Jenny Robsonin viime vuonna julkaisema Butterfly life on hyvä levy. Se on yhtenäinen ja kunnianhimoinen kokonaisuus, liki teema-albumi, jonka sävellykset Robson teki työskennellessään taiteilijaresidenssissä Costa Ricassa vuoden 2005 heinä- ja elokuun ajan. Se on toteutettu erinomaisella soittajistolla. Yhtyeestä löytyy näennäisesti vastakohtaisia muusikkotyyppejä, jotka kuitenkin sopeutuvat vaivattomasti samaan ensembleen.
Korkeatasoisesta toteutuksesta huolimatta Butterfly life ei ole monenkaan pyörittämisen jälkeen suostunut oikein levyltä syttymään. Kokonaisuus on tasokas, mutta liian tasainen, levyltä ei välity kuin osa yhtyeen keikoilla luomasta ilmapiiristä. Jenny Robsonin osaava laulaminen pyörii turhan ykstotisesti keskirekisterissä, eikä laulumelodioissa ole kylliksi koukuttavaa taikaa.
Materiaali on todellakin hitaasti syttyvää, mutta konsertissa kokonaisuus iskee läpi aivan uudella vakuuttavuudella. Vaikka levysovituksiin ei ole rustattu mitään jättimäisiä muutoksia, yhdessä soittamisen taika ja yleisökontaktin ilo nostaa ensemblen energiatason aivan uusille lukemille.
Jazz Barin konsertissa kuultiin pelkästään Robsonin sävellyksiä, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olivat Butterfly life -levyltä.
Yhtyeen työskentely oli oivaltavan sovittamisen juhlaa: soitinten mainioita pienyhdistelmiä, hallittuja sointivärejä, säännösteltyä energiaa. Jussi Lehtosta käytettiin pitkään säästöliekillä musiikin hengen mukaisesti, kunnes konsertin loppupuolella oli aika laskea mies valloilleen. Räjähtävät suoritukset riemastuttivat yleisönkin täydellisesti.
Yhtyeen veto saattoi siis olla lennokasta ja energistä, esimerkkinä vaikkapa Brand New Dayn tiheästi vaihtuneet soolovuorot Dunkelin, Viinikaisen ja Paakin kesken, tai toisella laidalla hienosti väritettyä kaunista kuvaelmaa, kuten kuulas jazzlaulelmatuokio Unen rajalla.
Innostavien improvisaatioiden suuri osuus oli se mikä teki suurimman eron keikan ja levyn välille. Tällä saralla koko kuusikko pääsi kunnostautumaan poikkeuksellisen tasaisesti.
Uuden levyn vastikään julkaissut Manuel Dunkel oli tällä keikalla parhaimmillaan, etenkin tenorilla jälki oli komeaa. Teemu Viinikainen löysi sooloihinsa taas kerran hämmästyttävää lennokkuutta. Riitta Paakki osoitti tässäkin yhteydessä kuuluvansa pianistiemme kärkijoukkoon. Ville Herrala ja Jussi Lehtonen rakensivat ihanteellisen komppiparin Robsonin rytmisesti monipuoliseen musiikkiin.
Jenny Robson on kypsynyt vakuuttavaksi jazzlaulajaksi. Hän ei juuri revittele, mutta maltillinen suoritus osoitti mainiota tyylitajua ja musikaalisuutta. Eipä tule mieleen toista kotimaista laulajaa, jolta skat-laulu irtoaa näin luontevasti, musiikin itsestään selvänä osana.
Jos oli Butterfly life levynä ihan ookoo, keikalla yhtye pisti vielä paljon, paljon paremmaksi.
Jenny Robson Acoustic Band
Jazzliiton kiertue
Jazz Bar, Jyväskylä 1.3.2007
Jenny Robson (voc)
Manuel Dunkel (sax)
Teemu Viininikainen (g)
Riitta Paakki (p)
Ville Herrala (b)
Jussi Lehtonen (dr)
