Equally Stupidin toinen albumi ilmestyy tammikuun lopulla

903
lukukertaa
Kuva: Janne Räikkönen.

Suomalais-sveitsiläis-islantilainen jazztrio Equally Stupid on Pauli Lyytisen, Sigurdur Rögnvaldssonin ja David Meierin muodostama vahva ja energinen yhtye, jonka tuotanto on melodista ja rytmisesti monikerroksista. Menevät ja mm. progressiivisesta rockmusiikista ammentavat sävellykset jättävät runsaasti tilaa väkeville solisteille.

Eclipse Musicin helmikuussa 2014 julkaisema debyyttilevy Exploding Head sai riemastuttavan vastaanoton niin levyllä kuin keikkalavoillakin. Trion toinenkin albumi ”Escape From The Unhappy Society” julkaistaan Eclipse Music levymerkille Vapaat äänet – kiertueen yhteydessä tammi-helmikuussa 2017. Toisella albumillaan Equally Stupid vie musiikkinsa entistä persoonallisempaan ja mielikuvitusrikkaampaan suuntaan monenkirjavine sävellyksineen ja soitinyhdistelmineen.

Equally Stupidin muodostama trio koostuu kolmesta omaleimaisesta artistista, joista jokaisella on takanaan jo yli 10 vuoden aktiivinen kansainvälinen ura oman musiikin parissa. Lyytisen viime vuosien aktiivisimpia yhtyeitä ovat olleet mm. Elifantree, Pauli Lyytinen Machinery ja Raoul Björkenheim eCsTaSy. Rögnvaldsson on tullut tutuksi mm. Sigurdur Rögnvaldsson Dark Forest, DEFEKT ja Uinuva yhtyeistään. Meierin on viime vuosina ollut esillä mm. Schnellertollermeier, Trio Riot ja Hunter-Gatherer yhtyeillään.

Pauli Lyytinen – tenori-, basso-, ja alttosaksofoni, efektit, syntetisaattori, sävellys
Sigurdur Rögnvaldsson (IS) – baritonikitara, sävellys
David Meier (CH) – rummut

JULKAISUKIERTUE / Vapaat äänet
pe 27.1. Pori, Validi Karkia -klubi Porin pääkirjasto
la 28.1. Tampere, Eclipse Jazz Club @ Tampereen Ylioppilasteatteri
su 29.1. Hämeenlinna, Suistoklubi
Ke 1.2. Turku, Tiirikkala
To 2.2. Raahe, Raahen teatteri / järj. Rajatsi
Pe 3.2. Kuopio, Kings Crown / järj. Kuopio Jazz & Blues
la 4.2. Joensuu, Pakkahuone / järj. Jazzkerho 76
su 5.2. Viitasaari, Miekkaniemi
ma 6.2. Orivesi, Oriveden opisto
ti 7.2. Jyväskylä, Poppari
ke 8.2. Helsinki, Malmitalo
pe 10.2. Tallinna, Theater No99 Jazz Club “Talve Jazz” Jazzkaar