Suomijazz kävi nautiskelemassa Summer Jazzin tunnelmista. Tähän asti vahvasti latinalaista musiikkia painottanut festivaali on etsiytymässä uusille alueille. Nyt keskiössä oli jazzin lisäksi maailmanmusiikki. Jos linja pitää, Summer Jazzille voi povata menestyksekästä tulevaisuutta, sillä maailma on pullollaan mielenkiintoisia etnoa ja jazzia eri tavoin yhdisteleviä yhtyeitä.
Tämän vuoden festivaalin toinen merkittävä linjaus oli oman kaupungin muusikoiden esiinmarssi. Jyväskylä on viime vuosina noussut yhdeksi maan vahvimmista jazzkeskuksista. Joona Toivanen Trion ja Otra Vezin levynjulkaisukonsertit A-salissa olivat musiikillisesti vaikuttavia, tunnelmaltaan lähes ylevän hienoja tilaisuuksia. Tuomo Dahlblom Trio puolestaan oli klubitarjonnan rohein veto.
Alla kronologisessa järjestyksessä henkilökohtaisia makusteluja Summer Jazzin konserteista.
Birdie Num Num
Hoviraitti
Letkeää, rauhallista, selkeää ja seesteistä ja välillä vauhdikkampaakin kunnon jazzjazzia tarjoilee Birdie Num Num Juki Välipakan johdolla. Välipakka on Suomessa perin harvinainen ilmiö, miespuolinen jazzlaulaja, ja ihan kelpo sellainen.
Pehmeä-ääninen Juki tyylittelee rauhallisesti, tosin hieman turhankin varovaisesti. Kaikkinainen revittely on vierasta, asennetta kuvaavat hyvin amerikkalaistermit ”smooth” ja ”mellow”. Skatit irtoavat nopeammissa kappaleissa luontevan kuuloisesti, pinnistelemättä.
Num Numin sielu on pianisti Riitta Paakki, joka soitti jälleen hienosti kuten aina kaikissa yhtyeissään. Paakilla on pianoon herkullisen herkkä kosketus, joka tietysti välittyisi oikeissa konserttiolosuhteissa vieläkin paremmin. Soiton sielukkuus tunkee kuitenkin läpi oloissa kuin oloissa.
Jyväskylä Big Band & Marika Tuhkala
Dixie Harlem
Aalto-sali
Perinteisempi jazz oli saanut oman konserttinsa yleensä melko modernisti profiloidulle festivaalille. Nyt juhlittiin kaupungin oman vanhan jatsin ylpeyden Dixie Harlemin kymmentä vuotta.
Konsertin avanneen Jyväskylä Big Bandin ongelmana oli setin hajanaisuus. Soitettiin ikään kuin näytteeksi hieman vaikeampaa, modernia kotimaista big band musiikkia, ja sitten laidasta laitaan tilaisuuden luonteeseen paremmin sopivia bluesia, lattareita ja tanssimusiikkia. Orkesterin monipuolisuus tuli toki sillisalaatissa esille. Solisteista eniten tilaa sai nuori trumpetistilahjakkuus Kalevi Louhivuori.
Marika Tuhkala on lattariorkestereiden edessä hankkinut vahvan äänen, eikä siis nytkään jäänyt big bandin jalkoihin. Reippaasti ja reteästi yleisöä mukaan houkutteleva Tuhkala oli vahvimmillaan bluesvedoissa. Ehkäpä JBB ja Tuhkala voisivat yhdessä kehitellä kotimaiseen festari- käyttöön tymäkän blues-paketin?
Dixieland ja vanha swing on kymmenvuotiaan Dixie Harlemin leipälaji. Orkesteri ei ole aivan ukkoutunut, sillä Helsinkiin siirtyneen Kalevi Kivistön seuraajaksi ja orkesterin nuorennusleikkaajaksi on saatu JBB:n johtaja Ilkka Mäkitalo. DH vetää ihan kelvollista vanhaa jatsia. Musiikin syke ei tosin missään vaiheessa nouse kiihkeäksi tai edes energiseksi, vaan ote iskusäveliin on ennemminkin letkeänlainen.
