Herbie Hancock yhtyeineen kesällä Poriin

1190
lukukertaa

 

Kaikkien aikojen legendaarisimpiin jazzmuusikoihin lukeutuva Herbie Hancock esiintyy kesällä Pori Jazzissa. Pianisti-säveltäjän uusi sähköinen yhtye nähdään Kirjurinluodossa perjantaina 14.7.2017. Festivaalin konserttiliput ovat myynnissä edulliseen jouluhintaan 31.12.2016 asti.

Jo uransa kuudennelle vuosikymmenelle ehtinyt Herbie Hancock tunnetaan kulttuurin, teknologian ja musiikkibisneksen edelläkävijänä. Tunnustettu pianisti ja säveltäjä on ollut 1960-luvulta alkaen aktiivisesti mukana jokaisessa uudessa populaarimusiikin aallossa.

Hancock kuului 60-luvulla Miles Davisin kvintettiin, jonka jäsenenä hän mullisti jazzin soundia. Samaan aikaan hän aloitti tuotteliaan soolouransa, ja 70-luvulle tultaessa Hancockin studioalbumit – esimerkiksi myyntimenestys “Headhunters” – yhdistivät jazzin funk- ja rock-elementteihin tavalla, jonka kaikuja ja ideoita kuulee yhä nykypäivän musiikissa. “Rockit” ja “Future Shock” -albumeillaan Hancock sukelsi elektronisen musiikin saloihin, mutta VSOP-yhtyessään hän jatkoi samanaikaisesti akustisen jazzin kartoittamista. Viime helmikuun Grammy-gaalassa Hancock palkittiin ainutlaatuisesta urastaan elämäntyöpalkinnolla.

Herbie Hancock viimeistelee tällä haavaa studiossa uutta albumiaan, jota hän on työstänyt muun muassa Kendrick Lamarin ja Robert Glasperin yhteistyökumppanina tunnetun tuottaja Terrace Martinin kanssa. Kesän kiertueellaan Hancock tuo Eurooppaan uunituoreen sähköisen yhtyeensä, jonka tarkka kokoonpano täsmentyy myöhemmin.

Ensi kesänä 52. kertaa järjestettävän Pori Jazzin lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa. Festivaalin muihin tähän mennessä julkistettuihin esiintyjiin kuuluvat muun muassa Michael Kiwanuka, Wilco, Jethro Tull ja The Cinematic Orchestra.

Kirjurinluodon avoin lippu (toimituskuluineen alk. 66 euroa) on myynnissä 31.12. asti ja oikeuttaa sisäänpääsyyn vapaavalintaiseen Kirjurinluodon konserttiin. Pääkonsertit Kirjurinluodossa järjestetään torstaina 13., perjantaina 14. ja lauantaina 15. heinäkuuta. Tarjoushintaan on myynnissä myös Kirjurinluodon kolmen päivän lippu, jonka ostaja varmistaa sisäänpääsynsä kaikkiin kesän pääkonsertteihin. Rannekkeeseen vaihdettavan lipun hinta on vuoden loppuun asti toimituskuluineen alkaen 165 euroa.

Viime kesältä tutussa Radio Aalto Loungessa Kirjurinluodon konsertteja voi seurata tavallista tasokkaammassa ympäristössä. Radio Aalto Lounge -lippuja myydään kaikkiin Kirjurinluodon pääkonsertteihin, ja päivälipun hinta on toimituskuluineen alkaen 125 euroa. Ruoat ja juomat eivät sisälly hintaan. Radio Aalto Lounge -lippujen ikäraja on 18 vuotta.