Joona Toivasen Mt. Gomry Äänekoskella

1222
lukukertaa
Maia Hirasawa
Maia Hirasawa. Kuva: Pentti Ronkanen.
Maia Hirasawa
Maia Hirasawa. Kuva: Pentti Ronkanen.

Parin viime vuoden aikana suomalaisten jazzpianistien eliittiin noussut Joona Toivanen toi uuden opinahjonsa Göteborgin musiikkikorkeakoulun opiskelijoista kootun yhtyeen Mt. Gomryn keikoille Jyväskylään ja Äänekoskelle. Ennen Keski-Suomea yhtye kiersi Ruotsin puolella, esiintymispaikkoina mm. Uppsala ja Tukholma.

Äänekosken konsertti sattui maanantaille, viikonpäivistä ehkä epäotollisimmalle, ja yleisömenestyksestä oli turha haaveilla. No, sellaistahan se marginaalimusiikin järkkäily pienellä paikkakunnalla tahtoo aina joskus olla… Soittajien tai yleisön fiiliksiin ei vähäväkisyydellä kuitenkaan tuntunut olevan vaikutusta. Hieno konsertti jätti selvästi molemmin puolin hyvän jälkimaun.

Mt. Gomry oli eh, erilainen. Tällaista kombinaatiota ei saisi Suomessa aikaan, mutta eipä Skandinavian ulkopuolella missään muuallakaan.

Toivanen tuo kokoonpanoon oman vahvan sävellyksellisen panoksensa, ja myös pianistina sekä ’suomalaista’ sävytystä että vahvan tunteen klassisen musiikin perinteen jatkumisesta jazzissa. Näin etenkin yhtyeen versiossa Joona Toivanen Trion Lumous-levyltä tutussa Kielo-kappaleessa, jonka pitkä intro oli silkkaa klasarikamaa.

Yhtyeessä on Toivasen lisäksi muitakin vahvoja persoonallisuuksia. Saksofonisti ja klarinetisti Thomas Backman on seuraamisen arvoinen puhaltaja. Hän ei ole mikään yhden tyylin toteuttaja, vaan pystyy kevyesti muuntautumaan tunnelmasta toiseen, herkistä sentimentoista oman mainion bluessävellyksensä äärimmäisiin keuhkot pihalle -puhkuihin.

Kokonaan oma lukunsa on laulaja ja tekstintekijä Maia Hirasawa. Kappaleet olivat joko ruotsin- tai englanninkielisiä, mutta paljon kuultiin myös sanatonta scat-laulua. Maialla ei ole suuri ääni, vaan hän on vahva pienellä ja herkällä tavalla. Vähäeleinen, sensitiivinen tyylikkyys leimasi tulkintoja. Äärimmäisen luonnollinen ja luonteva laulaminen sekä myös Maian omat sävellykset viittaavat suuriin mahdollisuuksiin jazzin lisäksi myös fiksumman popmusiikin puolella.

Mt. Gomryn täydentävät basisti Tobias Sondén ja rumpali Chris Montgomery. Yhtyeen luoma kokonaisuus on ilmava ja vaihteleva, toistaiseksi ehkä kuitenkin vielä aavistuksen verran liian varovainen. Itsevarmuushan on mahdollista löytää vain keikkailemalla. Hieno bändi Mt. Gomry on kuitenkin jo nyt, sillä on kadehdittava määrä hyviä, omaperäisiä säveltäjiä ja vahvoja solisteja.

Mt. Gomry
Äänekosken kaupungintalo 3.2.2003
Maia Hirasawa (voc)
Thomas Backman (sax, cl)
Joona Toivanen (p)
Tobias Sondén (b)
Chris Montgomery (dr)