Tämänkin konsertin perusteella tällaisen musiikin innokkain kuulijakunta on nykyään selkeästi ikääntynyt, ja suurten ikäluokkien jälkeisten sukupolvien kiinnostuksen kohteet ovat muualla.
Tuomo Dahlblom Trio & Markku Rinta-Pollari
Jazz Bar
Tuomo Dahlblom Trion keikalle ehdin vasta loppuhuipennukseen, joten sain todennäköisesti vähän yksipuolisen kuvan bändin annista. Lopetus oli nimittäin hurjaa energiavyörytystä, mutta lehtitietojen mukaan bändi oli aiemmin herkistellyt myös balladiosastolla.
Kitaristi Tuomo Dahlblom on jo saanut meriittejä, hän on ollut mm. Pori Jazzin vuoden nuori muusikko. Tuomo on viime vuosina soittanut eri yhtyeiden riveissä paljon ja monenlaista, aivan kuten nuoren muusikon pitääkin. Tässä omassa triossa Dahlblomin soitto on kuitenkin vahvimmillaan. Ja samaa voi sanoa myös muista soittajista. Basisti Tero Tuovinen soittaa ”lähes kaikissa Jyväskylän bändeissä”, mutta juuri tämä trio on Tuovisellekin se, jossa hän saa pistää kaiken peliin. Rumpali Hannu Leppänen on tdwr-sarjassa Suomen kärkinimiä (”talent deserving wider recognition” taisi Down Beatin polli-otsikkona olla, eli kykyihin nähden Hannu on vielä kansallisesti aivan liian tuntematon soittaja). Duracell-Leppänen on totaalisen tajuton rytmihirmu, Summer Jazzin vuoden rumpali, ehdottomasti.
Festivaalin taiteellinen johtaja Markku Rinta-Pollari soitti Dahlblomin trion vahvistuksena. Yhteistyö ei toivottavasti jää tähän, sillä en muista milloin olisin kuullut Rinta-Pollarin sävykästä fonia näin innostavassa yhteydessä.
Vivaldi ja Wispilät feat. Didier Petit
Taulumäen kirkko
Vivaldi ja Wispilät on mielenkiintoinen, nyt viitisen vuotta toiminut crossover-projekti. Pianisti Matti Laukkanen, basisti Pekka Törmänen ja lyömäsoittaja Osmo Blomqvist ovat vaikuttaneet pitkään Jyväskylässä jazzin ja muunkinlaisen improvisoidun musiikin alueilla. Sellistit Kalle Kangas ja Juha Nuoranne tulevat taidemusiikin puolelta, Jyväskylän kamariorkesterin riveistä. Tässä konsertissa yhtyeen erikoisvieraana soitti ranskalainen vapaamman laidan sellisti Didier Petit, joka ei erityisempää lisäarvoa kokonaisuuteen kuitenkaan tuonut.
Vivaldi ja Wispilät rikkoo sinänsä rohkeasti musiikinlajien rajoja. Arvo Pärtin musiikin tulkitseminen banjovetoisesti ei liene ihan jokapäiväistä konserttisaleissa. Banjo vielä menikin kohtuullisena himmeänä hauskuutena, mutta Laukkasen syntikan muovisten lelusoundien vitsi ei valjennut.
Vivaldien konsertti rakentui yhden pitkän kokonaisuuden varaan, jossa taidemusiikin säveltäjiltä lainatut aihiot sekoitettiin omiin juttuihin ja improvisaatioon. Tyylillisesti yhtyettä on siis mahdotonta määritellä tyhjentävästi, barokkia, klassista ja jazz-etno-freetä kertoilee festivaalin käsiohjelma musiikin olevan.
