Olavi Louhivuoren Oddarrang oli odotettu vieras Jyväskyässä. Poppariin oli saapunut tällä kertaa ilahduttavan runsaasti myös nuorta väkeä, mikä ei jazzkeikoilla ole ihan jokapäiväistä.
Tai jazz ja jazz, eipä taida yhtye tunnustaa mitään muuta genreä kuin omansa. Lähinnä elokuvallisen kolmannen levynsä (In cinema, 2013) musiikkia soittanut yhtye ei ole minkään musiikinlajin ytimessä, vaan se on erikoistunut erilaisten rajaseutujen maisemiin yhdistellessään ambientia, jazzia, rockia, progea, elektronista musiikkia ja miksei vähän taidemusiikillisiakin elementtejä.
Oddarrangin pitkäjänteisyys on ihailtavaa. Samalla kokoonpanolla on vedetty jo rapiat kymmenen vuotta, enkä näe mitään syytä miksei tarina jatkuisi kaikessa rauhassa eteenpäin. Yhtye aktivoituu ilman mitään paineita aina silloin tällöin ja päivittää itseään. Toisaalta muusikkojen muualta saamat elämänkokemukset vaikuttavat, toisaalta silloin kun ollaan yhdessä solahdetaan vaivattomasti Oddarrang-moodiin. Näin yhtyeen kehityksessä taitaa lopulta olla kyse hienosäädöstä, eikä radikaaleja suunnanmuutoksia kannata odotella.
Vaan eipä ole tarpeenkaan silloin kun yhtye on näin ainutlaatuinen soitinyhdistelmänsä ja muusikkopersooniensa puolesta. En tiedä onko bändin kokoonpano aikoinaan ollut neronleimaus vai sopivien tyyppien sattumista yhteen, mutta upeasti se joka tapauksessa edelleen toimii.
Esimerkiksi Ilmari Pohjola pasuunan ja Osmo Ikosen sellon kaikuisat unisonot olivat Popparissakin toismaailmallisia. Lasse Sakaran kirkassointinen kitara puhui samaa kieltä lyyrisissä maalailuissa, mutta yltyi rehvakkaaseen luukutukseen ääritempoissa. Lasse Lindgren ei pelännyt soittaa yhden sävelen ”bassokulkua” vaikka kuinka pitkään halutessaan luoda painetta räjähdyksille (itse asiassa yksi Louhivuoren sävellyksistä perustui paljolti siihen että kaikki hakkasivat yhtä ja samaa säveltä tovin jo toisenkin). Maestro itse ei ottanut suurta roolia, soittipahan vain umpityylikkäästi, eloisasti mutta liioittelematta, ja ehti muutamaan otteeseen piipahtaa myös pianon takana.
Lisätään soppaan vielä Ikosen sanaton laulu, Pohjolan syntikka ja elektronisten efektien hyödyntäminen koko bändin voimin, niin johan alkaa bändin konsertissa luoma soundihyöky valjeta. Oddarrangilla ei olisi mitään ongelmaa toimia täysin akustisena tai täysin sähköisenä, mutta juuri tuo molemman laidan parhaat ominaisuudet yhdistävä puoliväli on yhtyeelle se omin alue.
Louhivuoren elokuvallinen visio on tuottanut maagisen kaunista ja herkkävireistä musiikkia. Oddarrang ei kuitenkaan tyydy helpoimpaan ratkaisuun. Yhden ja yhtenäisen kaunoestetiikan sijasta se uskaltaa myös rikkoa rajoja, riskeerata ja roimia, pitää kuulijansa valppaina.
Oddarrang Jyväskylän Popparissa 11.11.2014
Lasse Sakara – kitara
Ilmari Pohjola – pasuuna, syntetisaattori
Osmo Ikonen – laulu, sello
Lasse Lindgren – basso
Olavi Louhivuori – rummut, piano
