2026 Flame Jazz Records
1.Do it
2.Backyard terrace
3.Circling around
4.Harsh beauty
5.On the bridge
6.Lullaby
7.Self actualization
Kaikki sävellykset: Arttu Huopainen.
Jimi Ahlroos, sopraano- ja tenorisaksofoni, Casimir Ekman, tenori- ja baritonisaksofoni, Antti Ahoniemi, kontrabasso, Arttu Huopainen, rummut.
Äänitys: Fredrik Lavik, Pelto Studio
Miksaus: Matias Kiiveri
Masterointi: Joel Ward
Kansi- ja promokuvat: Eevi Soikkeli
Haminalaislähtöinen rumpali Arttu Huopainen asuu nykyään Espoossa, mutta kotiseutu ei ole unohtunut. Monet Huopaisen sävellyksistä viittaavat Kaakonkulmalle. Esimerkiksi On the bridge kuvailee levyn kansikuvaksikin ikuistetun sillan maisemia, Harsh beauty saa innoituksensa Helvi Hämäläisen runojen rankoista aiheista ja Lullaby-kappale on inspiroitunut toisen Haminassa vaikuttaneen taiteilijan, säveltäjä Uuno Klamin Ragtime & Blues -teoksen trumpettifanfaarista.*
Nykyään ei ole enää ollenkaan poikkeuksellista, että rumpali voi olla jazzbändin säveltäjä. Poikkeuksellisempaa taitaa olla jos joku jazzmuusikko, oli instrumentti mikä hyvänsä, ei tunne ollenkaan vetoaa säveltämiseen.
Huopainen on säveltäjänä ensiluokkainen, tasan 40-minuuttinen albumi on laatutyötä ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Teokset rakennettu vaihteleviksi, niissä on eloa ja iloa, energiaa ja himerrystä. Sekin on todettava , että nämä sävellykset syttyvät loistoon neljän erinomaisen muusikon ansiosta.
Komppi pysyy melko kiltisti säestystehtävissä, mutta puhaltajien taustalla tapahtuu koko ajan kiintoisia. Antti Ahoniemen bassolle on rakennettu mainioita melodisia linjoja, Huopaisen todella hyvältä soundaavat rummut ovat kuulokuvassa hyvin esillä, vaan eivät ylenpalttisesti. Rumpusoolokin saadaan ikuistettua, mutta ei se Huopaisen perussoittokaan ei ole perustasoa, vaan innoittunutta ja koko ryhmää energisoivaa.
Teemankuljetus- ja improvastuut ovat luonnollisesti pääasiassa kahden saksofonistin harteilla. Jimi Ahlroos ja Casimir Ekman löytävät hienosti yhteisen sävelen, baritoni, tenorit ja sopraano aseinaan. Juuri näiden haminalaisbiisien (Harsh beauty, Lullaby) kulussa saksofonistien soiton herkkyys on liki pakahduttavaa, ja kautta levyn fonistit irtoavat vuorollaan todella kevyesti inspiroiviin sooloihin.
Kun bändissä ei ole sointusoitinta, soundissa on tilaa ja ilmavuutta. Säveltäjä-Huopaiselle riittää kerrallaan nuottiviivastolle kaksi fonia ja kontrabasso (rumpujen säveltasot ovat niin rajallisia, ettei niitä lasketa), mutta niin vain vähäisistä aineksista rakentuu kokoaan suurempaa, vaikuttavan moniväristä ja kestävää musiikkia.
* Lähteenä Tarja Aution kirjoittama juttu Haminassa ilmestyvässä Reimari-lehdessä.
