2020 Eclipse Music ECD-2020109
1.En Ut (Artturi Rönkä) (soloist: Manuel Dunkel, soprano saxophone)
2.Neo-noir (Kari Heinilä) (soloist: Jouni Järvelä, alto saxophone)
3.Sarabande (Artturi Rönkä) (soloist: Seppo Kantonen, piano)
4.Four dance I: Waltz (Sampo Kasurinen) (soloist: Sampo Kasurinen, alto saxophone)
5.On the edge of a world (Iro Haarla)
Saxophones & woodwinds: Jouni Järvelä, alto saxophone (2), soprano saxophone (1, 3, 4), Bb clarinet (4, 5), flute (5), Sampo Kasurinen, alto saxophone (1, 3, 4), alto flute (2), flute (5), Ville Vannemaa, tenor saxophone (1, 3, 4, 5), flute (2, 4), Manuel Dunkel, tenor saxophone (3, 4, 5), soprano saxophone (1), alto flute (2, 4, 5), Mikko Mäkinen, baritone saxophone (1, 3, 4, 5), bass clarinet (2, 4), Bb clarinet (4).
Trumpets & flugelhorns: Teemu Mattsson (lead), Timo Paasonen, Mikko Pettinen, Tero Saarti.
Trombones: Heikki Tuhkanen (lead), Mikko Mustonen (tuba on 5), Pekka Laukkanen, Mikael Långbacka (bass trombone).
Rhythm section: Seppo Kantonen, piano (1-4), Juho Kivivuori, double bass (1-4), Ulf Krokfors, double bass (5), Markus Ketola, drums & percussion, Iro Haarla, harp (5), Ville Syrjäläinen, vibraphone (4).
Artistic producers: Jouni Järvelä & Kirmo Lintinen
Recorded 4/2019 by Petri Majuri in E-Studio, Sipoo, Finland
Recording assistants: Jyri Riikonen & Jouko Lavonen
Mixed by Paul Wickliffe at Skyline Productions, Warren, New Jersey, U.S.A.
Production: Umo Helsinki Jazz Orchestra
UMO Helsinki Jazz Orchestra muistuttaa uusimmalla levyllään mieliin nimihistoriansa alkuhämärän: silloin UMO tahtoi olla leimallisesti Uuden Musiikin Orkesteri. Linja on tuosta laventunut, ja orkesterista on kasvanut luotettava ja laadukas yleisorkesteri, joka astuu mielellään tarvittaessa myös jazz-laatikon ulkopuolelle, skaala on ulottunut soulista ja viihteestä nykkäriin asti. Vaikka jazz on edelleen ydin, UMOlle on kaikki mahdollista.
Nyt ollaan siis taas uuden musiikin äärellä, kun orkesteri valinnut levylleen neljän nykyjazzsäveltäjän teoksia.
Ihan uutta voi tehdä myös vanhan puoleen kääntyen, kuten Artturi Rönkä tekee sävellyksissään. En ut kommentoi Sibeliuksen seitsemännen sinfonian alkua, ja yhdistää näihin tunnelmiin Bob Brookmeyerin tyyliä. Sarabande viittaa puolestaan 1600-luvun ranskalaiseen hovitanssiin. Molemmat teokset kuvastavat hyvin Röngän laajaa näkemystä ja omaperäisyyttä säveltäjä-sovittajana. Sarabande kohoaa suorastaan ajattomuuteen levyn romanttisesti hehkuvana tunnelmapalana.
Myös muilla levylle valikoituneilla säveltäjillä on rajaton musiikillinen näkemys, joten UMOn filosofian laaja-alaisuus korostuu tyylikkäästi.
Levyn voi hahmottaa säveltäjien kautta, mutta samalla se toimii soitinkonserttojen tyyliin ja nostaa pääosiin pianisti Seppo Kantosen (Sarabanden solisti) ohella kolme saksofonistia: Röngän en ut -teoksessa sopraanosaksofonisti Manuel Dunkel, Kari Heinilän sävellyksessä Neo-noir alttofonisti Jouni Järvelä ja Sampo Kasurisen teoksessa Four dances I: Waltz säveltäjä itse niinikään alttofonisolistina. Jos soitinkonserttonäkökulmaa vielä korostetaan, erityisen merkittävää on Heinilän Neo-noirin ikuistaminen: Heinilä on kirjoittanut sävellyksen nimenomaan Järvelä mielessään. Reilut 10-minuuttinen teos on herkkävireinen, levollinen kokonaisuus, jota saksofonistin pehmeä ja lämmin sointi kantaa upeasti.
Sampo Kasurisen teosta voisi UMOn sijasta yhtä hyvin tulkita sinfoniaorkesteri. Levytiedotteen mukaan Kasurisen lähtökohdat ovat usein matemaattisten ilmiöiden tai teoreettisten ongelmien tarkastelussa. Tästä ei kannata pelästyä: saavutetut ratkaisut on ennen ulospanoa kuunnellut täysverinen muusikkosäveltäjä, joten lopputulos on kiehtova ja jännitteinen. Teokseen on siilautunut vaikutteita Arnold Schönbergin ja Alban Bergin musiikista, ja sävellyksen voikin halutessaan luokitella third stream -kategoriaan. Kasurisen suuri fuusio on onnistunut upeasti.
Iro Haarla ei ainoana käytä soolosoitinta, vaan luottaa koko orkesterin kudokseen. Säveltäjän oman harpun aloittama On the edge of the world on hengeltään minimalistinen, ja etenkin melodiselta ainekseltaan. Trumpettien muutaman sävelen riffi riittää perustaksi tai kehykseksi kaikelle tapahtuvalle, siitä lähdetään ja siihen palataan. Suppean motiivin Haarla kuorruttaa taidokkaasti, taiteilee orkesterin väreillä, antaa musiikin soljua ja kasvaa, loihtii pienestä suurta ja vaikuttavaa.
