HattiBhutamBand: Affects of old time

46
lukukertaa
Design by Artur Närvänen.

2014 AANI Records AA-X-022

1. Jack’s holler
2.For ladies
3.One kind favour
4.Alcatraz night
5.Devil
6.The gal I’m lovin’
7.Journey home
8.Ain’t so red

All tracks composed, arranged and produced by Harri Huhtamäki, Esa Karjula, Tuomas Norvio and Tapani Rinne.

Harri Huhtaniemi (acoustic and electric guitar, autoharp, 5-string banjo, vocals, percussion), Esa Karjula (acoustic guitar, dobro, 5-string banjo), Tuomas Norvio (electronics, percussion), Tapani Rinne (bass clarinet, tenor and baritone saxophone, bass recorder, percussion).

Recorded and mixed by Tuomas Norvio
Mastered by Pauli Saastamoinen at Finnvox Studios

Arvio: 4,5 tähteä

 

”Rytmistä äänimaisemamusiikkia, ambienttia americanaa”. AANI Records tiivistää uuden julkaisunsa neljään sanaan, ja onpa muuten nasevasti tiivistetty.

Onhan tässä toki paljon muutakin, kaikenlaista rönsyä ja vaikutetta ihan Intiaan asti, mutta HattiBhutamBandin perusta on lopulta aina palautettavissa noihin neljään sanaan.

Mikäkö HattiBhutam? Yhtyeen nimi tulee Radioateljeen tuottajan Harri Huhtamäen Thaimaassa saamasta kutsumasta. Nelikon muut soittajat ovat old time -ekspertti Esa Karjula, kaikkien tuntema Tapani ”RinneRadio” Rinne ja Tuomas Norvio, mm. Rinteen ja Kimmo Pohjosen projekteista tuttu elektroniikkavelho.

Eipä ole tällaista levyä ennen vastaan tullut. Ambienttia mielenmaisemamusiikkia tehdään todella paljon tätä nykyä, ja myös monet jazzmuusikot liikkuvat lajin lähituntumassa. Mutta kun tässä on yhtä vahvana mukana tuo juuripuoli, rouhevana ja elämänmakuisena. Ja laulu, sellaisena puheenomaisena ja narisevana, se nyt ainakaan ei kuulu ambientmusiikin normikäytäntöihin.

Ja banjokin vielä…

Enpä olisi hevin uskonut että Rinne on joskus mukana levyllä, jota voi suositella rosoisen lo-fi bluesin ystäville, Jack Whiten tai Black Keysin faneille.

Entä minkälaisen levyn nämä kaverukset saisivatkaan aikaan 22-Pistepirkon kanssa?! Vankkaa sukulaisuutta Pirkkoihin olen aistivani tässä sähkön ja akustisen, juurien ja leijunnan sekametelisopassa. Ja Howlin’ Wolfkin kävisi solistiksi, jos hengissä olisi, tai Tom Waits. Tämähän alkaa mennä villiksi…

Joka tapauksessa nyt ollaan erikoisen äärellä, ja samalla erikoisen hyvän.

Ambient jättää minut monesti kylmäksi. Musiikki saattaa olla hienosti rakennettua, soundit upeita ja niin poispäin, mutta tunnetasolla ei vain pääse päämäärättömältä tuntuvan vellonnan kyytiin. Nyt osuu ja upottaa, juuri tuo roson ja sähköisen efektoinnin yhdistelmä on se viisastenkivi.

Huhtamäen ja kumppaneiden estetiikka on tietysti pitkän genrekehityksen mahdollistama. Samalla siinä on selkeästi omaa ja omaperäistä musiikillista ajattelua, muuten noin kypsä ja valmis fuusio ei voisi mitenkään olla mahdollinen.

Olen vaikuttunut. Suuresti!