2004 schoots records SR78005
Photo: Matti Huuhka ; design: Marco Schoots.
1.The meeting (Strandberg, Jackson, Virtanen)
2.Midnight seeks a lonely heart (Jackson)
3.Sex machine (James Brown)
4.I feel good (Brown)
5.Just us (Strandberg, Virtanen)
6.Progressive (Strandberg)
7.Inside moves (Virtanen)
8.Octavio (Strandberg)
Produced by Sami Virtanen
Co-produced by Jan-Olof Strandberg
Executive producers Jan-Olof Strandberg & Marco Schoots
Engineered by Sami Virtanen
Mastered by Martijn Ceulemans
Jaha, onkohan tämä levy nyt oikeilla palstoilla? Suhde jazziin on vähän niin ja näin, kun puhutaan vaikkapa Paul Jacksonin laulamasta Midnight seeks a lonely heart -hiturista. Isaac Hayesin soul-puristukset ovat läheisempi viitekehys. Ja Sex machine sekä I feel good ovat juuri ne James Brownin biisit, joten tiedätte mistä laulubiisien suhteen tuulee.
Lajilla ei sinänsä väliä, kunhan homma pelaa. Tällä levyllä on soitannollisesti toimivia osuuksia, ja muutoin sitten vähemmän onnistuneita ratkaisuja. Bassogroovet ovat kaiken lähtökohta, jopa aavistuksen liioitellusti. Silti on hauska kerrankin kuulla paria erilaista bassoa päällekkäin, kuten useammassakin kappaleessa tällä levyllä.
Kuuntelijan kannalta on kuitenkin erinomaisen harmillinen ratkaisu jättää kappaleiden väliin Paul Jacksonin ja vähän muidenkin studiojutusteluja. Studioliven illuusiota se toki luo, mutta kuka jaksaa kuunnella levyä höpötysten kera useamman kerran läpi?
Levyn toinen ulkomainen vieras on rumpali Mel Gaynor, tuttu mm. Simple Minds -nimisestä rockyhtyeestä. Kansiteksteistä ei kyllä sen kummemmin ilmene, miten vastuut Gaynorin ja Mirka Rantasen välillä jakautuvat.
Levyn alkupuoli on Jacksonin laulamia soulviritteisiä kappaleita. Mikään suuri soul-shouter Jackson ei ole, hän kahlaa kyllä Brownin biisit läpi, mutta vain kohtuullisesti.
Tyyli muuttuu tyystin levyn puolivälissä. Laulu jää pois, ja basso astuu entistä enemmän etualalle, kun musiikinlajiksi vakiintuu sähköinen fuusio. On siis bassobassoa ja soolobassoa, ja Sami Virtasen ulvova kitara tuo lisää energiaa kehiin. Vaan edelleen biisit feidataan keskelle jutusteluja.
Ristiriitaisia tunteita kokonaisuus herättää. En uskalla suositella James Brown -faneille, ja fuusion ystävillekin levy kaksikasvoisena on turhan hajanainen. Kiitettävä skaala erilaisia bassosoundeja ja -tekniikoita levyllä käydään läpi, joten omaa soittotyyliään kehitteleville sähköbasisteille on tarjolla kosolti ihmeteltävää.
