2026 Flame Jazz Records
1. The Tide Turns
solisteina Mikko “Gunu” Karjalainen (flug.) ja Jusu Heinonen (sop. sax)
2. Distant Blue
solisteina Max Zenger (alto sax.) ja Ilkka Arola (flug.)
3. Voyagers
solisteina Max Zenger (alto sax.) ja Jusu Heinonen (sop. sax)
4. Intermezzo
solistina Juha Järvinen (sop. sax)
5. Fantasia
6. The Labyrinth Garden
solisteina Kasperi Sarikoski (tbn.) ja Artturi Rönkä (pno.)
Sävellykset: Henri Lyysaari.
Turku Jazz Orchestra: Kapellimestari: Ville Vannemaa, Piano & kosketinsoittimet: Artturi Rönkä, Basso: Vesa Saloranta, Rummut: Anssi Tirkkonen, Puupuhaltimet: Jusu Heinonen, Max Zenger, Juha Järvinen, Kimmo Gröhn, Harri Wallenius, Samuli Nieminen, Trumpetit: Tero Lindberg, Mikko “Gunu” Karjalainen, Petter Järvi, Rami Koskinen, Ilkka Arola, Pasuunat: Kasperi Sarikoski, Hooper Santos, Gustav Nyström, Esa-Pekka Tupala, Bassopasuuna ja tuuba: Markus Larjomaa, Käyrätorvi: Antti Nisula.
Taiteellinen tuotanto: Henri Lyysaari
Äänitys: Oskari Kailes
Miksaus: Miikka Huttunen
Masterointi: Svante Forsbäck
Pianisti-säveltäjä Henri Lyysaaren ja Turku Jazz Orchestran yhteinen levy julkaistiin helmikuussa 2026, ja heti perään maaliskuussa osalliset konsertoivat Turku Jazz -festivaaleilla. Lyysaari sai myös kunnian olla festarin Vuoden artisti.
Levyn avauskappaleella Lyysaari osallistui Jazz Comp Graz -sävellyskilpailuun vuonna 2020/2021 (kaksivuotisuus johtui koronasta). Kaikkiaan kilpailuun osallistui 72 sävellystä 26 maasta, ja The Tide Turns sai tästä isosta joukosta toisen palkinnon. Eikä ihme, teos on soinnillisesti eloisa ja rytmisesti valloittava. Albumin monista hienoista solisteista pääsee ensimmäisenä ääneen Mikko ”Gunu” Karjalainen, jonka flyygelitorvi lähtee liikkeelle teematoistoilla, mutta liukuu sitten rauhallisen lempeään improvisaatioon. Kappaleen toinen solisti on sopraanollaan Jusu Heinonen, joka oli Turun jazz-elämän kantavia voimia jo nykyistä kukoistusta edeltävinä laihempina vuosina. Lyysaari kasvattaa taitavasti jännitettä soolon taustalla. Teoksen yhtenäisyys rakentuu keskeisen melodisrytmisen motiivin toistumiseen eri vaiheissa.
Samalla tavalla ytimestä pidetään kiinni valoisassa ja mukaansa tempaavassa nimikappaleessa. Lyysaaren oma soitin piano ei levyllä korostu, mutta nyt teoksen keskivaiheilla on annettu tilaa pianomeditaatiolle, jonka Artturi Rönkä muotoilee koskettavasti, Rytmiin päästään uudelleen kiinni Kasperi Sarikosken soolon kulussa, ja ennen tehokasta lopetusta vietetäänkin pasuunataiteen juhlaa.
Bigband-keikoilla tulee silloin tällöin fiilis, että monet sooloista ovat vain pakkopullaa, kun sitä improvisaatiota pitää nyt vain olla. Jos ”pakkosoolojen” taustalla ei silloin tapahdu tarpeeksi, homma käy tylsäksi. Lyysaaren musiikissa tämmöistä tunnetta ei pääse kertaakaan syntymään.
Tällä kertaa myös Turku Jazz Orchestran solistit ovat sen verran innostavia, että taustalla voisi läpsytellä vaikka pulpetin kantta, ja silti päästäisiin voiton puolelle.
Esimerkiksi Voyagers-teoksessa on huimaa saksofonisooloilua, Max Zenger ja Jusu Heinonen ovat upeita sekä erikseen että etenkin yhdessä kaveria kiusatessaan. Se vain hiukan häiritsee, että kappaleen pianokomppi on jostain syystä haluttu pitää jähmeän hakkaavana pitkän matkaa.
Intermezzo yhdistää vanhan jazzin klangia klassisen orkesterimusiikin tunnelmiin. Juha Järvisen alttosoolo naulaa ovelan ja ehdottomasti toimivan keitoksen, jossa Lyysaari oikein herkuttelee puhallinyhdistelmien jatkuvasti vaihtuvilla sointiväreillä. Läpisävelletty Fantasia jatkaa ”orkesterimusiikkia”, Lyysaari on ”kuvitellut” tyylillä maalailtua pintaa, jonka voisi bigbandin sijasta sovittaa ongelmitta sinfoniaorkesterille.
Lyysaari värittää taitavasti, bigbandin mahdollisuudet tulevat hienosti ulosmitatuiksi. Samaa ensiluokkaisuutta on teosten draamallinen jäsentäminen, jännitteiden luominen ja purkaminen, kuulijan kuljettaminen orkesterimusiikin virtauksissa.
Ja Turku Jazz Orchestra Ville Vannemaan johdolla, sehän soi levyllä upeasti!
