Dalindèo julkaisee neljännen albuminsa Slavic Souls

1528
lukukertaa
Dalindèo 2016. Kuva: Miikka Pirinen
Dalindèo 2016. Kuva: Miikka Pirinen
Dalindèo 2016. Kuva: Miikka Pirinen

Suomen tämän hetken kiinnostavimpiin jazz-yhtyeisiin kuuluva Dalindèo julkaisee neljännen albuminsa Slavic Souls Suomessa ja kansainvälisesti 8.4. Albumi vie nimensä mukaisesti yhtyeen yhä syvemmälle soulista ja slaavilaisesta melankoliasta ammentavaan jazzilmaisuun.

“Dalindèon musiikkityyliä voisi luonnehtia surf-jazz-tango-extravangazaksi. Olen sekoittanut vapaasti eri tyylilajeja, jazzista kotimaiseen tangoon ja iskelmään. Levyllä kuuluu Suomen sijainti idän ja lännen välissä – mitä enemmän matkustan, sitä enemmän suomalaiset tuntuvat sieluiltaan slaavilaisilta. Tavoitteenani on aina tehdä ajatonta, modernia jazzmusiikkia, josta voi nauttia ilman aiempaa jazz-tuntemusta”, yhtyeen säveltäjä ja johtohahmo Valtteri Laurell Pöyhönen sanoo.

Energisistä keikoistaan tunnettu yhtye esiintyy julkaisukonsertissa Espoon Sellosalissa 14.4. Dalindèo kiertää kesän aikana myös ahkerasti ympäri Suomea.

Dalindèo räjäytti kotimaisen jazzkentän 2013 ilmestyneellä, Jazz Emma -palkinnon voittaneella Kallio-levyllään. Albumi saavutti genrerajat ylittävän suosion sekä 13. sijan Suomen virallisella albumilistalla. Levy ilmestyi kansainvälisesti Slavic Soulsinkin julkaisevalta brittiyhtiöltä BBE Records. Suomessa levyjen julkaisijana toimii Suomen Musiikki.

Yli 10 vuotta yhdessä soittaneen Dalindèon kokoonpano on edelleen sama. Säveltäjä ja johtaja Valtteri Laurell Pöyhönen tunnetaan myös Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -yhtyeen keulakuvana. Hän on koko uransa ajan tehnyt jazzmusiikkia, joka pohjaa lajin perinteeseen ja rytmiikkaan, mutta johon yhdistyy ennakkoluulottomasti vaikutteita muista tyyleistä. Myös yhtyeen muut jäsenet ovat ykköstekijöitä Suomen jazz- ja rytmimusiikin kentiltä: saksofonistina soittaa Pope Puolitaival, trumpetistina Jose Mäenpää, basistina Pekka Lehti, rumpalina Jaska Lukkarinen ja perkussionistina Rasmus Pailos.“ – – Slavic Souls on ilahduttavassa mielessä rönsyilevä levy, joka toimii sekä svengaavana bailujatsina että keskittyneempään kuunteluun rohkaisevana musiikkina.” ****
– Helsingin Sanomat

Levynjulkaisukonsertti to 14.4. klo 19
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, Espoo
Kesto 2 h, sis. väliajan
Liput alkaen 17,50 €, Lippupiste, www.lippu.fi, puh. 0600 900 900
Ovelta 18 €, naulakkomaksu 2 €

Lisätiedot:
www.dalindeo.com
www.facebook.com/dalindeo

Levyn kansi Timo Mäkelä.