM-albumin Form digitaalisesti, CD:nä, kasettina (C80) ja tupla-LP:nä. CD- ja LP-painoksissa mukana on lisäksi Teppo Mäkysen ottamista kuvista koostettu ”source book”, joka taustoittaa julkaisun maailmaa visuaalisesti.

Form-albumi Spotifyssä

3TM: Five New Dukes -musiikkivideo Youtubessa

”Amazing! A contender for album of the year.”
– Andreas Müller, Deutschlandfunk Kultur

”Kun kuulas kauneus sekä kulmikas mystiikka yhtyvät, tuloksena on ainutlaatuista svengiä.” 5/5
– Juha Seitz / Ilkka & Pohjalainen

”The album reveals a quixotic side of this ever subtle drummer’s musicality not usually indulged so openly.” 4/5
–Anthony Shaw / All About Jazz

”Ainutkertainen, abstrakti albumi on tärkeä ajankuva, josta sekä jazzin että elektronisen musiikin ystävien on helppo nauttia.” 4/5
– Venla Vanamo-Asikainen / Keskisuomalainen

”Levyn rytmitys toimii hienosti, siirtymien ajoitukset ovat tismalleen kohdillaan.” 4/5
– Pentti Ronkanen / Suomijazz.com

”Väliin loputtoman kuuloiset kuviot jäävät kieppumaan mieleen.” 4/5
– Jusa Hämäläinen / Karjalainen

3TM: Form
We Jazz Records (WJLP05/WJCD02/WJCS03, 2LP/CD/MC/digi)
Julkaisupvm: 20.10. CD & digi / 17.11. MC / 8.12. 2LP
Jakelijat: Playground Music (Skandinavia) / Herbie Martin Music (Saksa) / Kudos Distribution (muu maailma)

1. Flaig / 2. Five New Dukes / 3. Formality / 4. Stars / 5. Empty And Still / 6. Infinitum / 7. Desolation / 8. Flaigology / 9. D / 10. Winterline (1st Impression) / 11. Iris / 12. Form / 13. Winterline (2nd impression) / 14. Iran / 15. Dawn (+ kasetin bonuskappale Memory)

Teppo Mäkynen, drs & sounds / Jussi Kannaste, tenor sax / Antti Lötjönen, bass
Sävellys, tuotanto ja valokuvat: Teppo Mäkynen

We Jazz 2017: 3TM Form-levynjulkaisukeikka
la 9.12. klo 20 (ovet klo 19)
Ääniwalli (Pälkäneentie 13, 00510 Helsinki)
Binker And Moses (UK), Mopo: Mopocalypse, Olavi Louhivuori: Immediate Music I, 3TM, VIRTA + & DJ Lander Lenaerts (BE) & We Jazz DJs
Liput: 25 / 20 € Lippupisteestä
We Jazz 2017 -tapahtuma Facebookissa

https://www.facebook.com/teddyrokofficial/
https://wejazzrecords.bandcamp.com/album/form-2
http://wejazz.fi/2017