Neljäs We Jazz oli menestys

1543
lukukertaa
We Jazz -festarin tekijöitä.

We Jazz 2016 järjestettiin Helsingissä 4.–11.12. Kyseessä oli järjestyksessään neljäs joulukuinen We Jazz -festivaali, joka esitteli parasta jazzia meiltä ja muualta samalla uusia esityspaikkoja jazzmusiikille etsien. Ensi kertaa kahdeksanpäiväisenä järjestetty festivaali onnistui hyvin ja tarjosi monenlaisia jazz-elämyksiä ympäri Helsinkiä. Tapahtuman lukuisiin kohokohtiin kuuluivat mm. berliiniläisen jazzin ilta WHS Teatteri Unionissa, avantgardistinen jazz-installaatio Lapinlahden Lähteellä eli entisen sairaalan tiloissa, sekä amerikkalaisen nykyjazzin kärkinimiin lukeutuvan Mark Turner Quartetin loppuunmyyty konsertti. We Jazzin läheinen yhteistyökumppani, elokuvaohjaaja Petri Luukkainen on ohjannut festivaalista 6 minuutin mittaisen aftermovien, jossa kuullaan tapahtuman suojelijan M.A. Nummisen kirjoittama ja lukema We Jazz -runo.

We Jazz 2016 aftermovie Youtubessa

”Neljäs We Jazz osoitti selkeästi konseptimme kehityspotentiaalin ja oli mielestäni henkisesti sekä sisällöllisesti laajempi kuin kertaakaan aiemmin”, kuvailee We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives. ”On ilahduttavaa, miten laaja-alaista ja monipuolista ihmisjoukkoa tekemisemme kiinnostaa. Petri Luukkaisen after movie vangitsee tapahtuman tunnelman täydellisesti ja ilmentää hyvin sitä, että Petri on seurannut tapahtumamme kehitystä alusta saakka. M.A. Numminen lukemassa nimikkotekstiämme on täydellinen soundtrack tälle leffalle.”

Kuvia We Jazz 2016 -tapahtumasta

Poimintoja mediasta:

”Tätä on We Jazz: Eri puolilla kaupunkia kuplivaa, onnelliseksi tekevää jazz-energiaa.”
– Katri Kallionpää / HS/Nyt

”We Jazzin Berliini-ilta oli niin energisoiva, että konsertista suorastaan lensi kotiin.”
– Harri Uusitorppa / Helsingin Sanomat

”After four successful years mixing local and with a dose of imported talent, Matti Nives and We Jazz have established a sparkling musical niche that adds a twinkle to more than just the bitter Scandinavian winter skies.”
– Anthony Shaw / All About Jazz

”Time frequently stretched or stood still during Helsinki’s fourth annual We Jazz festival.”
– Wif Stenger / Jazz Journal

”We Jazz on ollut aktiivisena toimijana mukana tuomassa jazzia osaksi uutta kaupunkikulttuuria ja tehnyt siitä uudelle yleisölle helposti lähestyttävää ja ihmisen kokoista, mutta kuitenkin samalla elämää suurempaa kulttuuria.”
– Pasi Virtanen / Jazzrytmit & Jazzpossu-blogi

We Jazz 2016 Helsingissä 4.–11.12.

ESIINTYJÄT
Aki Rissanen Trio, Amok Amor (DE/US), Anni Elif Egecioglu, Berlin X Helsinki Ensemble (DE/FI), Buba Wii Aa, Dalindèo, Dunstan (US/FI), Harri Kuusijärvi, Huntsville (NO), Iro Haarla Trio, Jazz kiinnostaa live, Jorma Tapio & Kaski, Jukka Eskola Soul Trio, Jukka Perko Avara, Katu Kaiku, Lucia Cadotsch ”Speak Low”, M. A. Numminen, Mark Turner Quartet (US), Markus Pesonen, Mikko Innanen 10+, Mikko Innanen & Simo Laihonen, Mikko Sarvanne Hip Company & Beibi P, Milo & Moses, Oddarrang, OK:KO (We Jazz Rising Star 2016), Otis Sandsjö & Friends (SE/FI), Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri, Ville Herrala, We Jazz DJs

ESITYSPAIKAT
El Fant, Elokuvateatteri Andorra, G Livelab, Dubrovnik Lounge&Lobby, Genelec House, Helsinki Contemporary, Kahvila Sävy, Kansallisteatteri, Lapinlahden Lähde, Riviera Cinema Bar, WHS Teatteri U:NI:ON

Yhteistyökumppanit / We Jazz 2016: Finarte, Genelec, GLO Hotel, Goethe-Institut Finnland, Grotto Editions, Helsinki Contemporary, Helsinki Design Week, Image, Laitilan Juomat, Lapinlahden Lähde, Radio Helsinki, Suomen Jazzliitto, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzin aineryhmä, Unifilm, Web-Veistämö
Tukijat: Helsingin kulttuurikeskus, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Musiikin edistämissäätiö, Taiteen keskustoimikunta

Yhteistyökumppanit / Scope: Saksan Suomi-instituutti, XJazz Berlin