Rodent: Beautiful monster

149
lukukertaa

2004 Rodent 0401

Rodent: Beautiful monster

Design + illustration Örn Ólason.

1.Repp (Gröndal)
2.Pasquale (Hakala)
3.Evil beaver (Gröndal)
4.Improvisation (Gröndal, Hakala, Jenset, Helgason)
5.Alphonso (Gröndal, Jenset)
6.Mekkano (Gröndal)
7.Sulta (Gröndal)
8.The bald guy (Gröndal)
9.Podex (Gröndal)
10.The donkey on the mountain (Gröndal)

Haukur Gröndal (as, cl, bassett horn), Jarkko Hakala (tp, voice), Lars Tormod Jenset (b), Helgi Sv. Helgason (dr)

Recorded at Stúdió Sýrland 1/2004 by Jóhann Ásmundsson
Mixed and mastered by Axel Árnason

Arvio: 4 tähteä

Rodent-yhtye on pistäytynyt Suomessakin (ainakin syksyllä 2002 Helsingissä, Keravalla ja Jyväskylässä), mutta veikkaan että kovinkaan moni ei ole yhtyeen musiikkia vielä päässyt kuulemaan. Linkki Suomeen on trumpetisti Jarkko Hakala, joka on opiskeli ja musisoi Kööpenhaminassa viiden vuoden ajan syksyyn 2003 saakka. Siellä Rodentkin syntyi yhden suomalaisen, yhden norjalaisen ja kahden islantilaisen muusikon kohtaamisesta.

Melko vaivattomasti vertauskohdaksi asettuu toinen yhteispohjoismainen bändi, Mikko Innasen ja tanskalaismuusikoiden Delirium. Yhtymäkohtia löytyy lähes identtisestä soitinkokoonpanosta, musiikista (molemmilla kuin kaiken tähänastisen jazzin New Orleans -lähtökohdista bebopin kautta free jazziin summaavaa, kumpikin yhtye toki omalla, persoonallisella tavallaan) ja ennen kaikkea asenteesta. Kuten Deliriumkin, myös Rodent lataa anteeksipyytelemättömän energistä ja tiukkaa improvisointia hyvien omien sävellysten raameihin.

Beautiful monster -levyn pääsäveltäjä on saksofonisti-klarinetisti Haukur Gröndal. Kymmenestä kappaleesta seitsemän on yksin Gröndalin, kahdessa sävellyksessä hän on saanut apua muilta, ja yhdestä vastaa Jarkko Hakala.

Solistipuolella bändi on huomattavasti tasa-arvoisempi. Gröndal tuo hienosti klarinetin nykypäivään, mutta myös Hakala nousee komeasti esiin. Pidän suuresti hänen soittotyylistään tai paremminkin tyyleistään, sillä Hakala taiteilee trumpetistaan ulos rikkaan tyyli- ja soundikirjon. Soitosta löytyy milloin maanläheistä ja bluesikasta rotevuutta (esimerkiksi kappaleessa Evil beaver), milloin kevyesti irtoavaa, älykästä virtuoosisuutta (esimerkkinä Podex).

Rodentin kokonaisuudessakin on paljon sellaista, josta on helppo pitää. Tunnelmat vaihtelevat kiitettävästi, ja vaikka ääripäät ovatkin kaukana toisistaan, levyllä tapahtumat etenevät luontevasti. Yhtyeen viehtymys pelkistämiseen tuo hyviä tuloksia, vaikka hetkittäin yksinkertaistaminen uhkaa Helgasonin rumpaloinnissa mennä jo liiankin pitkälle.

Erikoismaininta levylle pitää antaa Örn Ólasonin kansitaiteesta. Rodent saa Ólasonin kuvissa hupaisan rottamaisen ilmiasun. Sinapinkeltainen ei ole kiva väri, mutta hillitön svengi kansien taiteessa on.