Love Records 1976 ; Siboney 2001 LRCD 168
Cover painting: Kari-Juhani Tolonen ; photo: Timo Kelaranta/Saftra ; lay-out: Jorma Auersalo.
1.The poet
2.Sunday’s stuff
3.Aura
4.Sambatown (Rock ridge)
5.A day at the zoo
6.Grandma’s rocking chair
All compositions by Olli Ahvenlahti. Olli Ahvenlahti (p, org, synt), Markku Johansson (tp, fl-h), Bertil Strandberg (tb), Pekka Pöyry (ss), Eero Koivistoinen (ts), Pekka Pohjola (b), Esko Rosnell (dr, perc), Tommy Körberg (perc), Georg Wadenius (perc)
Produced by George Wadenius
Recorded by Christer Berg, Marcus Music, Stockholm, 3/1976 24-bit remastering by Pauli Saastamoinen, Finnvox, 12/2000
Nykypäivän monenmoisen rytmi- ja tanssilattiajazzin keskellä Olli Ahvenlahden The Poet-levy kuulostaa hyvinkin ajankohtaiselta, tuoreelta ja hetkittäin jopa modernilta. Ihan hyvä levyltä, joka tehtiin sentään jo vuonna 1976.
Sen sijaan tämän levyn nykykuuntelulle ei ole eduksi se, että Ahvenlahti äityi tekemään 20-vuotisjuhlien kunniaksi peräti The Poet -kiertueen keväällä 2006. Tuon kiertueen parasta energiaa ei tällä levyllä ole, vaan meno on huomattavasti maltillisempaa ja välillä auttamatta turhan siistiä.
Se nykyvertailuista. 70-luvulla suomalaisen jazzin ja jazzrockin kenttä oli kapea mutta taso samaan aikaan hyvinkin korkea, kuten tältäkin levyltä hyvin käy ilmi. Kyllä The Poetin voi vähintään pieneksi klassikoksi omalla alallaan laskea.
Petri Silaksen ansiokkaassa esipuheessa (joka harmi kyllä on tämän vuoden 2001 remaster-julkaisun kylkiäisenä vain englanniksi) halutaan kovasti erottaa tämän levyn jazzfunk jazzrockista. Maallikolle nämä erot ovat yhdentekeviä ja varmasti vähän epäselviäkin, mutta ehkä Poetia voisi todellakin luonnehtia Tolosen ja muiden energisten jazz- rockareiden sofistikoituneemmaksi isoksi veljeksi.
”Mellow” on jazzin äidinkielen ydinkäsite silloin kun Ahvenlahden funk etenee pehmeimmillään. Leppoisassa sunnuntaimusiikissa A day at the zoo -kappaleen alun tapaan piilee toki myös tylsyyden vaara.
Soundeiltaan huippuluokkaa olevalta levyltä löytyy hyvien biisien lisäksi kosolti ilonaiheita myös soittopuolelta: Ahvenlahden sujuvan sulavasti liikkuvat monenmoiset kosketinsoittimet, Johanssonin lennokas trumpetti ja Pöyryn verevä sopraanosaksofoni noin esimerkiksi. Rosnellin ja Pohjolan komppi sortuu hetkittäin kaavamaisuuteen eli liian pitkiin juuttumisiin yhteen ja samaan bassoriffiin, mutta eloisimmillaan parivaljakko vetää juuri semmoista 70-luvun komppiherkkua jota välillä on kovasti ikävä.
Pohjolan tajuton bassonsoitto lieneekin suurin syy siihen että Grandma’s rocking chair löysi 90-luvun lopulla tiensä muutamallekin brittiläiselle menojazzkokoelmalle.
Levyn kesto on 70-lukulaisittain normaali 39 minuuttia. Siinä missä useimmat nykylevyt tuntuvat liian pitkiltä, Poet-musiikkia olisi mielellään maistellut enemmänkin.
