2018 Svart Music SRE130
Originally released on Scandia as SLP608 (1974)
1.Painajaisia / Nightmares (Antero Honkanen)
2.Nuken itku / A doll’s cry (Jarmo Sermilä, text by Marilyn Monroe)
3.Lohdutus / Consolation (Edward Vesala)
4.Herääminen / Awakening (Antero Honkanen)
5.Öinen vaikutelma / Nocturnal impression (Teppo Hauta-aho)
6.Myytti itkee jälleen / The myth is weeping again (Jarmo Sermilä)
7.Keskiyö / Midnight (Antero Honkanen)
Teppo Hauta-aho (double bass), Mikael Helasvuo (flute), Antero Honkanen (electronics, percussion), Jarmo Sermilä (trumpet, organ, kantele), Edward Vesala (percussion).
+ 2: Pirkkoliisa Tikka (soprano)
Artistic concept and production by Jarmo Sermilä, Antero Honkanen, Edward Vesala, Teppo Hauta-aho and Mikael Helasvuo
Produced by Finnish Broadcasting Company
Recording, mixing and sound effects by Antero Honkanen
Group sessions recorded at Yleisradio’s Liisankatu Studio, Helsinki, 1973
Additional recordings made at the Special Production of Yleisradio, Ratakatu, Helsinki
Mixed at Liisankatu Studio, Helsinki
Svart Records on tehnyt jälleen yhden kulttuuriteon. Monista aiemmista mainittakoon tässä yhteydessä Liisankadun YLE-taltiointien sarja, joka toi studiokonserttien myötä kiehtovasti aikalaisnäkökulmaa sekä jazz- että progemuusikoiden tekemisiin 70-luvulla. Myös Oodi Marilynille on syntynyt YLEn studioissa, Liisankadun ohella YLEn kokeilustudiossa.
Aikoinaan levyn painos oli minimaalinen ja nyt on ensimmäisen uudelleenjulkaisun aika. Ja että onkin esillepääsyn arvoinen!
Kansitarrassa levy kehotetaan sijoittamaan luokkiin ”electronic / experimental / musique concrete / extreme rarities”, mutta siinä missä nykyään kuka tahansa muusikko saattaa ottaa elektroniikan osaksi tekemistään, tällä levyllä tarvittiin vielä spesialistia, eli YLEN äänitarkkailijan Antero Honkasen panosta. Muusikoiden työn ja YLEn arkiston tehosteäänien yhdistäminen vaatikin 160 tuntia studiotyöskentelyä.
Jazzia ei omana lokeroehdokkaana mainita, mutta pieniä viitteitä sinnekin päin musiikissa heitetään, ja ovathan soittajistossa sentään mukana Edward Vesala ja Teppo Hauta-aho.
Muusikoiden työ ja äänitehostemaalailut yhdistettyinä kantavat ennen kaikkea uuden taidemusiikin klangia. Kokeellisuudestaan huolimatta musiikki edustaa samalla ajan henkeä, sillä myös rock-musiikin puolella painittin samoihin aikoihin elektronisten eksperimenttien kanssa Pink Floydia myöten. Ja kuinka ollakaan: tällaista dramaattista elektroakustista vellontamusiikkia tehdään edelleen paljonkin. Vuoden 1973 sessioissa ei ole mitään vanhentunutta, täydestä menisi myös uutuutena.
Painajaisia, nuken itkua, lohdutusta, herääminen, öinen vaikutelma, aallokko, myytin itku ja keskiyö. Musiikilla on vahva tunnepohja, hetki tai tilanne, johon se haluaa kiinnittyä. Paljon yötä, paljon itkemistä ja vähän lohdutustakin. Että kyllä se siitä, sittenkin.
Nyt ei kuviteta (tai musiikillisteta) kuunnelmaa tai näytelmää, mutta jokaisella on soitteella on hyvin vahva dramaturgia, aivan kuin työryhmässä olisi muusikoiden ohella ollut vähintäänkin käsikirjoittaja ja ohjaaja. Yksi tekstinkirjoittaja on ollut oikeastikin mukana, ja hän on Marilyn Monroe, jonka runoon pohjautuu Jarmo Sermilän säveltämä Nuken itku.
Nykyelektroniikan näkökulmasta aataminaikuisilla menetelmillä on saatu aikaan hyvin vahvaa jälkeää, ajoittain pelottavaakin. Pistäpä kokeeksi illan viimeisenä levynä soimaan, saattaa unimaailma aktivoitua.
