Kun yleisö päästettiin baarin puolelta toisena pääsiäispäivänä Kairon saliin tavalliseen tapaan klo 18.00, useat havaitsivat että jotakin oli salissa muuttunut tai muutettu. Lavan eteen oli raivattu tilaa tanssiparketille. Se antoikin vihjeen siitä, että tänä iltana jazzklubilla voidaan tanssia. Illan esiintyjänä oli Swing Doctors, joka suurelle osalle kaakonkulman
jazzharrastajista oli uusi tuttavuus. Kävi ilmi että myös Kairo oli uusi paikka Pirkanmaalla asuville muusikoille. Eräs soittajista kertoi, että ehkä hän oli RUK-aikanaan Haminasta poikennut paikalla. Siitä oli tosin aikaa. Eli ilmeisen antoisa ilta oli tulossa puolin ja toisin.
Paikallisille Lindy hop -paritanssiharrastajille bändi olikin tuttu. Bändin liideri Marko Aho kertoi, että alunperin bändi on perustettu 1990-luvun lopulla juuri em. tanssikeikoille esittämään livemusiikkia. Perustajat olivat musiikinopiskelijoita, jotka halusivat hallita
musiikkia laidasta laitaan. Kansanmusiikki oli kuitenkin lähinnä sydäntä. Bändi jäi kuitenkin henkiin ja viimeisen viiden vuoden aikana nykyinen muoto on vakiintunut. Parin viime vuoden aikana kokoonpanoa on vahvistettu uusilla puhaltajilla. Bändissä on nykyisin 10 jäsentä.
Kymmenen hengen bändi
Marko kertoilee että juuri bändin koko asettaa omia rajoitteitaan. Täysimääräisten harjoitusten järjestämisessä on haasteita, koska tämä on harrastebändi ja kaikilla on vakiotyöt ja omat menot. Jokainen bänditouhuissa mukana ollut ymmärtää, että 10-henkisellä yhtyeellä, joka soittaa swing-jazzia ei ole kovin erikoisia kaupallisen menestymisen mahdollisuuksia. Kyseessä on mukava yhteinen harrastus. Keikoille on Tampereen seudulta singahdeltu Vaasan, Oulun ja Helsingin suuntiin. Joskus keikkoja on niin kovaan tahtiin että harjoituksista on tingitty, mutta jos on hiljaisempaa keikkarintamalla, on harjoituksia voitu lisätä. Soittotuntuman pysyminen on Markon mielestä tärkeää.
Swing Doctors ei viittaa suoraan lääketieteelliseen tohtoriuuteen ellei tanssin ja musiikin terapeuttista vaikutusta lueta mukaan. Ja miksi ei luettaisi. Bändissä on tosiaan tohtoreita, mutta ei lääketieteen alalta. Sosiaalinen yhteenkuuluvuuden tunne on se liima, mikä pitää joukon kasassa. Keikkoja on ollut tasaiseen tahtiin. Ei pelkästään jazzklubeille vaan myös tanssitapahtumiin.
Loviisa-Kotka seudulla on ollut mainio mahdollisuus tutustua pääsiäisen tienoilla perinnejazziin ja etenkin puhallinmusiikkiin. Loviisassa DDT Jazzband esitti musiikkia ragtime-ajalta aina 20-30-luvun taitteen kappaleisiin. Swing Doctors taas jatkoi tästä 30-luvun ja 50-luvun välisellä musiikkikattauksella. Count Basien big band -musiikkia bändi
on alkuaikoina mukaillut, mutta nykyisin tyyliä on hieman muutettu pienemmälle kokoonpanolle sopivaksi. Joukossa on suomalaisia musiikkiaarteita. Erik Lindströmin
tuotannosta on etsitty ei-niin-puhkisoitettuja esityksiä. Samoin bändillä on myös mukana omaa tuotantoa ja lisää on ilmeisesti tulossa. Esitystyyli ja perinne ammentaa kuitenkin perinnejazzin traditiosta. Rivien välistä oli havaittavissa että ehkä äänitekin olisi valmisteilla.
Hyvin svengaa
Bändin laulusolisti on Piia Kristiina. Kun puhe tulee suosikeista ja esikuvista Piia mainitsee Peggy Leen. Tämä Pohjois-Dakotasta skandinaavisessa siirtolaisperheessä kasvanut artisti on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle, mutta oli oli tunnettu artisti myös Suomessa. Piia pitää tämän tyylisestä musiikista ja mielellään sitä esittää. Kairon keikalla Marko ja Piia lauloivat yhdessä ja erikseen. Vanhan veräjän luona oli hienosti sovitettu Swing Doctorseille. Samoin Olavi Virran tuotannosta hieman tuntemattomampi Helsingin laulu Erik Lindströmin sävelin jäi mukavasti kuulijalle mieleen. Marko toi sitä esille, että monien takavuosien säveltäjien tuotannossa on hyviä sävellyksiä, joita on syytä tuoda esille ja antaa nykyiselle yleisölle hyviä esimerkkejä siitä kuinka ennenkin on osattu. Marko nostaa esille hienojen harmonioiden merkityksen. Tätä hän korostaa omien sävellystensä kohdalla.
Kansainvälisempää tuotantoa oli esimerkiksi Chattanooga Choo Choo Glen Millerin orkesterin tuotannosta. Tässä esityksessä Piia Kristiinan ilmeikkyys ja vapaa ja rento tulkinta tuli hienosti esille. Ison bändin kohdalla sooloja ei voi pitää kovin pitkinä tai jakaa
kovin paljoa soittajille. Tämä oli hieman harmi. Vetopasuunan ja baritonisaksofonin sooloja olisi mukava kuulla pitempinä pätkinä, koska ne ovat näin klubikeikoilla harvinaista herkkua, toki big bandeissä näitäkin instrumentteja kuullaan. Lisää vaan positiivista röyhkeyttä bändin nuoremmille soittajille, hyvin ne soolot menee, kun on tunnelma päällä.
Tanssilattiakin sai heti keikan alusta lähtien käyttöä. Tanssijat olivat niin suvereeneja tyylinsä hallitsijoita, että tavallinen tanssikansa ei suurina joukkoina lavalle rohjennut. Kaiken kaikkiaan hieno, hieman erilainen ilta perinnejazzin parissa, josta salintäyteinen yleisö nautti.
Swing Doctors
East Coast Jazz Club
Ravintola Kairo Kotka 6.4.2026
Marko Aho kitara, laulu
Piia Kristiina, laulu
Aaro Viidanoja piano
Jarmo Lundell rummut
Janne Reinola kontrabasso
Olli Lampo alttosaksofoni
Ilona Heinonen pasuuna
Hanna Luukinen baritonisaksofoni
Mika Multraharju tenorisaksofoni
Leo-Pekka Lyytikäinen trumpetti
















