Tarinointi on puoli ruokaa The Aristocrats-keikalla. Kitaristi Guthrie Govan, basisti Bryan Beller ja rumpali Marco Minnemann ovat kaikki verbaalisesti lahjakkaita, ja vaikka Guthrie on persoonana noita kahta huliviliä huomattavasti vetäytyvämpi, spiikit paljastavat mikä liimaa kolmikon yhteen, huumorintajuhan se. Kaikki säveltävät, ja jokainen osaa taustoittaa omat teoksensa hersyvästi, ja myös musiikin äkkikäännöksissä ja tyylilainoissa huumori kukkii tuon tuosta.
Spiikkien kevennyksiä myös tarvittiin, sillä Lutakon keikkaa vaivasi ylenpalttinen äänenvoimakkuus. Jostain syystä etenkin Minnemannin bassorumpu korostui suhteettomasti, ja viimeistään tuplabasarirytinä peitti kaiken alleen. Omalla kuulonvajentumallani en myöskään saanut Bellerin massiivisina jymisseistä bassoista ollenkaan samalla tavalla selkoa kuin levykuuntelussa. Muutama hitaampi ja rauhallisempi tuokio osoitti, että trion soitosta kyllä löytyy nyanssejakin, ja niin olisi löytynyt menobiiseistäkin maltillisemmilla volyymeilla.
Itse soitossa ei tietenkään ollut mitään vikaa. Kolmen virtuoosin yhteistyö löysi uomansa heti ensimmäisellä, ainoaksi tarkoitetulla keikalla Anaheimin Bass Bash -happeningissä vuonna 2011 (jolla Guthrie korvasi viime hetkessä Greg Howen). Taika on kestänyt, ja vaikka muusikoita riepotellaan kaiken maailman superprojekteihin, The Aristocrats maistuu hyvinkin pysyvältä elementiltä kolmikon touhuissa.
Tämä trio on siitä mukava juttu, että musiikin raaka-aineiksi tuntuu kelpaavan ihan mikä tahansa, säveltäjiä eivät paina minkäänlaiset kahleet. Progeperustaa vahvistetaan metallisella jyrällä, ja tuolla täällä häivähtävät jazzit ja bluesit tai hulvaton countrykikkailu. Ajoittain absurdiksi äityvän musiikillisen huumorin kautta ryhmää tuntui kaiken lisäksi suojelevan Frank Zappan haamu.
Kiertueen ohjelmisto on luonnollisesti rakennettu uusimman You know what…? -albumin varaan. Lisäksi aiemmilta levyiltä kuultiin ainakin nämä: ekalta The Aristocrats-levyltä Get it like that, Blues fuckers ja Flatlands, Culture clash -albumilta Desert tornado, ja Tres Caballeros -levyltä The Kentucky meat shower sekä encorena yleisönlaulatusbiisi Smuggler’s corridor.
Tämänkertainen kolmen keikan Suomen-kiertue sattui ankeimpaan mahdolliseen aikaan. Valo on vähissä ja ne lumetkin menivät pahimmoilleen. Yhtyeellä oli huonoa tuuria myös paikallisesti kilpailevien konserttien kanssa. Jyväskylässä oli yhtä aikaa Raskasta joulua, ja vaikka en itse käsitä, miten joku voi joutua valintaa näiden kahden välillä aprikoimaan, tiedän kyllä ihmisiä jotka oikeasti joutuivat. Sen sijaan ymmärrän täysin, että sekä Helsingissä että Tampereella monelle oli vaikea pala joutua valitsemaan Tasavallan Presidentin ainutkertaisten 50-juhlakonserttien ja Aristocrats-keikan välillä. Paha, paha.
