Hovatta, Vuokko: Pysykää sängyssä sunnuntaisin

376
lukukertaa
Kuva: Otto Virtanen ; Kannet: Jarkko Heiniö.

Vuokko Hovatta Kolmisin: Pysykää sängyssä sunnuntaisin
DOORBELL003

1.Villi vastuuton (Savolainen)
2.Bambi (Kilpeläinen)
3.Mitään en tahdo (Savolainen)
4.Retkiluistin (Kilpeläinen)
5.Hevosharrastus (Kilpeläinen)
6.Tämä runo lumoaa sinut
7.Kevättalvi (Savolainen)
8.Pysykää sängyssä sunnuntaisin (Kilpeläinen)
9.Nyt (Savolainen)
10.Sumu (Savolainen)
11.Fanny ja Alexander (Savolainen)
12.Ota pataan (Kilpeläinen)
13.Kirkas tähti (Savolainen)

Sanat Riina Katajavuori.

Vuokko Hovatta (laulu, tamburiini (2)), Atte Kilpeläinen (alttoviulu, melodika (9), kellopeli (12), laulu (3, 5, 12)), Panu Savolainen (vibrafoni, kellopeli, lyömäsoittimet, laulu (3)).

Tuottaja: Vuokko Hovatta Kolmisin
Äänitys: Mika Venhovaara, Kansallisteatterin Lavaklubi, marraskuu 2017 (1, 9, 11, 13), Kimmo Antikainen, G Livelab Helsinki, toukokuu 2018 (2-8, 10, 12)
Jälkiäänitykset: Panu Savolainen, Doorbell Studio, toukokuu 2018
Miksaus: Joonas Saikkonen, Ambience Studios
Masterointi: Jaakko Viitalähde, Virtalähde Mastering

Arvio: 2,5 tähteä

 

Tämä on minulle vaikea levy kuunnella. Hankalaa on jo se, että pitää koko ajan keskittyä sanoihin. No, ne ovatkin ihan okei, Riina Katajavuori sanoittaa nykymaailman mikromenoa tuoreesti ja kiinnostavasti.

Mutta: pitääkö niitä samoja juttuja toistaa ja toistaa, pitääkö ne mua tyhmänä? Eikö tarina voisi mieluummin mennä koko ajan eteenpäin? Onneksi ensimmäisten biisien alkujärkytyksen jälkeen tilanne paranee levyn mittaan.

Vielä vaikeammaksi menee laulamisen kuuntelu. Eikös Vuokko Hovatta ollut aika ronski laulaja Ultra Bran alkuaikoina, mitäh? Mistä tulee tämä piipittävä pikkutyttösoundi? Esimerkiksi Mitään en tahdo -biisissä Hovatta laulaa aikuisena naisena, mutta moni muu laulu menee minun korvissani piloille ohuen kimityksen takia.

Sinänsä tämä yhtyeformaatti on melkoinen oivallus. Atte Kilpeläisen alttoviulu ja Panu Savolaisen vibrafoni taikovat aika maagista kudosta, niissä on sitä tunnevoimaa, jota pitäisi olla myös laulussa. Kaunis instrumentaali Sumu todentaa tämän häiriöttä, mutta sama intensiteetti löytyy kyllä jokaisesta kappaleesta laulun alta.

Yhden instrumentaalin ohella levyllä on myös puhutun sanan osuuksia, eikä niissäkään mitään vikaa. Musiikillista vaihtelevuutta on sitäkin albumilla riittävästi suppeasta kokoonpanosta huolimatta, on kauneutta, on rosoa, on jopa grooverytmittelyitä. Genrejä sekoitellaan surutta ja sujuvasti. Projekti on mielenkiintoinen, ja kasassa on kosolti hyviä aineksia, mutta onnistumisen torpedoi tällä kertaa laulajan ylärekisteri. Minun mielestäni.