Eero Koivistoisen 80-vuotisjuhlakonsertti ravintola Kairossa

11
lukukertaa
Eero Koivistoinen. Kaikki sivun kuvat: Ari Haimi.

Suomen ehkä kainsainvälisimpiä jazzmuusikoita on Eero Koivistoinen. Hän kertoo palaavansa aina erittäin mielellään entiseen kotikaupunkiinsa Kotkaan. Sukulaisia ja kesämökkikin on vielä Kotkan seudulla. Täältä monet hyvät asiat alkoivat hänen elämässään.

Eero on syntynyt Helsingissä ja asui teini-iän kynnykselle Helsingin Käpylässä. Kun muutto perheen mukana Kotkaan toteutui, avautui myös musiikkiharrastukselle hienot mahdollisuudet.

Eero kehuu ensimmäistä musiikin opettajaansa Jukka Lahdenkylää innostavaksi ja hyväksi pedagogiksi. Eero aloitti klassisen viulunsoiton, mutta vaihtoi neljän vuoden  jälkeen saksofoniin.

Isä auttoi ostamaan osto- ja myyntiliikkeestä käytetyn, mutta hyväkuntoisen alttosaksofonin, Selmerin. Siitä kaikki lähti huimaan kehitykseen. Eero oli tosin hyvin kiinnostunut myös visuaalisita taiteista. Graafikon ura ja Kotkan aktiivisen elokuvakerhon kautta saatu kamerataideinnostus veivät myös mukanaan. Eero opiskeli myös vakavissaan tätä alaa ja oli Ylessä jopa kameramiesharjoittelijana.

Myyttiä vai faktaa?

Kotkan varhainen jatsielämä on saanut jopa myyttiset tarinat liikkeelle. Kun Eeron kanssa tästä aiheesta juttelee Kairossa ennen konserttia, hän on kyllä sitä mieltä että tarinoille on katetta!

Eero oli hieman liian nuori osallistumaan Juha ”Watt” Vainion ja Rempo Tanin Lehmäsaaren jazztapaamisiin. Ehkä ne olisivat olleet myös hieman liian kosteita kesäjuhlia kirkasotsaiselle nuorukaiselle. Isojen poikien hommia!

Mutta nuorukaiset pääsivät onneksi jameihin, joita järjestettiin Hotelli Meritornin ylimmässä kerroksessa. Aarno Raninen soitti siellä usein pianoa ja Heikki Rosendahl trumpettia. Paikalla kävivät myös Siikasaaret oppia hakemassa. Vanhojen konkareiden
mukana nämä nuoret miehet saivat 1960-luvun hienoja kontakteja ja itsetunnon kohdalleen.

Eeron isä ja veli olivat merenkävijöitä ja tätä kautta perheeseen tuli uusia jazzlevyjä tasaiseen tahtiin eri maista. Eero seilasi myös itse jungmannina kesätöissä merillä. Tätä kautta kansainvälinen elämänasenne kasvoi, samoin kielitaito karttui. Satama oli Kotkassa keskellä kaupunkia ja kulku laiturialueelle oli vapaata. Laivat viipyivät satamissa huomattavasti pidempään kuin nykyisin. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta myös kaupungin elämään. Myös kulttuurielämään. Ravintola Kairon ulko-ovelta on alle 100 metriä vanhalle lastauslaiturille.

Näiden Kotkan vuosien jälkeen Eeron ura jatkui hengästyttävään tahtiin. Blues Section progebändi. Pekka Sarmannon ja Edvard Vesalan kanssa muodostettu jazztio. Umon perustaminen, opinnot Bostonissa stipendin turvin.

Levytyksiä kotimaassa ja maailmanmusiikkitoimintaa Afrikassa 2000-luvulla. Maailman musiikin tuottamista ja levyttämistä Mosambikissa. Yhteistyötä Kymi Sinfonietan kanssa Itämeren pelastamiseksi ja ihmisten herättelemiseksi.

Ja vielä 80-vuotiaana täydessä iskussa Kairon lavalla soittamassa vanhoille tutuille kotkalaisille. Vuosikymmenien aktiivinen ura. Esimerkkiä nuoremmille!

Musiikkia on hyvä harrastaa monipuolisesti. Aulis Sallinen on oli aikanaan Sibelius-akatemiassa klassisella puolella Eeron säveltämisen opettaja. Hyödyllisiä taitoja kun osaa soveltaa omaan tarpeeseensa, syntyy jotakin uutta ja hienoa taidetta.

Kairon lavalle

Kairon lavalle nousi jo 14 vuotta kasassa pysynyt Eero Koivistoinen Quartet. Tämä pitkä kokemus ja yhdessä pysyminen kuului selvästi soiton selkeytenä, vaivattomuutena ja erittäin varmana otteena sävellyksiin.

Ohjelmistoon oli valittu merkkipäiväteemaan sopivasti eri aikakausien musiikkia. Varmaan kaikki bändin jäsenet eivät olleet vielä edes syntyneet, kun Eero oli säveltänyt näitä 60-luvun sävellyksiä, mutta hyvin olivat kaikki teokset hallussa koko bändillä.

Love Recordsin ajoilta funkhenkinen Clean Dreams svegasi mukavasti ja soolot irroittivat hyvät aplodit asiantutevasta yleisöstä. Mukavan pikku jutustelun avulla käytiin läpi Eeron uraa. Esimerkkinä hän soitti korvakuulolta opitun Chet Bakerin sävellyksen You don´t know what love is.

Uusimmasta tuotannosta Diversity-LP:ltä salin täyteinen yleisö sai kuulla Body Language -teoksen. Illan päätteeksi oli valittu Bob Dylanin The Times They Are A-Changin. Tämä Alexi Tuomarilan jazzsovitus oli mainio sanaton lopetus ja ajatuksia herättävä valinta. Ei julistusta tai räikeää kannanottoa asioihin,vaan omien ajatusten kautta pohdiskelua herättävä valinta.

Elämme keskellä erikoisia aikoja.

Kotka Jazz onnitteli kukkapuskan kera 80-vuotiasta konkarisoittajaa. Eero on elävä esimerkki, että ei kannata 65-vuotiaana sahata saksofonia kappaleiksi ja jäädä makaamaan sohvalle. Kirjahanke on vireillä ja musiikin teko jatkuu. Mielenkiinnolla me nuoremmat ja vanhemmat jäämme taas innolla odottamaan mallisuorituksia.

East Coast Jazz Club 
Ravintola Kairo 2.2.2026
Eero Koivistoinen Quartet:
Eero Koivistoinen saksofoni
Alexi Tuomarila piano
Jori Huhtala basso
Jussi Lehtonen

Eero Koivistoinen Quartet.
Eero Koivistoinen.
Alexi Tuomarila.
Jori Huhtala.
Jussi Lehtonen.
Lämmin tunnelma ulkona paukkuneesta pakkasesta huolimatta.