Mopo: Mopocalypse

749
lukukertaa
Photo: Aarni Toiviainen ; Design: Matti Nives.

2018 We Jazz Records WJCD07

1.Tökkö (Mopo & Felix Zenger)
2.Riisto (Fredriksson)
3.Ruusu (Fredriksson)
4.Mustafa (Fredriksson)
5.Niin aikaisin (trad.)
6.Sinut muistan ainiaan (Fredriksson)
7.Noita (Tikkanen & Eskelinen)
8.Panama (Nieminen)

Linda Fredriksson (baritone saxophone, alto saxophone), Eero Tikkanen (double bass, electric bass, violin), Eeti Nieminen (drums, percussion, synthesizer)

+ 7: Otto Eskelinen (Farfisa)

Produced by Mopo & Matti Nives
Recorded 8-9/2016 at Ambience Studio and 3/2017 at Magnusborg Studio
Recording, mixing and editing: Joonas Saikkonen (1-4, 7-8), Abdissa ”Mamba” Assefa (5-6)
Mastering: Pauli Saastamoinen at Finnvox

Arvio: 4 tähteä

 

Niin se aika rientää, Mopokin on ehtinyt ihastuttamaan reteästi retkuilevan jazzin ystäviä jo reilut viisi vuotta. Jee!-esikoinen ilmestyi tuossa vuoden 2012 lopulla, ja nyt on kolmannen oman pitkäsoiton aika.

Mopocalypse on monitunnelmainen ja sitä myös kuuntelee hieman ristiriitaisin fiiliksin. Aluksi ei oikein lähde, Mopo ei heti houkuttele tarakalleen. Tökkö ja Riisto ovat reippaita ja railakkaita, mutta niissä on pientä valuvikaa. Yksinkertaisesti sanottuna ne ovat liian yksinkertaisia, liian riisuttuja ja liikkeiltään vähänläntiä. Simppelien riffien teho laskee vääjäämättä kun uutta näkökulmaa ei riittävissä määrin ilmaannu. Keikkakäytössä tilanne voi olla vallan toinen, energinen irrottelu saanee palkintonsa, mutta toistuvaan kuunteluun nämä biisit eivät houkuta.

Ruusukin vielä kompastelee teeman toisteisuudessa, mutta biisin loppu viittaa jo tuleviin tunnelmiin. Kun Linda Fredriksson ensimmäisen kerran vaihtaa baritoninsa alttoon kaikki tuntuu alkavan alusta. Tempot ovat jo rauhoittuneet alun remellyksestä, ja samalla Mustafasta lähtien kaikki toimii. Eivät biisirakenteet edelleenkään monimutkaisiksi ryöstäydy, mutta nyt annostellaan hienosti melodisuutta, rytmistä vaihtelua sekä särmän ja kauneuden vuoropuhelua. Samalla Fredrikssonin saksofoni irtautuu useaan otteeseen palkitsevasti vapaampaan liitoon.

Kun Mopo rauhoittuu, sitä on helppo kuunnella tunteella ja kelluskella hitaasti soljuvassa, jotenkin turvallisessa vaan ei silti tylsistyttävässä vuossa. Tässä hengessä mopoutuu tyylikkäästi myös perinnesävelmä Niin aikaisin Eero Tikkasen melodisen basson kantamana. Hulvatonta Tikkasta taasen on Sinut muistan ainiaan -kappaleen rajat rikkova, jousella soitettu bassosoolo. Tuo Fredrikssonin sävellys on kuin ikivihreä, ja tulkinta sen verran sentimentaalinen, etteivät kaikki tästä kuivin silmin selviä. Tikkasen tonaalinen seikkailumieli on juuri siksi tismalleen paikallaan, tunnelmapalasta rakentuu jotakin vielä muistettavampaa kun eheys rakastavasti rikotaan.

Loppupuolen irrottelubiisi Noita onnistuu aloituskaksikkoa paremmin Fredrikssonin free-heittojen ansiosta eikä Otto Eskelisen farfisa-hurvittelustakaan haittaa ole. Kauniiksi lopuksi päädymme Eeti Niemisen kuvittelemaan Panamaan. Selkeämelodiainen ja -biittinen biisi jää elämään Fredrikssonin mehevän alttosoundin ansiosta.

Mopo puolestaan elää etenkin vastakohtaisuuksien mainiolla yhdistelyllä. Selkeät rakenteet ja vissi anarkismi, simppelit melodiat ja free-purkaukset, häpeilemätön sentimentaalisuus ja ilkikurisuus, kauneudentavoittelu ja energinen kohkaaminen ovat kaikki Mopon juttuja. Maailma olisi hitusen tylsempi paikka ilman tätä hanakasti keulivaa jazztrioa.