Jazzbändeillä on tapana joko kestää loputtomiin tai sitten hiipua hiljalleen, poistua näyttämöltä meteliä pitämättä. Tuiki harvinainen on Olavi Louhivuoren johtaman Oddarrangin tapaus, yhtye kun ilmoitti selkeästi että viime vuonna ilmestynyt kuudes pitkäsoitto on se vihonviimeinen ja viimeiset keikat taas soitetaan vuoden 2025 lopulla.
Leikin loppua siis oltiin nyt todistamassa Jyväskylän Popparissa 20.11.2025. Sen jälkeen jäikin jäljelle enää yksi esiintyminen, We Jazz -festareilla Helsingissä.
On kunnioitettavaa, että taiteijoilla on selkeä näkemys jonkin projektin mitasta. On ollut aikoinaan tarve ja motiivi tehdä yhdessä juuri tällaista musiikkia, ja kun vuodet ovat vierineet, lopulta yhtä selkeäksi on käynyt käsitys siitä, että nyt on tehty kaikki se mitä tässä yhteydessä on tarpeen tehdä.
Levypuolella Oddarrangia noteerattiin jo vuoden 2007 esikoisestaan Jazz-Emmalla ja sen jälkeen lukuisilla kiittävillä kritiikeillä. Keikoilla yhtye jätti vahvan jäljen omaperäisen instrumentaationsa ja väkevän lavakarismansa ansiosta.
Olavi Louhivuori intoili spiikissään miten mahtavaa on ollut päästä tekemään retrospektiivi yhtyeen koko tuotannosta. Tämäkään ei ole ihan normaalia jazztoimintaa, kun omaa musiikkia tekevien keikkailu nykyään useimmiten perustuu uusimman albumin esittelyyn.
Tämmöinen oli Jyväskylässä voittava konsepti. Makupalat jokaiselta levytykseltä muodostivat kokonaisuuden, joka oli monimuotoinen, mutta laitojen koluamisen jälkeenkin yhtenäinen.
Oddarrangin vahvuudet tulivat mieleenpainuvasti esiin. Kaikki biisit eivät olleet samaa puuta, eikä musiikin kuvailu tyhjentävästi ole edes haaveissa, mutta vissit ominaisuudet jäivät päällimmäisiksi mieleen.
Usein Lasse Sakaran junnaavat kitarariffit asettuivat musiikin pohjaksi, päälle loivat unenomaista tunnelmaa Osmo Ikosen sellon tai Ilmari Pohjolan pasuunan pitkät, rauhalliset linjat (yhdessä tai erikseen).
Sopii haikeana muistella miten hienosti yhtye annosteli ja yhdisteli ydinelementtejään: hauraankaunista maalailua ja paisuttelevaa, aina vain kiihkeämmäksi ja kiivaammaksi yltyvää energiamyllytystä. Forte fortissimo -jaksoissa Olavi Louhivuori pääsi päällikkönä vyöryttämään ja räjäyttelemään pommejaan.
Lasse Lindgrenistä jäi mieleen maalailukappaleisiin täydellisesti sopiva ultrapehmeä sointi ja sitten vastapoolina muutamat revittelyjaksot semmoisella soundilla, josta Lemmykin olisi tykännyt jos vain desibelejä olisi ollut vielä rankasti enemmän.
Oddarrangin elinkaaren aikana soitinten efektointi on rytmimusiikissa kehittynyt valtavasti. Syntikoita ja sampleja yhtye kyllä hyödynsi Jyväskylässä, mutta mielenkiintoista on se miten sitkeästi on pidetty kiinni sellon ja pasuunan akustisesta soinnista, niitä ei ole lähdetty härpäkkeillä muuksi taikomaan.
Nämä soittimet ja tämä kokonaissointi ovat yhtyeen sielua. Akustisen (sello, pasuuna, rummut) ja sähköisen (sähkökitara, bassokitara, syntikat ja samplet) yhdistäminen juuri tällä reseptillä on Oddarrangin suuri idea. Eikä passaa unohtaa yhtyeen lauluvoimaakaan, Osmo Ikosen johdolla hoilattiin useammassa kappaleessa voimallisia sanattomia hymnejä.
Oma yhtyesoundi, selkeät, pelkistetyt melodiat, minimalistinen vähittäinen kehittyminen ja kasvu, laaja volyymin ja energian skaala hiljaisuudesta pauhuun. Maisemia, tunnelmia, rajuakin dramatiikkaa. Näillä eväillä Oddarrang jätti ison jäljen jazzin ja rockin väliselle, ei-ollenkaan-niin-harmaalle alueelle.
Jazz Jkl Live
Poppari 20.11.2025
Oddarrang
Olavi Louhivuori – rummut
Osmo Ikonen – sello, syntetisaattorit
Ilmari Pohjola – pasuuna
Lasse Sakara – kitara
Lasse Lindgren – basso
