Innkvisitio Jazzliiton kiertueella

1314
lukukertaa

Mikko Innanen & Innkvisitio tuo esiin kiertueellaan Innasen monipuolisen musiikillisen historian lisäksi tämän aivan viimeaikaiset mieltymykset. Yhtyeen muut jäsenet, Timo Lassy saksofoneineen ja huiluineen, Seppo Kantonen sähköurkuineen ja syntetisaattoreineen sekä Joonas Riippa rumpuineen ja kattiloineen luovat yhdessä pääinnkvisaattori Innasen saksofonien ja sävellysten kanssa kvartetille omalaatuisen, retrofuturistisen yhteissoinnin. Kollektiivisten musiikillisten seikkailujen ja tiuhaan vaihtuvien äänimaisemien taustalla häämöttää aina säkenöivä rytminen syke. Mikko Innanen & Innkvisitio soittaa modernia jazzia oudosti tarttuvalla tahdilla.

Saksofonisti Mikko Innanen (s. 1978) on esittäytynyt Suomen jazzyleisölle esimerkiksi yhtyeissä Delirium, Gourmet, Mr Fonebone, Nuijamiehet, Teddy Rok 7, Loco Motife ja UMO. Innanen on lisäksi esiintynyt lukuisten kansainvälisten jazztaitureiden kanssa. Listalta löytyy esimerkiksi Ingrid Jensen, John Tchicai, Han Bennink, Jaak Sooäär, Jacob Dinesen, Niclas Knudsen, Marc Ducret, Liudas Mockunas ja Anders Bergcrantz. Innanen, Lapinjärven kasvatti, on ollut mukana vuosituhanteen vaihteesta lähtien mukana lukuisilla laadukkailla, pääasiassa Fiasko Recordsin ja TUM Recordsin julkaisemilla jazzlevyillä sekä soittajana että säveltäjänä. Innanen ehti voittaa parhaan solistin palkinnon vuonna 2000 kansainvälisessä Getxon jazzyhtyekilpailussa Espanjassa sekä ensimmäisen palkinnon Jukka Perko -saksofonikilpailussa vuonna 2002 ennen vetäytymistään kilpailuareenoilta.

Monipuolisena ja räjähtävän energisenä muusikkona tunnettu Pylkönmäen oma poika Seppo Kantonen (s. 1963) kuuluu maamme jazzpianistien ja -kosketinsoittajien terävimpään kärkeen. Jazzliiton maineikkaalla Yrjö-palkinnolla vuonna 1985 palkittu Kantonen on vaikuttanut jo pitkään UMO:n riveissä sekä tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Otto Donnerin, Pekka Pohjolan, Tomasz Stankon, Eero Koivistoisen, Antero Prihan, J.Karjalaisen, Remu Aaltosen, Ulf Krokforsin, Markku Ounaskarin, Jari Perkiömäen ja Jukkis Uotilan kanssa. Vuonna 1997 opetusministeriö myönsi hänelle Nuoren taiteen Suomi-palkinnon ainoana muusikkona. Noin 25-vuotistaiteilijajuhlaansa tänä vuonna juhliva Kantonen on epäilemättä eräs maamme eniten levyttäneitä muusikoita – kokemusta kosketinten takaa siis löytyy.

Vahvassa nosteessa oleva tenori-, baritonisaksofonisti ja huilisti Timo Lassy (s. 1974) on harvinaisen väkevähenkinen puhaltaja. Esimerkiksi U-Street All Starsista, Five Corners Quintetista, Jukka Eskola Quintetistä, Teddy Rok Sevenistä ja Jimi Tenorin yhtyeestä tutun Lassyn ensimmäinen soolosingle ”African Rumble / High at Noon” julkaistaan alkuvuodesta 2006 ja sooloalbumi valmistuu myöhemmin samana vuonna. Lassy, Martinlaakson mies, on Innasen tavoin valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta. Mainittakoon vielä, että Timo Lassy on nuorehkosta 31 vuoden iästään huolimatta vieraillut Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentinlinnassa jo kaksi kertaa.

Läpeensä musiikin kyllästämä Kälviän pieni suuri mies rumpali Joonas Riippa (s.1977) on tuttu monista korkeatasoista kokoonpanoista kuten esimerkiksi Young Nordic Jazz Comets – yhtyekilpailun Suomen osakarsinnan 2004 voittaneesta Warp!-yhtyeestä, Jenny Robson Bandista, Verneri Pohjola Quartetista, Kannaste-Viinikainen-Riippa Triosta, Joonatan Rautio Triosta sekä muumipianisti Mika Pohjolan, kitaristi Timo Kämäräisen, ruotsalaiskitaristi Hans Oldingin sekä pianistilegenda Heikki Sarmannon yhtyeistä. 2003 UMO:n nuorena solistina esiintynyt Riippa johtaa myös omaa yhtyettään Joonas Riippa Quartet. Riippa on osoittanut kykynsä myös ainakin sähköbasson, kitaran, trumpetin ja näennäis-stridepianon soittajana – varsinaisesta multi-instrumentalistista ja monilahjakkuudesta on siis kyse!

Mikko Innanen (ss, as, bs)
Timo Lassy (ts, bs, fl)
Seppo Kantonen (synt, org)
Joonas Riippa (dr, perc)

Kiertueaikataulu:
19.4.ke Hämeenlinna, Kulttuuritukku klo 19
20.4.to Kotka, Laulumiesten talo klo 20
21.4.pe Joensuu, Teatteriravintolan terassi klo 21
22.4.la Kuopio, DNA Jazzklubi n. klo 21
25.4. ti Helsinki, Umo Jazz House klo 21
26.4.ke Turku, Monk-jazzklubi klo 21
27.4.to Jyväskylä, Jazzbar klo 21
28.4.pe Raahe, Rytmikellari klo 21
29.4.la Seinäjoki, Wallstreet klo 21