2008 Texicalli Records TEXCD 095
Cover design: Christoffer Leka.
1.Toverit!
2.Korea
3.Kehtolaulu
4.Tangentti
5.Vilmalle
6.Breakfast corps
7.Traveller
All music by Mikko Hassinen.
Mikko Hassinen (dr, perc, programming), Pepa Päivinen (ts, ss, b-cl), Sonny Heinilä (ts, fl, a-fl), Ville Herrala (b: 2, 5, 6), Kirmo Lintinen (cond: 1, 4, 5, 7. p:4), Pentti Lahti (as, fl), Jouni Järvelä (ss), Teemu Salminen (ts, cl), Mikko Mäkinen (bs, b-cl), Jan Kohlin (tp), Timo Paasonen (tp), Mikko Pettinen (tp), Tero Saarti (tp), Antti Rissanen (tb), Mikko Mustonen (tb), Kasperi Sarikoski (tb), Mikael Långbacka (b-tb), Johanna Iivanainen (voc: 5, 7), Timo Kämäräinen (lap steel, baritone guitar: 7), Yrjänä Sauros (hca: 1), Sami Koskela (perc: 4)
Produced by Mikko Hassinen
Recorded at Finnvox Studios by Miikka Huttunen
Mixed by Miikka Huttunen, Neomusic
Additional recordings by Matt Fredriksson
Mastered by Svante Forsbäck, Chartmakers
Mikko Hassisen soolodebyytti on vakuuttava näyte rumpalin kyvyistä säveltäjänä ja sovittajana. Samalla jatkuu myös UMO Jazz Orchestran korkeasuhdanne.
Ilahduttavinta UMOn viime vuosien projekteissa on se, että huiput ovat olleet kotimaisten säveltäjien töitä. Raoul Björkenheimin, Kerkko Koskisen ja nyt Hassisen UMO-töistä täytyy tietysti ensisijaisesti kiittää säveltäjiä. UMOn tehtävänä on pitää koneistonsa vireessä ja olla maan bigbandien ykkösenä käytettävissä silloin kun säveltäjät kokonaisuuksineen ovat valmiita.
Mikko Hassisella on näistä kolmesta UMOon läheisin suhde, onhan hän ollut pitkään mukana sekä rumpalina että myös osaavana orkesterinjohtajana. Hassisen on siis jo kokenut UMOnsa kanssa kaikenlaista, joten hän voi huoletta lähestyä big bandia omilla ehdoillaan. Levystä jää vahvasti sellainen fiilis, että Hassinen ei jää koneiston vangiksi, vaan uskaltaa irrota konventioista. Hän käyttää UMOa luovasti ja vain tarpeen mukaan, ja mitä isosta orkesterista ei löydy, otetaan muualta.
Näin esimerkiksi niinkin epätodennäköinen ilmestys kuin Yrjänä Sauroksen huuliharppu on avaamassa Toverit!-teosta. Perinteistä sointuinstrumenttia, pianoa tai kitaraa, peruskokoonpanossa ei ole lainkaan, ja ratkaisu toimii antaen tilaa niin säveltäjän kuin kuulijankin mielikuvitukselle. Toki Kirmo Lintinen soittaa Tangentissa hieman pianoa, Timo Kämäräinen Travellerissa lap steeliä ja baritonikitaraa, mutta nämä poikkeamat eivät perustilannetta muuta.
Olennaista Hassisen lähestymistavassa on tiivis pikkuyhtyetuntu. Osa kappaleista toteutetaan pienkokoonpanoilla, ja silloinkin kun iso orkesteri on kehissä, Hassinen malttaa jättää sovituksissa tilaa ydinryhmälleen ja etenkin saksofonisolisteille Heinilä & Päivinen.
Ensimmäisten kuunteluiden aikana monumentaaliteokset Toverit!, Tangentti ja Traveller tuntuvat kokonaisuuden kovalta ytimeltä. Ne ovat värikkäitä, hienosti kehittyviä teoksia, ja UMOnkin kiitettävästi työllistäviä. Tangentin ilkikurinen poukkoilu ja pompsahtelu hykerryttää, eikä sovi yhtään ihmetellä tämän muita vanhemman, vuodelta 2002 peräisin olevan sävellyksen päätymistä levylle.
Kuuntelu kuuntelulta pienempien kappaleiden arvo nousee esille. Korea-biisissä fonien pehmeä kudos, siitä irtoava Heinilän soolo ja Ville Herralan bassotyö kauttaaltaan tihkuvat jazz-hunajaa. Kehtolaulussa ovat samat miehet pääosissa. Sävelmä menisi luontevasti yöradiossa, ja suuren osan ajasta kuulen sen tunteisiin vetoavana surumusiikkina.
Vilmalle on periaatteessa sooloteos Pepa Päivisen tenorille. Pitkän matkaa kuullaan vain Hassisen säestystä, vähitellen muita puhaltimia ilmestyy taustalle, mutta huomio pysyy koko ajan tenorin vaeltelussa. Vilmalle on myös yksi niistä kappaleista, joissa musiikki saa ryyditystä Hassisen ohjelmoinneista. Nämä elektroniset lisäykset on tehty hyvällä maulla, ja ne istuvat täysin luontevasti levylle.
Kvartettiveto Breakfast corps päästää vuorotellen etualalle Heinilän tenorin ja Päivisen sopraanon, ja myös Hassinen ottaa lopulta soolonsa tässä levyn reippaimmassa retkuttelussa.
Traveller puolestaan herkuttelee sointiväreillä. Heinilän alttohuilu, Johanna Iivanaisen sanaton laulu, Kämäräisen lap steel ja baritonikitara: näistähän syntyy jo melkoisen omaperäinen sointimaailma. Ville Huolmanin basso pitää matkustajan reitillään, ja UMOn puhaltajia tarvitaan vasta välitilinpäätöksen laatimiseen. Välikkeessä Hassinen rymistelee elektroniajan trilokgurtuna, ja sen jälkeisessä synteesissä palataan alun tunnelmiin, mutta vankemmin eväin. Harvoin 11-minuuttinen tuntuu näin lyhyeltä!
Mikko Hassinen on laatinut erinomaisen kokonaisuuden. Pienet kokoonpanot ja big band kohtaavat luontevasti vuorotellen. Hassisen vahva näkemys takaa levyn eheyden esityskokoonpanon vaihtelusta huolimatta. Travellerissa riittää nautiskeltavaa pitkäksi aikaa.
