Helmi Antila Quartet Ravintola Kairossa

438
lukukertaa
Kaikki sivun kuvat: Ari Haimi.

KotkaJazzin syyskauden ohjelmisto on päässyt taas hyvään vauhtiin. Monipuolinen ja kiinnostava kattaus odottaa jälleen musiikista kiinnostuneita kuulijoita.

Helmi Antila Quartet oli tullut ensimmäistä kertaa Kotkaan keikalle. Helmi oli ensimmäistä kertaa koko kaupungissa. Hän on alunperin Kankaanpäästä lähtöisin, mutta on jo useamman vuoden asunut opiskelujen vuoksi Helsingissä. Sibelius-akatemian klassisen viulun opinnot ovat jo pitkällä, mutta Metropolian jazz- ja rytmimusiikki ovat nyt valloittaneet mielen. Luovuus ja tietty esittämisen vapaus kiehtoo Helmiä. Yhteissoitto bändin välillä ja yhdessä tekeminen on todella motivoivaa.

Illan ohjelmisto koostui pelkästään Helmin ja bändin omasta tuotannosta. Pelkästään suomeksi laulettua jazzia ei kovin usein ole klubi-illassa kuultu. Helmi kertoi kappaleiden syntyvän usein pianon ääressä improvisoidessa. Harmoniat ja melodia syntyvät haettavan tai vallitsevan tunnelman pohjalta. Tämän jälkeen tulee oikea rytmi ja sanat. Näin ylivoimaisesti eniten, mutta joskus lyriikka syntyy ensin.

Helmi kertoi, että hän on jo pienestä pitäen kertonut pianon koskettimien kautta tunnelmistaan ja tavallaan purkanut mieltään. Tämä vaivattomuus kuului illan esityksen aikana. Tuli tunne että Helmi ja musiikki ovat yhtä.

Toki pieni jännitys uuden yleisön edessä on aina olemassa. Kairon maanantai illassa ihmiset ovat tulleet nimenomaan musiikin ja keskittyneen kuuntelemisen vuoksi. Joten ilta oli erittäin onnistunut. Runoutta ja jazzia virtuoosimaisten nuorten soittajien esittämänä. Mikko Antilan amerikasta hankittu entisöity vibrafoni soi ammattimiehen otteella.

Jos bändin sointia pitäisi sanoin ja vertauksin kuvata lukijoille niin useammalle kuulijalle tuli mieleen Carita Holmströmin laulemallinen tuotanto sekä Liisa Tavin ja Pekka Tegelmanin yhteistyö, jossa sanomallakin on merkitystä. Vibrafonin ja sähköpianon välinen vuorovaikutus toi etäisesti mieleen myös 70-luvulta Return to Forever -bändin soinnin. Nämä ehkä kömpelöt vertaukset yrittävät vain kuvailla tämän vielä hieman tuntemattoman bändin maailmaa.

Helmi ei vertauksia pistänyt pahakseen, päinvastoin. Helmikuussa on sitten levynjulkistamistilaisuus ja palautetta toivottavasti tulee laajemmalti. Helmi on vielä hieman salaperäinen levyn sisällön suhteen. Se on jo äänitetty ja jälkitöitä tehdään kiivaasti. Kuohu Records on tiiviisti mukana levytyöstössä. Helmi kehuu yhteistyötä Oona Kaparin kanssa hedelmälliseksi ja opettavaiseksi.

Biisien nimet kertovat myös musiikin sävyistä. Aikanaan-biisi on ensimmäinen sävellys mitä bändi alkoi yhdessä työstää. Se kuuluu nykyisin vakio-ohjelmistoon. Öiset unelmat kertovat -sävellyksen yhteydessä Helmi otti viulunsa esiin. Instrumentaalina esitettiin svengibiisi Lets swing. Kun mä sut nään oli Helmin hyvin omakohtainen tilitys. Taisipa hän vilkaista esityksen aikana selkänsä taaksekin. Luonto ja vuodenajat ja niiden tunnelmat tulivat selkeästi esille tunnetilojen lisäksi sävellyksissä.

Kuulijakunta jää suurella mielenkiinnolla odottamaan ensilevyn julkaisua ja sitä, miten sen markkinointi onnistuu. Tai ei ehkä fyysisen levyn vaan kappaleiden ja bändin poikkeuksellisen raikkaan esitystavan läpilyönti onnistuu. Saattaa olla että ensi keväänä bändin saaminen Kotkaan ei enää onnistu jos kysyntää on jo  suurilla festareilla. April Jazzissa viime keväänä on jo päästy testaamaan festariesiintymistä. KotkaJazzissa ainakin toivotettiin tsemppimieltä taipaleelle.

Helmi Antila Quartet
East Coast Jazz Club
Ravintola Kairo, Kotka, 9.9.2024
Helmi Antila Quartet
Helmi Antila piano, viulu
Mikko Antila, vibrafoni
Tuomo Purhonen, basso
Mooses Kuloniemi, rummut