Tuigu vauhdissa jälleen

Kotkalaisen ravintola Kairon edustalla on vanha satama. Kymijoen makea vesi virtaa siihen kahdesta suunnata, idästä ja lännestä. Merivesi on kuitenkin itsessään suolaista. Joki tuo makean veden kaukaa keskeltä Suomea. Keiteleestä, Päijänteestä ja pikkujärvistä. Sydänmailta.

Toisaalta Kairon edestä on päästy isoilla laivoilla kaikille todella suolaisille maailman merille. Tuigu-bändissä on jotakin samaa. Soittajat ovat Kymenlaaksosta eli lähialueelta, mutta itse musiikki on sekä perisuomalaista että todella kansainvälistä. Tuigun musiikki
koostuu usein tarttuvia ja tunnettuja melodioita sisältävistä sävellyksistä. Esimerkiksi hieman mystinen lastenlaulu Tuu tuu tupakkarulla saa Tuigun käsittelyssä uuden muodon ja aiheuttaa todella pohdintaa laulun alkuperästä ja tarkoituksesta. Vaikka kysessä
on  perinteinen suomalainen lasten kehtolaulu, se saa kansainvälisen tulkinnan. Makea ja suolainen, itä ja länsi sekoittuvat omaperäisellä tavalla.

Monivivahteinen Tuigun musiikki sisältää myös Bob Dylanin kappaleita tai joissakin kohtaa mieli palaa Pekka Pohjolan Pihkasilmä kaarnakorva LP:n soundeihin. Siis takaisin 1970- luvun alkuun? Kiinnostavaa ja mielenkiintoista. Kun asiaa hieman tiedustelee ja aiheesta keskustelee, niin tajuaa asiayhteyksiä.Tuigun ”Grand Papa” Juha Björninen on toden totta kokenut lähes kaiken siltä ajalta, kun musiikkia vielä äänitettiin LP-levyille oikeilla soittimilla. Siis ennen digitaalisuutta. Hän on hyvänä mentorina sukupolvea tai jopa kahta nuoremmille soittajakollegoille. Hänen ideapussistaan löytyy vaikka mitä. Juha Björninen on tuottaja, säveltäjä, muusikko ja ennen kaikkea esikuva monelle muusikolle. Tuigun alkupiste on jossakin Piirpauke-yhtyeen uudelleen kasaamisen tietämillä. Kun Juha päätti muuttaa eläkeiän lähestyessä takaisin Kotkaan, hän päätti kasata uuden Tuigun nuorten paikallisten osaavien ja innokkaiden muusikoiden ympärille. Samoja ideoita voi jalostaa ja harjoitella nuorten osaajien kanssa.

Juhan soittotyyli on Atlantin takaa kotoisin olevaa. Varhaisiksi esikuviksi hän tunnustaa BB Kingin, Wes Montgomeryn ja Jimi Hendrixin. Sakari Kukon ja Pekka Pohjolan kautta löytyi aikanaan jotakin aivan  uutta, vanhaa ja muuta musiikkityyliä. Juhan Kuuban matkat antoivat taas peruuttamattoman elämyksen hänen soittointoonsa. Näistä monista osasista koostuu myös Tuigun musikaalinen idea.

Juhan säveltämä Hope on Ukrainan tilanteeseen kantaaottava teos, joka kuuluu bändin ohjelmistoon. YK-liitto ja UNISEF ovat saaneet siihen käyttöoikeuden hyväntekeväisyystarkoituksessa.

Suomijazzille avautui taas pieni juttuhetki konsertin jälkeen. Laulusolistina ja koskettimia osaltaan Otto Tikkasen ohella soittava Ella Tepponen on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut esiintyjä. Hän on alunperin Haminasta kotoisin ja käynyt Kymin Konservatoriossa hakemassa ammattitaitoista opetusta. Opettajia on mainittava useita, esimerkkinä  Riikka Pelo, Marko Kuusela ja Wiljami Salminen. Toki myös useita muita. Tämä kannustava pedagoginen yhteisö on työntänyt Ellan uraan vauhtia. Hän on esiintynyt Kotka Big Bändin ja UMO:n solistina. On myös tv-esiintymisiä ja keikkoja. Ella huolehtii rennolla otteella ja varmalla esiintymisellä Tuigu bändin spiikkaamisesta. Ei tarvitse pelätä että töppäisi tai vaikka töppää, Ella pärjää tilanteessa hersyvällä huumorilla ja terävällä kommentoinnilla.

Yllättäen esitettyyn kysymykseen: ”Jos pitäisi valita rytmi, melodia vai harmoniat?” tulee pitkä tauko ja mietintähetki. Ellan kasvoilla häivähtää hetken lievä ahdistus…. Apua! ”Ensin ajattelin vastata rytmi, mutta kyllä kuitenkin nostan melodian nyt tässä tilanteessa kärkeen, jos pitää vastata”, hän naurahtaa. Kaikkien elementtien kokonaisuudesta on kuitenkin kysymys sanoituksia unohtamatta. Usein nykymusiikissa koukutetaan ihmisiä rymillä, mutta Tuigun tartuntapinta on nimenomaan melodiapuolella. Juha käy silloin tällöin Konservatoriossa antamassa palautetta muusikoille ja näin verkostot syntyvät helposti. Kotka-Hamina seutu on suhteellisen pieni, mutta siinä piilee voima, on helppo löytää sopivia ja innokkaita ihmisiä. Paikkakunnan perinteistä puhumattakaan, niitä on. Vanhoja konkareita on vielä hengissä ja he ovat käytettävissä.

Tuigu on oivallinen mylly, joka tuottaa omanlaistaan musiikkia edellämainituista aineksista. Pohjalla kuultaa kuitenkin blues eli hieman samaa melankoliaa, mitä suomalaiset ovat pitkään suosineet iskelmämusiikin puolella. Illan päättii Van Morrisonin ikihitti Moondance. Vaikka laulun sanat vievät syksyyn ja lehtien putoamiseen, öiseen tanssiin, se sulatti viimeisetkin jäät kevättä janoavasta yleisöstä. Kymijoessakaan ei ole enää juurikaan jäätä ja meri on melkein vapaa Kairon edustalla.