Legendaarinen Jazz Bar on jo hyvän aikaa totellut Popparin nimeä. Jazzia baarissa kuullaan edelleen, mutta sen osuus on vähentynyt kulta-ajoista. Mm. Jazzliiton kiertueet ovat jääneet pois tarjonnasta, ja sehän tietää heti kymmentä huippukeikkaa vähemmän vuodessa. Jazzkeikoista iso osa on Jyväskylässä opiskelevien nuorten muusikoiden projektibändejä, mutta toki silloin tällöin kuullaan edelleen jo kansalliseen maineeseen nousseita yhtyeitä.
Juuri nyt jazzilla näyttää olevan vaikeaa Jyväskylässä, joka juuri Jazz Barin ja vahvan koulutuksen ansiosta nousi joitakin vuosia sitten pääkaupunkiseudun jälkeen maan merkittävimmäksi jazzkeskukseksi. Toivottavasti pari viimeistä keikkaa eivät kerro koko totuutta. Joka tapauksessa Mikko Innasen ja Triaden Vapaat äänet -keikalla Popparissa 20.4. oli surkean vähän kuulijoita, ja samaa rataa sujui myös saksofonisti Pauli Lyytisen ja Elifantreen keikka muutamaa päivää myöhemmin.
Harmillista, sillä molemmat orkesterit ovat juuri sellaista omaperäistä ja luovaa tekemistä, että luulisi tässä sivistyskaupungissa yleisöpohjaa vielä olevan.
Elifantree syntyi Göteborgissa vuonna 2006 kun musiikinopiskelijat Pauli Lyytinen, Anni Elif Egecioglu ja Tatu Rönkkö löivät hynttyyt yhteen. Keskeistä on saksofonisti Lyytisen ja laulaja-sellisti Egecioglun yhteistyö, sillä he säveltävät liki kaiken musiikin. Huomattakoon lisäksi että parivaljakko esiintyy näissä merkeissä usein myös kaksistaan ilman rumpalia.
Pauli Lyytinen on nousemassa kovaa vauhtia maineeseen. Jukka Perko saksofonikilpailun voitto on tietysti jo sinänsä kova saavutus, mutta paljon tärkeämpää on Lyytisen omaperäinen tyyli. Hän ei lähde seuraamaan kuluneita polkuja, vaan on jo kiitettävästi löytänyt omaa ääntä. Lyytisen kehityksen seuraaminen tulevina vuosina on taatusti kiinnostavaa puuhaa.
Elifantree on hauska bändi. Aloitus hieman kylmäsi, kun Egecioglun kokeellinen lauluilmaisu ei oikein tuntunut syttyvän, kovat intervallihyppäykset olivat uhkarohkeita syöksyjä tuntemattomaan. Pian laulaja sai kuitenkin juonen päästä kiinni, ja lämmettyään vakuutti kaikessa mitä teki, laulajana, sellistinä ja kellopelinsä (!) kanssa.
Soitinnus oli tosiaankin sangen erikoinen. Yhdistelmät olivat pelottomia. Jo Elifantreen perusjuttu, laulu, saksofoni ja rummut on sitä, puhumattakaan kellopelin, melodican ja rumpujen yhteiselosta kaunoballadissa.
Kun ryhmän perusmenossa ei ollut sointusoitinta lainkaan, saksofoni sai usein töitä komppisoittimena. Lyytisen soitossa rytminen aines korostuikin laulua säestävissä riffeissä.
Elifantreen musiikki on riisuttua, mutta ei alastonta: kertaakaan illan aikana ei tullut mieleen että jotakin olisi puuttunut. Elifantree on kokeellista ja juurevaa yhtä aikaa. Se on ihan varmasti taidetta, mutta samalla se konstailematonta ja tuoretta. Vänkä kokemus!
Elifantree
Poppari, Jyväskylä 23.4.2008
Anni Elif Egecioglu (voc, vc, kellopeli)
Pauli Lyytinen (sax, melodica, kellopeli)
Tatu Rönkkö (dr)
