Aloitetaan sivuhenkilöstä, Frank Vincent Zappasta. Pyörähtipä nimittäin keskiviikkona jo kolmas Zappa-rumpali Äänekoskella, Chad Wackerman nimittäin. Aiemmin kaupungissa ovat soittaneet Chester Thompson ja Terry Bozzio. Thompson Keitelejazzeilla vuonna 2012 Zawinul Legacy Bandin riveissä, Terry Bozzio soolokiertueellaan Suolahtisalissa vuonna 2017.
Bozzion ja Wackermanin keikoista saadaan kiittää Musiikkisadon Jussi Häkkistä, joka on tuottanut maahan jo lukuisia fuusiomusiikin supertähtiä, ja hyvän osan heistä Äänekoskelle asti. Täältä löytyy se toinen kiiteltävä: Äänekosken kulttuuritoimi uskaltaa satsata mahdollisuuksiensa mukaan kansainväliseen laatuun ja silkkaan muusikkouteen, tämänkokoiselle kaupungille harvinaisella tavalla. Ja katso: musiikinystävät löytävät hyvän luokse kauempaakin.
Tässä tapauksessa voisi sanoa, että etenkin muusikot löytävät. Nämä Häkkisen tuotokset tapaavat olla sellaisia, että ne kiinnostavat niin ammattisoittajia, harrastajia kuin opiskelijoitakin.
Ihan täyteen ei Painotalon iso sali tällä kertaa tullut, mutta hyvä meininki oli kuitenkin taattu.
Monenlaista superbändiä on tullut nähtyä, mutta tässä yhtyeessä jokainen jäsen antoi katetta tuolle määritteelle. Järkyttävän kovaa soittoa, mestaripelimanneja kaikki.
Kitaristi Alex Machacek on lavalla erikoistapaus. Mies seisoo patsaana, liikahtamattakaan, mutta kädet tikkaavat järjettömän vaikeita kuvioita järjettömällä vauhdilla. Taisi olla illan viimeinen kappale, kun Machacekin toinen jalka vispasi muutaman kerran musiikin tahdissa. Kumma ettei yleisö tuosta kohahtanut.
Kosketinsoittaja Steve Hunt oli rakentanut älyttömän rikkaan sointipaletin, ja tyylikkäästi. Perinteinen jazzurkusoundi vilahti, Rhodes-soundikin, mutta poikkeuksellisen rikas synakuvasto oli pääosassa. Hienoja sooloja Hunt improvisoi Machacekin tavoin vaivattomasti toinen toisensa perään.
Jimmy Haslipin aseena oli kuusikielinen vasenkätinen basso, jossa kielet olivat ”väärinpäin”, matalimmat kielet alhaalla (siis sittenkin oikeakätinen soitin ihan nurinniskoin). Yellowjackets-yhtyeessä maailmanmaiseeseen noussut Haslip on paitsi groovemestari, myös hieno improvisoija, se tuli muutamassa soolo-osuudessa todistettua.
Haslipin tavoin myös liideri Wackerman otti vain pari kunnon soolonpaikkaa. Ne olivat sitten sitäkin päräyttävämpiä. Monessa kohtaa tuli mieleen afrikkalainen talking drum -tyyppinen selkeästi jäsennelty fraseeraus. Rummut todella puhuivat.
Enempää varsinaisia sooloja Wackerman ei tarvinnut siitä syystä, että hänen soittotyylinsä tässä yhtyeessä ei ole se perinteisen jazzrumpalin muita säestävä rooli, vaan rummut tuodaan musiikissa rohkeasti muiden soittimien rinnalle ja jopa etualalle. Jos hitusen saa liioitella, voisi sanoa, että Wackerman soittaa sooloa koko ajan, ja muu musiikki on sovitettu sinne sekaan.
Jos taas liioittelut jätetään sikseen, on kohtuullisempaa todeta, että yhtyeen musiikki kyllä toimii kokonaisuutena, kertoo tarinansa neljän muusikon voimin, mutta rummut jäsentävät poikkeuksellisen voimallisesti teosten kokonaisuutta.
Wackermanin musiikissa on sijansa myös tyvenelle, ja silloin Huntin ja Machacekin hienot sounditajut pääsevät oikeuksiinsa. Tärkeintä yhtyeelle on kuitenkin huippusosaajien tuottama huima fuusioenergia.
Wackerman tuntuu myös melkoisen ajattomalta tyypiltä. Kaveri on 66-vuotias (synttäreitä vietettiin Äänekoskella!), mutta luovuus sykkii sen verran vahvasti, että uusimmat sävellykset maistuivat konsertissa todella makeilta.
Konsertin toisen sivuhenkilön aika, ja bändin kannalta vielä merkittävämmän. Wackerman, Haslip ja Hunt ovat kaikki soittaneet brittikitaristi Allan Holdsworthin (1946-2017) yhtyeissä. Machacekille Holdsworth taas on ollut yksi suurimpia esikuvia, ellei se suurin, ja arvostus oli lopulta molemminpuolinen.
Zappaa ei Äänekoskella soitettu, mutta Holdsworthin musiikilla ilta sentään lopetettiin. Wackerman painotti miten tämä ”nerokkain tuntemani muusikko” oli kaikkien yhtyeen muusikoiden hyvä ystävä. Se tuntui musiikissa, nyt ei soitettu itselle, vaan Allanille. Tunnelataus nosti yhtyeen superteknisen suorittamisen uudelle tasolle.
Konsertin lämppärinä soitti mainio amerikkalainen fingerstylevirtuoosi Jeff Aug. Suomalaisille tämän alan taiturointi taitaa olla tutuinta Petteri Sariolan työn kautta. Myös Aug tuntui kitaralla toimittavan hieman enemmän kuin olisi yhdelle ihmiselle kohtuullista. Sävellykset olivat enimmäkseen riffipainotteista laatikkomusaa (ensin toistetaan yhtä juttua riittävästi, sitten vaihdetaan seuraavaan riffiin, jota taas toistetaan tarpeeksi ja niin edelleen). Biisit etenivät kyllä hienosti, groove piti kutinsa hankalimissakin käänteissä. Ja asennetta riitti, vai mitä sanotte sellaisisa biisinnimistä kuin Listen up, jazzhole! ja F**k the neighbors?
Huhtikuussa Jussi Häkkisellä on muuten vuorossa The Aristocrats, joka esiintyy tällä kertaa Kuopiossa, Tampereella ja Helsingissä. Kannattaa siis laittaa Häkkisen touhut tarkkaan seurantaan, jos tämän laidan musiikki kiinnostaa.
Chad Wackerman and the L.A. All-Stars: The Impossible Rock Fusion Tour
Äänekosken kulttuuritoimen konsertti, Painotalo 25.3.2026 klo 19
Vilho Rajala on haastatellut Chad Wackermania podcastiinsa Suomen-keikkojen tiimoilta. Rajalan isännöimä Parempi Rumpali Podcast löytyy kaikilta podcast-alustoilta kuten Spotifysta, Applen podcasteista ja YouTubesta. Vankka suositus!
