Joronen, Jouni: The legmaster vol II

395
lukukertaa

2005 Hankikanto HKT 800

Jouni Joronen: Legmaster II

Cover : Tomi Riionheimo.

1.Irst
2.Evage
3.Two time live
4.Common life
5.Good rock
6.Destiny bell
7.Just in mind
8.All the things you are
9.Comin’ you I
10.Comin’ you II
11.I’m the rocker

Music by Jouni Joronen, except 8 (trad.).

Jouni Joronen (org, sax)
+ 1-6: Jouni Joronen (dr)
+ 7-11: Jukka Uljas (dr)

Recorded during 2005 in the Flower Room Studios
Mastered by Tomi Pietilä at Mixroom Studio, 10/2005

Arvio: 2 tähteä

Hammond on pääosassa Jouni Jorosen musiikissa. Levyn alkupuoli on pelkkää Jorosta. Urkujen lisäksi hän soittaa rumpuja ja vähän saksofoniakin. Musiikki kuulostaa hyvin tajunnanvirtaiselta. Joronen on toki selkeästi urkuri, rumpuja hän tuntuu lähestyvän enempi luonnonmenetelmällä, rytmejä vapaasti etsien ja settinsä soundeja maistellen. Mihinkään komppihakuiseen grooveen hän ei tähtää, vaan meno on rennon vapaata fiilistelyä.

Soolo-osuudesta Common lifen ja Destiny bellin rauhalliset kelluntajaksot putoavat parhaiten. Duo-musisointi Jukka Uljaksen kanssa tuo hieman enemmän draivia kehiin, mutta jos svengistä haluaa puhua, se on edelleen romuluista tahi raajarikkoista, ja varmasti sitä ihan tieten tahtoen.

Levyllä hammond-juoksutukset muistuttavat jazz- merkkisestä musiikinlajista, mutta leimallisemmin on kyse genre-vapaasta maalailusta, värittämisestä. Joronen voisi olla kuvataiteilija, joka vain sattui löytämään uruista uuden kanavan visioilleen.

Avantgarden puolelle suuntautunut ilmaisu on kuitenkin kuulijalle raskas möhkäle. Levyllinen on liian suuri kerta-annos, sillä urkujen psykofyysinen maisema pysyy liian yhtenä ja samana. Möyryävät bassot lukitsevat mielen ankeuteen, eikä yläpäästäkään löydy tarpeeksi kompensoivaa eloa. Tässä ei todellakaan laiteta iloisesti hammondilla.

Comin’ You I -kappaleessa Joronen soittaa riipivää saksofonia, jota ei kuuntele ihan ilokseen. Voiko free-fonia soittaa kuka hyvänsä? Tietysti voi, ja pitääkin, mutta eri asia kannattaako sitä levylle laittaa…

Levyn kokonaisuuskin jättää miettimään Jorosen filosofiaa. Levy maistuu henkilökohtaiselta julkilausumalta, joka ei aukene ilman oheisselityksiä, merkitykset ja musiikinteon motiivit jäävät tällä kertaa hämärän peittoon.