2020 Boulder Music BMHLP001
A1.The far side theme/Polskabeat
A2.On the other hand
A3.Memento
B1.Years passing
B2.Scribbles
B3.Tundra
+ bonus track (digital download) Hope
Music composed and arranged by Joakim Berghäll, except Hope composed by Janne Halonen, arranged by Helsinki-Cotonou Ensemble, re-arranged and orchestrated by Joakim Berghäll.
Joakim Berghäll (soprano, alto, tenor and baritone saxophones, clarinet, bass clarinet, flute, alto flute, Irish whistle, fluegelhorn, violoncello, double bass, electric bass, electric and acoustic guitars, baritone guitar, 6-string guitar bass, guitar synth, 5-string kantele, mandolin, melodica, piano, electric piano, harmonium, marimba, vibraphone, percussion, drums).
+ Juhani Aaltonen flute solo on B3
+ Linda Fredriksson baritone saxophone hug on A1 (Polskabeat)
+ Tero Hyväluoma 5-string violin solo duet on B1
+ Aili Ikonen scat solo on A2
+ Kaisa Mäensivu double bass on B2
+ Adele Sauros tenor saxophone solo on A3
+ Mikko Pettinen fluegelhorn on bonus track Hope
Field recording, recording, mixing, producing: Joakim Berghäll
Mastered by Jarno Alho, Alho Audio Mastering
Vinyylilevyn kannessa on tarrabadge, joka esittåä sirkuksen voimamiestä, ja mainoslause huutaa: One man – 27 instruments! Joakim Berghäll on tehnyt hurjan, tai hullun, miten vain, työn luomalla yhden miehen big bandin, ja samalla jotakin, jota on ihan turha tällä konseptilla keikoille odotella.
Jos tämä olisi vain Guinness-kirjaan tavoitteleva voimanponnistus, levyn voisi kuitata outona kuriositeettina. Mutta Berghäll ei ole lähtenyt turhaan tekemään isoa työtä. Säveltäjä-sovittaja-multimuusikolla on ollut selkeä visio, ja toteutus on nimenomaan musiikillisesti perusteltu. Berghäll Brothers Big Band soi komeasti, ja samalla aivan uniikisti mielenkiintoisten sovitus- ja soitinnusratkaisujen ansiosta. Tuolla sellosektio korvaa pasuunat, täällä teemaa esittelevänä yhdistelmänä on alttohuilu ja bassoklarinetti. Jokaisessa teoksessa on takuuvarmasti omat jännittävät ratkaisunsa. Eikä tämä jää edes soittimiin, sillä roolia ottavat myös Suomenlinnan asunnon ikkunassa uliseva tuuli ja pihalla huhuava huuhkaja.
Ihan yksikseen Berghäll ei ole jättäytynyt, vaikka myös solistiset rahkeet olisivat toki siihen riittäneet. Vierailevat solistit ovat kaikki täysosumavalintoja, muusikoita jotka Berghäll tuntee täydellisesti ja saa siten parhaan mahdollisen irti. Featuring 7 amazing guest soloists! totesi samainen kannen badge tästä asiasta, ja siinäkin oli mainos kohdillaan.
Levy ja The far side theme alkaa jännällä taustan sointivärien muuntelulla tiheästi vaihtuvien puhaltimien ansiosta ja polkaisee sitten käyntiin ”pseudo-afroruotsalaisen” imuisan poljennon. Tämän polskabeatin herkkuna on Berghällin sopraano, ja sen jälkeen tenorin tuplasooloilu Linda Fredrikssonin baritonisaksofonin kanssa. Pianotriotaustan aikana basso hallitse ilmatilaa, ja piano on erikoisen passiivinen. Kun solistien taakse alkaa jälleen ilmestyä puhallinkudosta, ”orkka” soi makeasti, tunnetta täynnä, ja finaali on verevä kun sopraano palaa antamaan viimeisen silauksen.
On the other hand rakentuu aluksi bassoriffin päälle, torvisektio soundaa tosi hyvältä ja svengaa myös. Alkaa Aili Ikosen soolo, sanatonta improvisointia niin kuin vain Ikonen osaa, ja tällä levyllä ehkä myös normaalia lämpimämmällä tai pehmeämmällä soundilla. Scar vain kasvaa kokoa tenorisaksofonin liityttyä kimppasooloon ja myös Ikosen vaiettua teoksen intensiteetti säilyy saksofonien makean riffittelyn voimin.
