Joskus tulee kelattua elettyä elämää taaksepäin ja muisteltua lähimenneisyyden konsertteja. Kalenteria selatessa parhaat kokemukset palautuvat kirkkaina mieliin. Ja sitten on myös niitä konsertteja, jotka nousevat vaivattomasti esiin ihan ilman kalenteriakin.
Juhani Aaltonen Trion keikat parin viime vuoden ajalta Tampereella, Jyväskylässä ja Äänekoskella ovat tuollaisia tärkeitä konsertteja, niiden syviin tunnelmiin on helppo palata. Aaltonen, Uffe Krokfors ja Tom Nekljudow ovat minulle yhdessä yksi maailmanhistorian parhaista jazzbändeistä.
Juhani Aaltosen pehmeä soundi ja kaiken eletyn elämän sisältävä kypsä ilmaisu on sellaista herkkua, että siihen on näemmä mahdotonta kyllästyä. Aaltosen elämäntyön voi halutessaan nähdä suurempanakin symbolina: elämä ei ole ohi ennen kuin se on ohi, taiteilija voi olla parhaimmillaan ikäihmisenä.
Nyt Aaltonen on mukana toisessa, aivan erilaisessa triossa. Kolme sukupolvea yhdistävä Nordic Trinity on syntynyt kitaristi Mikko Iivanaisen aloitteesta. Yhtyeen rumpali on Yhdysvaltoihin asettunut rumpali Klaus Suonsaari.
Yhteistä näille kahdelle triolle on viehtymys hitaaseen ja maalailevaan balladikerrontaan. Selkeä ero syntyy Iivanaisen työstä: kun Aaltonen on oma vakuuttava itsensä, juuri Iivanaisen sähkökitara määrittelee tämän trion maisemat.
Nordic Trinityn keikka kävisi samalla sähkökitaraklinikasta, niin monipuolisesti ja vaihtelevasti Iivanainen esittelee soittimen soinnillisia mahdollisuuksia. Ei voi sanoa että hänellä olisi joku perussoundi niin kuin kitaristeilla yleensä, vaan mieluummin hän hakee jokaiseen kappaleeseen erilaisen sointimaailman. Temppuilu ei kuitenkaan tule mieleen, vaan tekniikka pysyy musiikin palveluksessa.
Muutamassa kohdassa olisin harkinnut särösoundia toisenkin kerran, mutta yleensä Iivanaisen sounditaju tuntui erehtymättömältä. Vibrakampi ja volyymipedaali olivat ahkerassa käytössä, ja muuta härveliä oli lattia täynnä. Pedaaliarsenaali ei kuitenkaan asettunut pääosaan, vaan tärkeintä oli toki se miten soundi muovautui soittajan näpeissä. Teknisessä mielessä Iivanaisen soittaminen on tavattoman kekseliästä ja vaihtelevaa.
Mitenkään erityisen heittäytyvä soittaja Iivanainen ei ole, vaan kaikessa monimuotoisessa varioinnissaan soitto maistuu hyvin harkitulta ja hieman pidättyväiseltäkin.
Klaus Suonsaaren soittamista on aina miellyttävä seurata. Turhan usein ei miestä Suomessa tätä nykyä nähdä. Tässä yhtyeessä Suonsaari ei ota soolotilaa, hän tyytyy taustoittamiseen ja tarkkaan tapahtumien seuraamiseen. Suora jazzkomppi ei ole Nordic Trinityä, vaan Suonsaari luo jännitteistä, kevyesti kelluvaa ja eläväistä rytmimattoa, mieluummin vispilöillä ja malleteilla kevyesti maalaillen kuin kapuloilla rymistäen. Tatsi on ennen kaikkea pehmeä ja joustava.
Keikan tunnelmista saa hyvän kuvan Nordic Trinityn Wonders never cease -levyltä. Tässä tapauksessa keikka ja levy ovatkin harvinaisen lähellä toisiaan. Erinomaista työtä sekä studiossa että konserttilavalla!
Nordic Trinity
Jazz Bar, Jyväskylä 2.3.2006
Juhani Aaltonen (ts, fl)
Mikko Iivanainen (g)
Klaus Suonsaari (dr)
