2018 Mama Records MAA 1056
1.One million circumstances (Holmquist)
2.Summer and winter (Holmquist)
3.Never let me go (Evans/Livington)
4.Windows (Chick Corea)
5.All my things (Holmquist)
6.Crystal silence (Corea)
7.My Stella (Holmquist)
8.Humpty Dumpty (Corea)
9.Always young (Holmquist)
All arrangements by Mats Holmquist.
Randy Brecker (trumpet & Fluegelhorn), Mats Holmquist (conductor, composer, arranger). UMO Jazz Orchestra: Saxophones: Ville Vannemaa (lead alto, soprano, clarinet), Mikko Mäkinen (alto, soprano, clarinet, flute), Teemu Salminen (tenor, clarinet), Max Zenger (tenor, flute), Pepa Päivinen (baritone, flute). Trumpets & fluegelhorns: Teemu Mattsson (lead), Timo Paasonen, Mikko Pettinen, Tero Saarti, Janne Toivonen. Trombones: Heikki Tuhkanen (lead), Mikko Mustonen, Juho Viljanen, Mikael Långbacka (bass trombone). Guitar: Mikel Ulfberg. Piano: Seppo Kantonen. Bass: Juho Kivivuori. Drums: Markus Ketola. Also with: Jakob Gudmundsson (trumpet on 1, 3, 4, 5 and 8).
Produced by Mats Holmquist and Willem Bleeker
Recorded 3/2018 by Willem Bleeker in Finnvox Studios, Helsinki, Finland
Additional engineering for Randy Brecker’s solos: Ada Rovatti Brecker
Mixed 4-5/2018 by Willem Bleeker and Mats Holmquist in Bagpipe Studios, Stockholm, Sweden
Mastered 6/2018 by Björn Engelmann in Cutting Room Studios, Stockholm, Sweden
Ei ihan miljoonaa tilannetta tai tapahtumaa, mutta melkein, Mats Holmquistin kynäilemä avauskappale on kiivaimmillaan hurjaa menoa ja kokonaisuutena hyvin värikästä ja vaihtelevaa bigband-satsia. Melodikkona Holmquist ei ehkä ole erottuva persoonallisuus, mutta korvaa tätä eläväisillä sovituksilla, jatkuvilla orkesterin painopisteiden vaihdoksilla.
Ennakkoon sillisalaatilta tuntunut levyn rakennustapa toimii lopulta aivan hyvin, siis näin: kolmannes Holmquistia, kolmannes Chick Corean sävellyksiä ja kolmannes standardeja (joista tosin Stella by starlight ja All the things you are ovat mennet niin uusiksi, että Holmquist on ottanut ne ”uudelleen-sävellyksinä” nimetkin vaihtaen omalle kontolleen). Toki Holmquistin sovitukset ja ohjaustyö ovat yhtenäisyyden takeena. Persoonallinen yhtenäisyys on säilynyt, vaikka sovitustyöt ovat, kuinka ollakaan, kolmelta eri aikakaudelta: valtaosa 80-luvun lopulta, Corea-biisit 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä ja vain ”uudelleen-sävelletyt” standardit ovat tuoretta tavaraa.
Holmquist itse kutsuu tätä uusinta tyyliään ”big band minimalismiksi”, tavoitteena on siis yhdistellä jazzia ja klassista musiikkia minimalistisin sävytyksin. All my things ja My Stella ovat standardien pohjalta rakennetut eklektiset kuvaelmat, ne ovat tuorettta, hyvin huolellisesti väriteltyä ja jäntevästi orkestroitua bigband-musiikkia. Muualla UMOn sointikuvaa hallitsee minimalismin sijasta rehevä värikkyys, ja energiataso on kauttaaltaan melkoisen korkealla. Poikkeuksena tässä mielessä erottuu Never let me go -standardi, joka sopisi henkensä puolesta ihan puhtaalle viihdejazzlevyllekin.
Vahva osio syntyy myös Chick Corean säveltämästä musiikista. Tosin Crystal silence olisi kernaasti saanut olla vielä eteerisempi melodiankäsittelyltään, mutta vastaavasti toisella laidalla Humpty dumpty on todella irtonaista ja repäisevää ilakointia.
Holmquist rakentaa sovituksiaan mielellään energisen ja vetävän kompin päälle, joten basisti Juho Kivivuori ja rumpali Markus Ketola ovat soitteissa usein avainmiehiä. Ruotsista Holmquist on tuonut mukanaan komppiin kitaristi Mikel Ulfbergin, joka pääsee kerran soolovuoroonkin (Humpty dumpty).
UMO Jazz Orchestra on keväisissä sessioissa kovassa iskussa, joten näin loppuvuodesta voidaan todeta, että orkesterin vaikea vuosi kääntyi kuin kääntyikin myötäiseen. Toivottavasti leikkaussuunnitelmien kaltaisia näytelmiä ei tarvitse jatkossa kestää.
Mainitsematta on vielä levyn kolmas torni Holmquistin ja UMOn ohella, trumpettia ja flyygelitorvea soittava Randy Brecker. Mittarissa vuosia 72, ja kaikki on kuin aina ennenkin, ansatsi napakka, soundi tiivis ja väkevä, ote ylipäätään energinen ja intoutunut. Täysverinen ammattilainen soittaa joka keikalla niin hyvin kuin suinkin pystyy, ja Brecker pitää nimensä kunniassa. Holmquist onkin varannut jokaisessa teoksessa soolotilaa Breckerin trumpetille tai flyygelitorvelle.
Luetellaanpa vielä pitkäsoiton kaikki oivalliset solistit Breckerin ja Ulfbergin lisäksi: pianisti Seppo Kantonen, pasunisti Heikki Tuhkanen, trumpetisti Mikko Pettinen, saksofonistit Ville Vannemaa ja Max Zenger saavat kaikki hetkensä valokeilassa. Lukumäärälliseksi kakkoseksi nousee neljällä maininnallaan pianisti Seppo Kantonen, jonka improvisaatiot ovat runsassävelistä avausbiisiä lukuun ottamatta vaikuttavia rauhoittumisen paikkoja.
