No nyt oli hurjaa! Ranskalaisyhtyeen kiertueen järjestänyt Charles Gil varoitteli yleisöä etukäteen pyörremyrskystä, mutta siihen olisi voinut ladata alan termistöä enemmänkin. Lavalla raivosivat yhtä aikaa hurrikaani, taifuuni ja sykloni, puhkumassa ja puhaltamassa toisiinsa aina lisää energiaa ja lisää kierroksia.
In love with on rumpali Sylvain Darrifourcqin johtama yhtye, ja nyt mentiinkin aivan poikkeuksellinen rumpuvetoisesti, eikä siinä ollut mitään pahaa. Musiikissa oli esimerkiksi jaksoja, joissa sellisti Valentin Ceccaldin tehtävä (sello oli nyt statukseltaan ja soittotavoiltaan hyvin kontrabassomaisessa roolissa) oli luukuttaa yhtä säveltä tai hyvin suppeaa riffiä, ja samalla viulistiveli Théo Ceccaldi kietoi siihen oman pienen toistuvan lirutuksensa. Näin sellon ja viulun kimppa soi pitkään staattisena, lähinnä äänenvoimakkuutta ja iskun intensiteettiä annostellen, ja huomio kohdistui lopulta täysin rumpalin työhön, jossa oli variaatiota senkin edestä. Aivan maaginen oli jakso, jossa Darrirourcq esitteli lähinnä rumpaleiden itsensä täysin ymmärtämää tekniikkaa. Ideana on neljä täysin itsenäistä raajaa, neljä itsenäistä rytmiä, joiden on kuitenkin tietysti palveltava myös kokonaisuutta. Darrifourq muunsi yksi kerrallaan kunkin raajan rytmiä, ja piti samalla yllä taianomaista svengiä.
Rumputuolilta käsin myös yhtyeen soundia muovailtiin eniten. Ceccaldit kyllä vaihtelivat kumpikin näppäily- ja jousisoiton välillä, viulun efektoidussa äänessä oli särmää ja hendrixmaista ulvontaa, mutta lopulta veljekset eivät lähteneet soundillisesti hakemaan suurta vaihtelua. Darrifourcqilla sen sijaan oli koko ajan kiire, valikoimissa oli erilaisia metallikelloja/kuppeja virvelin tai tomin kalvon päällä tärisemässä ja pärisemässä, ja sisälle kun vielä heitti metallinpalan niin siitähän vinha sorina syntyi. Eri rumpukalvot olivat milloin dempattuja, milloin ”vahvistettuja” esimerkiksi pikkulautasella. Sivulla oli myös sitra, jonka kahden kielen päälle oli asettetu ebow-laitteet (yhden määritelmän mukaan ebow on eletroninen ”jousi”, jonka sisällä oleva magneetti saa kielen värähtelemään ja soimaan tarvittaessa loputtoman pitkään). Ja lopuksi vähän siitä perussetin soittamisesta: harvoin jos koskaan näkee näin loputtoman energistä kolaamista, rumpuraidassa oli todellakin vauhtia ja vaarantuntua. Parasta oli se miten Darrifourq säilytti koko ajan kontrollin, kiivaimmissakin tempoissa, hurjimmissakin ryöpytyksissä rumpali pystyi hyvin selkeisiin muodontoihin, ja siten johtamaan orkesteriaan hellän yksinvaltaisesti.
Siinä kyydissä Ceccaldin veljesten päällimmäinen tehtävä oli ”hurja sahaaminen”, eikä melodisella aineksella ollut päällikön virkaa kokonaisuudessa. Enemmän oli kyse jännitteestä musiikin paikallaan junnaavien ja alati muuntuvien osien välillä. Raaimmillaan musiikki lähestyi noisea, ja siinä kyljessä kehiteltiin kuin hardcorepunkin, John Zornin ja King Crimsonin rankimman kauden sulautumaa. Kauttaaltaan poissa oli jazz-normien mukainen soolojen improvisointi. Nyt tehtiin yhdessä, ja tehtiin täysillä. Kannattaa ohi ajaessa käydä tarkistamassa vieläkö Miekkaniemi on pystyssä tämän talvimyrskyn jäljiltä!
Miekkaniemessä kuultu Sylvain Darrifourcqin säveltämä kokonaisuus ”Coitus interruptus” on syntynyt William Faulknerin ja Samuel Beckettiin innoittamana: ”aikaikkunat ja subjektiiviset kokemukset seuraavat toisiaan sekasortoisesti, kieltä on lähes mahdoton ymmärtää”. Musiikin keskeinen idea on ”välttää päätöspistettä”.
Sylvain Darrifourcq IN LOVE WITH
Sylvain Darrifourcq rummut, sävellykset
Théo Ceccaldi viulu
Valentin Ceccaldi sello
Miekkaniemi, Viitasaari 10.11.2019
