Pepa Päivinen Peacepipe: Vihmoo
2025 Flame Records FJRCD040
1.Vihmoo
2.On one foot
3.Tuulenvire
4.Trying
5.Koillismaa
6.Bermudan kaksio
7.Up towards celestial dimensions
8.Sääksmäki
Kaikki sävellykset Pertti ”Pepa” Päivinen.
Pepa Päivinen (sax, flute), Timo Kämäräinen (guitar), Ville Herrala (bass), Mikko Hassinen (drums).
Äänitys: Valtteri Tuominen, Finnvox Studiot 7/2025
Miksaus: Risto Hemmi
Masterointi: Niklas Jussila
Loppuvuodesta 2025 ilmestynyt Vihmoo on jälleen yksi vahva lenkki multi-instrumentalisti Pepa Päivisen soolotuotannossa. Mm. Edward Vesalan Sound & Furyssa aikoinaan soittanut Päivinen on UMO:sta eläköidyttyäänkin jatkanut vahvaa luomisvirettä.
Kitaristi Timo Kämäräinen ja rumpali Mikko Hassinen ovat olleet Päivisen matkassa jo pitkään. Pepan pienyhtyeiden basistin tontilla sen sijaan on ollut elämää, kun mm. Hannu Rantanen ja Ville Huolman ovat edeltäneet nykykokoonpanon Ville Herralaa.
Hienoja yhtyeitä ovat olleet matkan varrella kaikki, mutta nyt on taas sellainen fiilis, että tästä ei kannattaisi vaihtaa. Tällä porukalla kelpaa tutkia musiikillisia maailmoja, seikkailla jazzin, fuusion ja vapaan improvisoinnin kentillä. Noita perusasioita törmäyttämällä ja ennen kaikkea omista persoonallisista lähtökohdistaan tutkimalla Päivisen yhtye on luonut jälleen yhden loistotyön.
Tällä albumilla vaihtelevat rauhaisat, melodiset maalailut ja rososoundiset, voimalliset energiakeskittymät. Samalla jokainen yksittäinen teos on kirkas helmi itsessään.
Tasavahvoista voimabiiseistä Sääksmäki on levyn ”rokkaavinta” ja samalla iskevintä materiaalia. Jossain keskivaiheilla Kämäräinen pääsee irti ja tyrkyttää itseään tällä suorituksella ”Greatest guitar solos of all time” -listalle.
Rauhallisia biisejä on puolet levystä, ja ne ovat upeasti veistettyjä kaikki. Näissä maisemissa Päivisen huilukin pääsee esille. Esimerkiksi yhtyeen monipuolisuudesta otettakoon Tuulenvire, joka on periaatteessa Ville Herralan omaksi kasvava teos, jossa muiden osana on lähinnä kommentoida basistin mietteitä, kunnes lopussa päästään kollektiiviseen tuumailuun.
Suorastaan leimallisesta on, miten pieni yhtye rakastaa unisonoja tai vähintään likeisesti keskenään taistelevia linjoja. Päivinen ja Kämäräinen ovat tässä työssä tuon tuosta, ja myös Herrala tulee kiivaimmilla hetkillä tohinaan mukaan. Yhteispeli onnistuu, ja luo biiseihin vankat ydinrakenteet, joista kelpaa lähteä vapaammille improvesille.
Näissä ytimissä huomio kiinnittyy Päivisen musiikin erityisvahvuuteen: siihen, miten huolellisesti muusikot sovittavat soundinsa yhteen. Kun sekä Päivinen että Kämäräinen ovat sointimielessä kameleontteja ja Herralakin vaihtelee kontran ja sähköisen basson välillä, yhtyesointi elää ja muuntuu alati.
Samalla rakentuu vahvoja, väkevästi vaikuttavia tunnelmia, juureva elämänmaku on aina läsnä.
