Jyväskylä Big Band järjesti pienen keväisen maakuntakierroksen kotikaupunkiaan hieman pohjoisemmassa. Kustannustehokkaasti Äänekoski ja Viitasaari oli mahdutettu samaan sunnuntaipäivään. Äänekosken osalta tämä johti hyvinkin erikoiseen konserttiaikaan, kun musiikki Painotalolla starttasi jo klo 12. Veikkaisinpa, että aikainen ajankohta oli suurin selitys sille, että yleisömäärä jäi tällä kertaa vähäiseksi.
Laadusta ei ainakaan ollut kiinni, sillä kapellimestari Ilkka Mäkitalo on jälleen pitänyt huolen siitä, että myös tämänkertainen konsertin teemaksi valikoitunut John Claytonin musiikki kulki komeasti.
Amerikkalainen John Clayton on basisti, säveltäjä ja sovittaja, jonka meriitteihin kuuluu mm. jäsenyys Count Basie Big Bandissa. Vuonna 1985 Clayton perusti yhdessä saksofonistiveljensä Jeffin ja rumpali Jeff Hamiltonin kanssa edelleen toimivan Clayton-Hamilton Jazz Orchestran, ja Claytonin tuolle orkesterille tekemät sävellykset ja sovitukset muiden teoksista päätyivät siis nyt JBBn kevätohjelmaksi asti.
Ihan ongelmitta projekti ei ole sujunut. Koko homman piti hoitua jo vuotta aiemmin, mutta Yhdysvalloista tilatut nuotit jäivät jumiin tulliin, ja keväälle 2025 piti improvisoida jotain ihan muuta.
Vähän isompikin tragedia Claytoniin liittyy. Mäkitalo kertoi aikoneensa ottaa itse maestroon yhteyttä, mutta uutiset Los Angelesin maastopaloista ja Claytonin talon tuhoutumisesta, kaiken omaisuuden ja samalla musiikkiin liittyvien arkistojen ja nuotistojen menettämisestä, panivat tuumaamaan, että tässä kohden kannattaa jättää Clayton rauhaan.
Konsertti päästiin joka tapauksessa toteuttamaan, ja näin Clayton asettui laatuisaan jatkumoon, JBB:n ”perinteisempien” jazzkonserttien sarjaan. Siinä ovat aiemmin olleet esillä mm. Count Basie, Duke Ellington, Clark Terry, Maynard Ferguson, Paquito d’Rivera, Gordon Goodwin ja Rob McConnell (se viimevuotinen).
Siinä missä monet nykyään big bandia koneistonaan käyttävät säveltäjät ovat varsinaisia sointimaalareita, etsivät big bandin sisältä monenlaisia pienempiä soitinyhdistelmiä ja lisäävät mielellään myös soittimistoa, Clayton on pohjannut pitkälti perinteiseen sektioajatteluun.
Usein sen minkä trumpetisti, pasunistit tai saksofonistit tekevät, he tekevät yhdessä. Ja sektioiden ponnistelut huipentuvat tietysti tutti-osuuksiin, kaikki puhaltajat yhdessä, ja silloin Clayton prässää mielellään kovaa, kaikki tehot orkesterista puristaen.
Äänekosken konsertissa tämä johti monessa kohtaa siihen, että improvisoivat solistit tahtoivat hukkua orkesterin voiman alle. Painotalon akustiikallakin saatoi olla tässä osansa, sehän ei ihan helpolla antaudu.
Ei niin, etteikö Claytoniltakin löytyisi mausteeksi joitakin mukavia pienyhdistelmiä, ja rauhoittumisen paikkoja. Esimerkiksi piccolohuilun ja kitaran unisonot olivat isossa roolissa Reverencessa, toisaalla taas ehti pienenä, mutta merkittävänä yksityiskohtana säväyttää kitaran ja kontrabasson lyhyt duetto.
Clayton-proggiksen ykkössolisteiksi oli nostettu saksofonisti Markus Lajunen, jo pitkään orkesterin vakiokokoonpanoon kuulunut muusikko, sekä kitaristi Tuomas Paukku, joka Jazz Jkl Collectiven myötä on varmasti yksi tämän hetken kuulluimpia soitinsolisteja Jyväskylässä.
Näiden taitavien luottosolistien ohella moni muukin orkesterin jäsen pääsi näyttämään kykyjään improvisoinnin taiteessa. Parhaimmillaan liikenne pulteista lavan etuosaan sooloilemaan aiheutti jo pienoisen liikenneruuhkan.
Claytonin oivalluksiin kuului soitinsektion tai sen osan asettaminen kilpasoittotilanteeseen, kaikessa ystävyydessä toki. Muikeana esimerkkinä toimi kolmen pasunistiveljen vuoro- ja yhteissooloilu kappaleessa I be serious ’bout dem blues. Biisin huippukohdaksi nousi silti trumpetistipari Jani Saarasen ja Päivi Kokkosen todella ärhäkäksi kiihtynyt yhteistykittely.
Toimiva bigband-musa rakentuu aina svengaavan kompin perustalle. Nelikko Anni Leppänen (piano), Tuomas Paukku (kitara), Tero Tuovinen (kontrabasso) ja Touko Ruokolainen (rummut) hoiti pohjatyöt vakuuttavasti. Sillä pedillä oli puhaltajien hyvä hoidella ajoittain koukeroisiksikin äityneet kuvionsa.
Koukerot eivät lopulta Claytonin isoa kuvaa hallinneet, vaan fokus pysyi hyvässä orgaanisessa groovessa. Suuria yllätyksiä ei tavoiteltu, vaan pienten suvantojen täplittämänäkin musiikki luotti ennen kaikkea orkesterin voimalliseen sointiin ja laaja-alaiseen solistiseen osaamiseen.
Konsertin biisit:
Groove shop
Squatty Roo
I be serious ’bout dem blues
15 minutes late
Easy money
Soupbone
Georgia on my mind
Silver celebration
On the sunny side of the street
Day by day
Reverence
Groove shop
Jyväskylä Big Band featuring Markus Lajunen & Tuomas Paukku
Painotalo, Äänekoski 22.3.2026