Memento on rakastettava, ja jos voi olla yhtä aikaa lyyrinen ja väkevä, niin sitten Memento on. Berghäll johdattelee orkesterinsa herkkään maalailuun, alun orkesterikolorismi vie tunnelmaan ja Adele Sauroksen kelpaa astua näyttämölle tenorisaksofoneineen. Sauroksen soolo on ihana, todella vangitsevaa tarinankerrontaa, ja vibrafonin päilyntä taustalla täydellistää soinnin. Upean kokonaisuuden lopetus on voimallinen soolon jälkeenkin, kun Berghäll laventaa ja kasvattaa orkesterin tehoja dramaattisiksi.
Years passing vie kansanmusiikin poljentoon. Kappale on peräisin Berghällin etnoyhtye Tsuumi Sound Systemin levyltä, ja tarinaan liittyy myös Tsuumin yhteiskonsertti Die Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin kanssa. Berghäll pääsi sovittamaan kamariorkesterille kaikkiaan neljä Tsuumi-kappaletta, ja sieltä sitten varmaankin tarttui halu saada ”jousiorkesteri” myös BBBB-levylle. Jousiorkesteri lainausmerkeissä siksi, että tämä se vasta hullun hommaa onkin: kamariorkesterin soundin lähentely vaati yhdeltä mieheltä viikon äänitykset, viisi kertaa kontrabassoa, 32 kertaa selloa. ”En soita viulua, joten selloa sai soittaa välillä aika korkealta”, toteaa Berghäll saatetekstissä. Improvuorottelussa Berghällin sopraanosaksofonin kaverina soittaa Tsuumista tuttu viulisti Tero Hyväluoma, ja jälleen on maestron ohjeena ollut: nyt soitetaan tunteella!
Miles Davisin sähköinen kausi, tarkemmin vuonna 1970 Washingtonin The Cellar Door -klubilla äänitetty Live evil -levy, on innoittanut Scribbles-teoksen rakentelua. Kaisa Mäensivun energinen basso kantaa koko kappaletta reppuselässä, ja hänen bassosoolonsa lisäksi Berghäll itse ehtii vetäistä sekä räjähdysalttiin kitarasoolon että lelusynan kuuloiseksi muokatun alttofoni-impron. Rauhallisen johdannon jälkeen kappale menee funkiksi ja sitten vielä funkimmaksi, meno tihenee ja paranee koko ajan, ja viimeisen soolon jälkeen saadaan loppuun vielä torvia isosti ja teholla.
Tundra päästää klarinetin ja huilun isoihin rooleihin. Juhani Aaltosen huilusoolo on äänitetty kotona Aaltosilla, Berghällin kotona taas on tallennettu tuulen ulvontaa ikkunan raosta, eli Suomenlinna merkkaa nyt tundraa. Alustuksena Aaltoselle nautiskellaan kauniista ja syvästä orkesterimaalailusta, ja Junnun huilun leijailun myötä lähdetään tundran tuulten kyytiin, onneksi aika levollisesti kuitenkin tällä kertaa.
Hope on bonuskappale, joka ei mahtunut vinyylille. Samalla se on ainoa lainakappale, peräisin Helsinki-Cotonoun Ensemblen (jossa Berghäll tietenkin soittaa myös) ohjelmistosta, säveltäjänä kitaristi Janne Halonen. Länsiafrikkalaista svengiä leppoisemmasta päästä, Berghällin muhevan bassoklarinetin kanssa soolokimppailee Mikko Pettisen flyygelitorvi.
BBBB-musiikki on tarttuvia melodioita, koukuttavia riffejä, eläviä rytmejä ja huolella kerrostettuja värejä. On siinä ollut rakentamista! Tärkeintä kuitenkin on, että musiikki elää ja hengittää ainutkertaisesta arkkitehtuuristaan huolimatta. Hmm, vai sen takia?
Omalla huikealla tavallaan veljesten big band jatkaa Berghällin loistavien duettolevyjen sarjaa. Nytkin joka raidalla on yksi vieras, jonka kanssa kommunikointi on olennaisen tärkeä osa Berghällin musiikkifilosofiaa.
Lähde: Mesenaatti-kampanjaan osallistuneille LP:n mukana lähetetty saateteksti, jossa avataan perusteellisesti kappaleiden taustoja.
