Koko Jazz Clubin intiimi tunnelma tarjosi täydelliset puitteet Mike Sternin ja hänen yhtyeensä Suomen-kiertueen kolmannelle keikalle. 71-vuotias Stern, yksi kaikkien aikojen jazzkitaristeista, ei osoittanut merkkiäkään hidastumisesta.
Sternin tyylissä on 70-luvun lopulta asti yhdistynyt jazz, rock, funk ja blues. Lisäksi puoliso Leni Stern laajentaa vaikutteita edelleen tuomalla mukaan sävyjä länsiafrikkalaisesta perinteestä.
Hänen laajasta tuotannostaan kuultiin illan molempien settien aloituskappaleet Like a Thief ja Show Me Your Face. Leni Sternin laulu oli vahvan koskettavaa ja ngonin soitto rikasti illan sounditarjontaa.
Sternien seurana lavalla nähtiin suomalaisista huippumuusikoista koostunut bändi, joka sopi mukaan täydellisesti: Joonatan Rautio (saksofoni), Timo Hirvonen (basso) ja Jussi Lehtonen (rummut). Kaikki olivat erittäin kotonaan Sternin sähköisen rockjazz-fuusion parissa. Hirvonen nautti luodessaan pohjaa groovelle ja pari todella upeaa bassosooloa kuultiin. Lehtonen vyörytti fillejä oivaltavasti ja sooloissaan sai rumpusetin kuulostamaan myös melodiselta.
Saksofonisti Joonatan Raution soolot herättivät ansaittua huomiota – vahvoja ja dynaamisia, täynnä energiaa, ja juuri siksi hienosti kokonaisuuteen istuvia. Voisinpa myös kuvitella Mike Sternin aiempien bändikaverien Bob Bergin ja Michael Breckerin tuotannon joskus käyneen Raution transkriptio-pöydällä. Jo toisena kuultu Out of the Blue -kappale sisälsi Raution lisäksi kaikilta muitakin niin upeat pitkät soolot, että illalle ladatut odotukset alkoivat täyttyä samantien.
Bändin ja Sternien välinen yhteispeli oli niin saumatonta, että sitä oli ilo seurata, ja se oli paitsi kuultavissa myös nähtävissä muusikoiden ilmeistä ja eleistä. Lisäksi Mike Sternin itseironinen hulvaton kamppailu suomalaisnimiä lausuessaan nauratti yleisöä.
Illan ohjelmistossa oli useita herkempiä kappaleita, joissa Sternin soitto oli täynnä dynamiikkaa ja tunnetta. Hänen kitaransa lauloi hiljaa ja kauniisti, ja melodioiden herkkyys piti yleisön otteessaan. Sternin soittotaito pääsi loistamaan myös nopeammissa kappaleissa – hänen virtuoosimainen ”tilutuksensa” oli kuin toisesta maailmasta.
Uuden puolen itsestään Mike Stern esitteli laulajana muutamassa kappaleessa. Tämä ei ollut täysin odottamatonta, sillä hän on pitkään ollut soolojen mukana laulamisen puolestapuhuja (asiasta oli puhetta äskettäin myös Rick Beaton haastattelussa, jossa on paljon muutakin kiinnostavaa tietoa uran alkuvaiheista).
Haastattelussa käytiin läpi myös Mike Sternin uuden soittotekniikan syntyä. Vuonna 2016 hän putosi rakennusmonttuun ja mursi kummatkin kätensä ja sai oikeaan käteen hermovaurion. Vamman ansiosta plektraa ei pysty pitämään kädessä kunnolla.
Ratkaisuksi löytyi liima pitämään plektra kädessä sekä uusi kyynärvarresta lähtevä oikean käden tekniikka. Trip-levyn hän pystyikin tekemään jo muutaman kuukauden kuluttua onnettomuudesta.
Sternin soundi, joka on pysynyt suhteellisen samantyyppisenä 80-luvulta saakka, oli jälleen voimissaan. Kitaran soundi oli lämmin ja tunnistettava, ja efektien käyttö pysyi hienovaraisena ja tyylikkäänä.
Mike ja Leni Sternin Koko Jazz Clubilla tarjoama konsertti oli paitsi musiikillisesti vaikuttava myös lämminhenkinen ja yhteisöllinen kokemus, ja käytännössä täysi tupa ei joutunut pettymään. Tämä ilta näytti, miksi Mike Stern on edelleen jazzkitaran legenda.
Viime aikoina olen saanut kuulla monia upeita ja erityylisiä Jimi Hendrixiä ihailleita kitaristeja Yngwie Malmlsteenista David Gilmouriin – encorena kuultu Hendrixin Red House muistutti nyt myös Mike Sternin kautta, kuinka moneen suuntaan tämän suuren innoittajan nostattamat aallot edelleen vaikuttavat.
