Joonatan Henriksson Quintet keikalla Kotkassa

186
lukukertaa
Pessi Pohjola Kairon lavalla. Kaikki sivun kuvat: Ari Haimi.

East Coast Jazz Club on ollut hyvässä asemassa, kun se on saanut klubilleen esiintymään pääkaupunkiseudulta ammattitaitoisia nuoria jazztaitureita.

Tämä linja jatkui syyskuun viimeisenä klubi-iltana, kun Kotkaan saapui Joonatan Henrikssonin kvintetti. Aivan uusia tuttavuuksia he eivät olleet. Osa bändistä on käynyt esiintymässä Sibelius-Akatemian jazzosaston joukoissa viime keväänä. Riitta Paakin mentoroima ryhmä teki jo silloin vaikutuksen.

Tällä kertaa nuori ryhmä oli liikkeelle omin voimin ja omin sävellyksin. Lukijoille pitäsi artikkeliin luoda mielikuva musiikista ja musiikkityylistä sanojen avulla.

Tässä tullaan ikävään kysymykseen lokeroinnista. Kirjoittajalle lokerointi on lähinnä jokaviikkoinen lääkkeiden jakaminen dosettiin. Tämä lokerointi tai tässä tapauksessa musiikkityylin luonnehtiminen on huomattavasti hankalampaa. Yhtyeen repertuaariin ei kuulunut yhtään jazzstandardia. Kaikki olivat bändin jäsenten omaatuotantoa. Kuitenkin jazztraditio oli soitossa läsnä. Mielenkiintoinen kokemus. Pisteet bändille tästä omiensa esittämisestä.

Joonatan on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Hän on viettänyt lapsuutensa Veikkolassa ja sieltä käsin jo nuoresta asti ollut musiikin opetuksen piirissä.

Ei pidä väheksyä perheen merkitystä tässä yhteydessä. Vanhemmat ovat musiikkialan kanssa läheisesti tekemisissä. Tukevaa ponnistuspintaa on löytynyt.

Musiikkiopiston ja pop/jazz opiston kautta tie vei Sibelius Akatemian nuorisolinjalle ja nyt jo Sibiksen maisteriopintoihin. Pian parikymppiseltä kaverila hengästyttävä tahti edetä uralla. Klarinetti on muodostunut nyt pääsoittimeksi. Myös alttosaksofoni on käsissä kulunut. Pianon kanssa hän tekee kuitenkin suuren osan sävellystyöstä.

Keskustelu kääntyy luontevasti tulevaisuuden suuntaan ja haluun hakea uusia vaikutteita. Joonatan on kiinnostunut esimerkiksi ison ammattiorkesterin kuten UMO:n kulissien takaisesta elämästä, tuottamisesta, markkinoinnista, rekrytoinnista jne. Orkesterin on tultava myös toimeen ja kehityttävä koko ajan. Nyt kun soittamispuoli ja pieni tuntuma säveltämiseen on jo hyvällä idulla, niin laajempi näkemys musiikkimaailmaan on alkanut kiinnostaa. Joonatanilla on toki kokemusta Finnish Junior All Star Big Bandin riveissä soittamisesta. Kokemus oli tosi myönteinen.

Toki vaikutteiden hakeminen maamme rajojen ulkopuolelta on haaveissa. Hollanti ja New York voisivat olla mielenkiintoisia musiikkikeskuksia. Itsensä haastaminen on hyvä piirre. Musiikkialalla ei koskaan ole valmis. Aina voi oppia uutta.

Joonatanin kvintetti soittaa hyvin varmaotteisesti. Sibelius Akatemian opit ovat hyvässä käytössä nyt.  Etenkin kun sävellykset ovat syntyneet ns. omassa pajassa, on niiden tulkitseminen vapauttavaa.

Joe Henderson ja John Coltrane ovat Joonatanin johtotähtiä, joten ehkä tässä olisi lukijalle hieman vihjettä bändin tyylistä. Joonatan mainitsee Manuel Dunkelin ja Mikko Innasen henkilöinä, joiden opissa hän on myös kovasti kehittynyt.

Esitetyt sävellykset olivat sopivan monipuolisia. Mieleen jäi Joonatanin balladi Sumu. Rauhallinen ja hieno luontokokemuksen tulkinta voisi olla myös hienoa kuultavaa big band -sovituksena. Sävellys kestäisi hyvin suurempaa dynamiikkaa ja useampia puhaltajia esittämässä tätä sävellystä. Hieman jopa klassikkokappaleen aineksia?

Konsertin loppupuolella kuultu Faaraot nousee haudoistaan oli myös pimeään syysiltaan sopiva sävellys. Se sisälsi mukavan rondon tai ehkä nykykielellä loopin, jota toistettiin monta kertaa. Tätä olisi voinut jatkaa vielä pidempään, koska siitä alkoi muodostua jonkinlainen meditatiivinen mantra, jota olisi voinut kuunnella loputtomiin.

Eero Dunkelin Blue Fox -sarjasta kuultiin myös pari sävellystä. Eeron soolot pääsivät näissä oikeuksiinsa.

Yleisön lähtiessä kylmään syysiltaan oli hienoa kuulla, kun vanhan polven yleisössä olleet muusikot ihmettelivät miten parikymppisten soittajien taidot ovat jo noin korkealla tasolla. Hyvällä koulutuksella on tärkeä rooli!

East Coast Jazz Club
Ravintola Kairo 29.9.2025
Joonatan Henriksson Kvintet
Joonatan Henriksson, klarinetti
Eero Dunkel, kitara
Pessi Pohjola, piano
Otso Huhtala, kontrabasso
Kasper Halttunen rummut

Joonatan Henriksson.
Eero Dunkel.
Otso Huhtala.
Kasper Halttunen.
Kairon tunnelmaa.