Ikonen, Aili: Helposti palavaa

1241
lukukertaa

2023 Laulan Music

1.Alku
2.Juosta
3.Hehku
4.Pariisi (laulu isoäidille)
5.Häälaulu
6.Miehen kylkiluu
7.Perhonen
8.Kaunissti kadoksissa
9.Peilikuva
10.Tunteet

Sävellykset ja sanoitukset: Aili Ikonen, paitsi 2, 5: säv. Aili Ikonen ja Mikko Pellinen, san. Aili Ikonen. Sovitukset Mikko Pellinen.

Aili Ikonen (laulu, viulu (5, 7)), Janne Toivonen (trumpetti, flyygelitorvi), William Suvanne (saksofonit), Tuomas J. Turunen (piano), Mikko Pellinen (kontrabasso, urut (5), harmooni (5, 7), ukulelebasso (6), perkussiot (6), Mikko Arlin (rummut, perkussiot).

+ 2: Seela Sella (puhe)
+ 2,5: Tuuli Ikonen (laulu)
+ 2, 5: Heini Ikonen (laulu)
+ 5: Jussi Chydenius (laulu)
+ 1, 5, 9, 10: Salla Hakkola (harppu)

Äänitys, miksaus ja ohjelmointi: Joonas Saikkonen
Tuottajat: Aili Ikonen ja Mikko Pellinen
Aputuottaja: Joonas Saikkonen
Masterointi: Jarno Alho/ Alho Audio Mastering

Arvio: 4,5 tähteä

Helposti palavaa on neljäs lenkki Aili Ikosen vahvojen soololevyjen sarjaan. Laulan (2016), Piirrä minut (2017) ja Suru ei oo suora viiva (2020), ja nyt tämä uusin ovat yhdessä hieno osoitus säveltäjä-sanoittaja Ikosen kasvusta ja samalla jazzkvintetin ja laulajan yhteiselon kehittymisestä.

Uusi albumi, uusia juonteita: on vierailijoita (mm. Seela Sella puhujana ja Jussi Chydenius ihmisbassosoittimena), on elektroniikkamausteita akustisen perustan päälle. Ja kun tuo Jussi on Ailin vokaalikaveri Rajattomasta, niin sehän käy aasinsillaksi: myös Ikosen oma tekeminen on yhä rajattomampaa. Kaiken aikaa kuuluu Ikosen ja yhtyeen muusikoiden jazztausta, mutta kokonaisuuden voi myös määritellä yhtyeen tiedotetta siteeraten levylliseksi ”kunnianhimoista orgaanista popmusiikkia”.

Vai vahvistuuko levyn mittaan sittenkin sija laulelman genressä. Tuon termin merkitys taitaa nykyään olla Suomessa jo vähän hapertunut, niin marginaaliin genre on jäänyt, ja moni ymmärtääkin paremmin jos kerrotaan ”laulamisen muistuttavan chansonia tai fadoa”. Näillä viittauksilla saadaan valaistua laulelman ydin: heittäytyvä tunneilmaisu ja täydellinen keskittyminen tekstin välittämiseen.

Uuden levyn perusteella ovet ovat jatkossa auki vähän joka suuntaan. Periaatteessa yhtye selviäisi jopa jazzin hylkäämisestä kokonaan, ja voisi ylösrakentaa popimman Aili Ikosen, mutta ihan noin radikaaliin suuntaan en usko. Jos se orgaaninen pop ja laulelmallinen laulaja-lauluntekijyys olisivatkin jatkossa keskiössä, nimenomaan jazzista yhtye löytää sekoitukseensa muista yrittäjistä erottavaa särmää. Ikosen jazzilliset sanattomat vokaaliosuudet, ovat se sitten improvisoituja tahi eivät, ovat erinomaisia rakennusaineita sävellysten arkkitehtuurille, ja myös trumpetti, saksofoni ja piano tuovat vuorollaan sooloillaan maagista jazzin tuoksua, vaikka groove olisi kuinka orgaanisen pop.

Sovituksista vastanneen Mikko Pellisen annostelemina sekoitukset toimivat komeasti, kaikki nämä genreyhdistelmät, soundi- ja soitinkokeilut. Huipputaitavat jazzmuusikot toteuttavat nöyrästi roolinsa. Tässä musiikissa ei ole tilaa jamijazzin pitkille kehitteleville sooloille, vaan jos improille ylipäätään annetaan tilaa, ne pysyvät tarkoissa rajoissa, ilmaisevat napakasti, ansaitsevat paikkansa. Tiiviydestä kertoo 10 laulun mahtuminen 39 minuuttiin. Mielenkiintoista on toki nähdä, miten kappaleiden rakenteita avataan lisäimprovisaatioille keikalla.

Levy on siis monipuolinen, ja sieltä löytyy varmasti suosikkeja vanhan fraasin mukaisesti moneen makuun. Mutta jos haluaa lyhykäisen esittelyn Ikosen nyky-magiasta, kannattaa kuunnella aluksi levyn laitoja. Lyhyillä avaus- ja päätöskappaleilla on yhteistä: taustat ovat askeettisia, laulajan äänen kvaliteetti ja sen tavattoman luonteva virtaus pääsevät upeasti esille. Ja sen jälkeen joutuukin sitten kuuntelemaan koko levyn!