Homma ei kuitenkaan oikein lähtenyt lentoon. Kunnianhimoisesti rakennetussa kokonaisuudessa ei lopulta tapahtunut tarpeeksi. Lievää pitkästyttävyyttä olisi syytä paikata joko rakenteita tiivistämällä tai rajummilla improvisatorisilla irtiotoilla.
Jazzklubit:
Vibrasonics, Hemingway’s
Carlos Barretto Trio, Jazz Bar
Stomp, Black Pearls, Väinönraitti
Tessa Virta Quintet, Memphis
Pasi K & Hurmos, Hoviraitti
Summer Jazzin erikoisuus on kahtena iltana pyörivä viiden jazzklubin ruletti. Yhdellä pääsylipulla pääsee kaikkiin kävelykadun jazzpaikkoihin. Yhtyeet pysyvät samoina molempina iltoina.
Hyvää klubeissa on tiukka, lomittainen aikataulutus, joten jo yhden illan aikana on periaatteessa mahdollista käydä maistelemassa näytteitä kaikista paikoista. Hässäkän suosio tekee kuitenkin kiertelyn aika vaikeaksi. Pahimmillaan kapakkaan ei tahtonut mahtua ovesta sisään, ja lähelle esintyjiä ei kiertelijällä ollut yleensä mitään mahdollisuuksia. Parhaille paikoille oli tietysti mahdollista päästä jos keskittyi yhteen bändiin, ja varasi paikkansa hyvissä ajoin ennen esitystä.
Klubibändeistä vakuuttivat paikallinen Vibrasonics ja portugalilainen Carlos Barreto Trio, erinomaisen jäntevä kitara-basso-rummut-yhdistelmä.
Bol
Aalto-sali
Norjalainen jazz-etno-rock-kokeileva Bol oli jälleen kerran mainio osoitus maan uuden musiikin monipuolisuudesta ja luovuudesta. Bolin keulahahmo on laulaja Tone Åse, joka tunnetaan hienon laulukvartetin Kvittrettenin riveistä.
Norjaan tuntuu muodostuneen aivan erityinen , omalla ”norjalaisella” tavallaan fraseeraavien laulajien koulukunta. Perustan ovat luoneet edesmennyt Radka Toneff ja edelleen vahvassa vireessä oleva Sidsel Endresen. Ja nyt sitten Kvittretten ja Åse, eikä unohtaa sovi myöskään Kroyt-yhtyeen Kristin Asbjornsenia.
Åse ei ole vielä aivan niin omaperäinen tekijä kuin Sidsel Endresen. Tulevaisuus näyttää kuitenkin hyvältä, kun näin selkeä pyrkimys omaan juttuun on päällä. Åse käyttää ääntään todella monipuolisesti, ulos tulee puhetta, digitaalisesti prosessoitua laulua, suhinaa, pihinää, kuiskauksia, huutoa, kirkumista. Ai niin, enimmäkseen kuitenkin ihan normaalia, musikaalista laulua.
Bol ei ole kuitenkaan Tone Åsen taustabändi, vaan laulu oli yksi tasavertainen soitin muiden joukossa. Kelpo puhaltaja Tor Yttredal oli vahvimmillaan sopraanosaksofonin parissa. Bändin kemian kannalta vahvin side oli ehkä kosketinsoittaja Ståle Storlokkenin ja rumpali Tor Haugerudin välillä. Storlokken käytti muhevasointisia vintage-syntikoita ja hoiti myös bändin basso-osuudet. Haugeruddin persoonallinen soitto oli hieman rosoista ja kulmikasta. Välillä Storlokken ja Haugerud äityivät hurjaan jammailuun kaksistaan, eikä siinä ryskeessä silloin todellakaan muita muusikoita kaivattu.
