SuomiJazz.com

Päivinen, Pepa: North pipe

• 01.12.2009 • Osio: Levyarviot

2009 Presence Records PRECD-019

Päivinen, Pepa: North pipe

Photo: Jari Loisa ; Design: Jani Rämö.

1.Hetkinen… (Päivinen)
2.Ulosvastuu (Päivinen)
3.Reflexologoy (Hassinen)
4.Get fire (Päivinen)
5.Joy (Hassinen)
6.Sword (Päivinen)
7.Feuillage (Päivinen)
8.Valkeakuulas (Päivinen)

Pepa Päivinen (reeds), Timo Kämäräinen (g), Ville Huolman (b), Mikko Hassinen (dr)

+ 4, 6, 7: Juho Laitinen (vc)
+ 7, 8: Mongo Aaltonen

Produced by Pepa Päivinen Recorded 5/2009 at Seawolf Studios by Samu Wuori
Mixed by Samu Wuori at Perfect Sound Studios
Mastered by Samu Sarhamaa at Perfect Sound Studios

Arvio: 4 tähteä

Pepa Päivinen on vienyt omaa musiikkiaan kaiken leipäsoittamisen ohessa eteenpäin suurella määrätietoisuudella. Oma yhtye on vuosien saatossa elänyt ja laajentanut jatkuvasti näkökulmiaan. Aluksi mentiin pitkään saksofonin, basson ja rumpujen kolmiyhteytenä. Rumpali Mikko Hassinen on ollut Päivisen matkassa koko ajan. Bassotontilla Hannu Rantanen vaihtui jossain vaiheessa Ville Huolmaniin. Kitaristi Timo Kämäräisen myötä yhtye laajeni kvartetiksi joitakin vuosia sitten.

Ja taas on tapahtumassa uusia: sellisti Juho Laitinen on tällä levyllä mukana kolmella kappaleella, ja on mukana myös loppuvuoden kiertueella. Tätä menoa Päivisen yhtye on parinkymmenen vuoden päästä big band.

Timo Kämäräinen on viimeistään North pipella noussut arvoonsa tässäkin yhteydessä. Kitaristi kantaa suuren vastuun kappaleiden karaktäärien määrittelystä. Kämäräisen sähkökitara on varmaankin vaikuttanut myös siihen että Ville Huolman soittaa nykyään paljon sähköbassoa.

Laitinen tuo jälleen uutta särmää kokonaisuuteen. Sellisti on meritoitunut uuden konserttimusiikin ja taide-improvisaation parissa, mutta eipä sähköinen rytinäkään tunnu vieraalta.

Joy on kuin häivähdys Päivisen trio-ajoista, jolloin meditatiivisuutta oli enemmän kehissä kuin kitarabändin aikakaudella. Jos nimi on tarkoitettu vakavasti otettavaksi, tässä on totisesti ilonpitoa suomalaisittain, muilta salaa. Päivisen sopraano maalailee melankolisen kaunosti, ja välissä biisin kruunaa Huolmanin tunnelmallinen soolo, joka on moodin mukaan nyt pakko soittaa isolla bassolla. Näin hidasta tempoa tavataan sanoa jazzin puolella balladiksi, mutta musiikki maistuu enemmän klassiseen tyyliin adagiolta.

Joy jää kuitenkin poikkeukseksi. North pipen leipälaji on rujo ja ilmaisuvoimainen, räjähtänyt, omintakeinen sähköisen ja akustisen fuusio. Kämäräisen roimii särkyneillä soundeilla, Huolmanin sähköbasso mouruaa ja Päivinen on fyysisen vahva etupäässä matalan pään saksofoneilla. Toveittain musiikista on kuultavissa progehäivähdyksiä, mikä saattaa tietää bändille jatkossa muutakin kuin jazz-yleisöä.

Päivisen arsenaaliin kuuluu saksofonien lisäksi bassoklarinetti ja huilut, ja kun tähän lisätään Kämäräisen sounditaikuruus slide-herkuttelua myöten, Huolmanin bassovariointi, ja nyt vielä Laitisen sellokin, yhtyeellä on käytössään rajattomasti sointiyhdistelmiä. Kokoonpanon potentiaalissa riittää Pepalla tutkittavaa vuosiksi eteenpäin, vaikka big bandeihin mittoihin ei tähdättäisikään.

North Pipen myötä bändi on täysin valmis kansainvälisille estradeille. Musiikin omaperäisyys, vaihteleva eläväisyys, tunnelmien ”suuruus” ja bändin tiivis syke vakuuttavat.


Kirjastonhoitaja. Kirjoittelija.
Sähköposti | All posts by