Tamae
Farafina
Aalto-sali
Madagaskarilainen Tamae avasi festivaalin Afrikalle omistetun maailmanmusiikkikonsertin. Kaksi naista, heleänpehmeät lauluäänet, vähän rytmisoittimia silloin tällöin, muuta ei Tamae tarvinnut. Herkkää, vähäeleistä, pelkistettyä. Minun mielestäni lopulta kuitenkin myös puuduttava kokonaisuus, sillä koko konsepti kävi selväksi parin ensimmäisen kappaleen aikana, eikä loppusetin aikana uusia sävyjä tullut. Tamae olisi näillä helteillä sopinut paremmin ulkoilmalavalle. Farafinan odotuksessa se oli tässä konsertissa vähän tarpeettoman tuntuinen lisuke.
Farafina, Burkina Fason lähettiläs maailmalla, ei sen sijaan pettänyt odotuksia. Se oli juuri sellaista populaari-afrikkalaista rytmijuhlaa kuin saattoi toivoakin. Lämpimän hivelevä bändisoundi, balafoneja, koraa, monenmoista rumpua, vaihtuvat lauluvastuut. Herkullinen kokonaisuus, ja oiva tanssibändi!
Soitinpuolella lievää hilpeyttä herätti Yamahan syna, jonka kökkösoundit toivat elävästi mieleen eräänkin puolalaisen tanssiorkesterin (lue:duon) 80-luvun maaseutukapakan takimmaisesta nurkasta. No, ei Farafinan rytmi-iloittelu tietenkään yhteen hassuun syntikkaan kaatunut!
Summer Jazzille Farafina oli hyvä avaus. Maailmanmusiikin todellisiä tähtiä näkee Suomessa todella harvoin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Joona Toivanen Trio
Aalto-sali
Joona Toivanen Trio julkisti konsertissaan toisen levynsä, nimeltä Lumous. JTT on oivallista pianotiromusiikkia, sävykästä, selkeän melodista, tempoiltaan joko hidasta, vielä hitaampaa tai enintään keskitempoista. Vauhtitiluttelu ei pianisti Joona Toivasta kiinnosta. Pienimuotoiset, joko Joonan tai rumpali Olavi Louhivuoren sävellykset ovat aivan kyllin omaperäisiä ja erottuvia.
JTT on selvästi saanut rauhassa kehittää omaa sointiaan ja yhteissoittoaan. Soittajien saama tila on oivassa balanssissa. Nyt trio on uudessa tilanteessa, sillä soittajat suuntaavat opintojen takia eri paikkakunnille. Todennäköisesti siis muusikoilla on edessä runsaasti uusia kuvioita, mutta tuskinpa tämä triokaan vielä unholaan jää.
Otra Vez!
Aalto-sali
Otra Vez! eli ”Kerran vielä” on omistettu argentiinalaisen taidetangon mestarin Astor Piazzollan musiikille. Otra ei ole ensimmäinen kotimainen piazzolla-yhtye, mutta on nyt noussut ainakin konserttitilanteessa siksi ykköseksi, johon haastajia verrataan. Levynjulkaisukiertueen päätöskonsertti esitteli täydellisesti yhteen hioutuneen peruskvintetin, jonka sointia rikastivat vibrafonisti Severi Pyysalo sekä Jyväskylän kamariorkesteri.
Otran tango nuevo on herkimmillään haikeata, sentimentaalista tuherrusta, vauhdikkaimmillaan taas räjähtävänvirtuoottista remellystä. Kaikkiaan alusta loppuun puhuttelevaa, mielenkiintoista ja tapahtuma- rikasta eläväistä musiikillista kudosta. Loistava konsertti!
Severi Pyysalo on eri Severi soittaessaan tango nuevoa. Jazzsävyjä ei nyt juurikaan kuule soitosta, mutta meininki on silti hurja. Pyysalon ihailijoiden on ehdottomasti syytä käydä kokemassa Otra Vezin konsertti, sillä kyseessä on yksi Severin muusikonuran kohokohdista.
Jyväskylä Summer Jazz 6.-9.6.2002
