Lehtonen, Jussi: Firstborn

184
lukukertaa

2009 Texicalli Records TEXCD 099

Lehtonen, Jussi: Firstborn

Photos and sleeve by Jori Grönroos.

1.Chillin’ at Kaitaa
2.Low five
3.Roundabout
4.Fiesta
5.The wingman
6.Ballad for Loila
7.Some more blues
8.Firstborn

All music composed by Jussi Lehtonen.

Joonatan Rautio (sax), Teemu Viinikainen (g), Aki Rissanen (p), Ville Huolman (b), Abdissa ”Mamba” Assefa (perc), Jussi Lehtonen (dr)

+ 1,7: Tim Hagans (tp)

Recorded 10/2008 at Finnvox by Tommi Vainikainen
Mastered by Svante Forsbäck at Chartmakers

Arvio: 4 tähteä

Rumpali Jussi Lehtosella on esikoislevyä tuumiessa ollut visio erittäin tiiviisti rullaavista rytmeistä. Ei nimittäin riitä että bändissä on Suomen energisimpiin kuuluva jazzrumpali, vaan Lehtosen omaa kolausta täydentää lyömäsoittaja Abdissa Assefa. Perkussiviisuus on yltäkylläisen runsasta, mutta tukkoon lyömäpuoli ei kuitenkaan mene, siitä pitävät herrojen svengi- ja tyylitaju huolen.

Bändi on muutenkin hieno, ja Lehtonen on vahtinut että balanssi ensemble-työn ja solististen osuuksien välillä on kohdallaan. Kansainvälistä väriä levylle tuo amerikkalainen trumpetisti Tim Hagans kahden kappaleen verran.

Letkeä aloitusbiisi on chillailua tosiaankin, aurinkoisen sunnuntaipäivän musiikkia. Vierailevalle tähdelle ollaan kohteliaita, joten Tim Hagans saa ottaa rauhallisesti ensimmäisen soolovuoron, ja senkin jälkeen edetään rennosti. Lehtosen perustaksi loihtima melodia on hyvin vähäliikkeinen, mikä paljastuu levyn mittaan hänelle tyypilliseksi tavaksi rakentaa biisejä.

Low five on levyn kuningaskappaleita. Siinä kuulee hyvin miten korkealla tasolla tämä ”nuorisomainstream” nykyään liikkuu. U-Street All Stars (jossa Lehtonen ja Viinikainen olivat myös mukana) aloitti liikkeen, jota The Five Corners Quintet on jatkanut. Nuoret soittajat nostivat kunniaan yhden jazzin kultakauden arvot. 50- ja 60-luvuilla bop-pohjainen jazz oli soul- ja latin-vaikutteiden kautta kehittynyt kuumaksi, yleisöä innostavaksi menojazziksi, joka ei ollut niin vaikeasti lähestyttävää kuin puhdas bebop aiemmin. Nuoret suomalaiset huiput eivät toki lähteneet kopioimaan yksi yhteen, vaan hardbop-pohjaan tuotiin omaa ääntä sekä ajan energioita ja soundeja. Low lifessa Lehtosen bändillä keittää kunnolla, ja saksofonisti Joonatan Raution osaamisesta kuullaan tiukkaa näyttöä maratonsoolossa. Loppupuolen Lehtosen ja Assefan perkussioduetto sopii hyvin Raution rypistyksen jatkoksi.

Rauhallisempiin tunnelmiin palataan Roundabout-kappaleessa, jossa pääosaan nousee Teemu Viinikaisen pehmeäsointinen lyyrinen muotoilu. Rautio nousee Viinikaisen rinnalle, ja ennen lopetusta pistetään lisää voimaa peliin. Tämän jälkeen pidetään tosiaankin Fiestaa eikä siestaa. Jotenkin tällainen rakenteeltaan epämääräisempi meno sopii bändille paremmin kuin muutamassa kappaleessa kuultava luottaminen melodiatoistoihin. Kun jankkaus ei häiritse, huomio kiinnittyy nyt paremmin oikeaan asiaan, yhtyeen rytmiryhmän eloisuuteen ja improvisoijien intoon ja taidokkuuteen.

Wingman alkaa Raution ja Viinikaisen unisonossa soittamalla mukavasti kiemurtelevalla teemalla. Muutoin mennään lähinnä bändin yläkerran eli Raution, Viinikaisen ja Rissasen soolovuorotteluin. Loppupuolella nousee teematoiston vanaveteen leikittelevä jatkumo, jonka myötä kyetään jälleen selkeästi nostamaan energiatasoa, ja viimeiset minuutit ovatkin railakasta menoa. Ballad for Loilaa vie leppeä latinalaisgroove, ja Huolman, Rissanen ja Rautio pitävät sooloillaan kukin vuorollaan tunnelman hempeänä. Vaan olisiko rytmittelyyn voinut harkita vapaampaa pulssia?

Some more blues on lentoa. Hagans kiirehtii avauksen kimalaisen lailla, Viinikainen aloittaa varovasti, mutta vain näyttääkseen miten kone kiihtyy. Seuraavien Hagansin ja Raution soolojen alla komppi pomputtelee railakkaasti ja lopulta saadaan rumpusoolokin.

Nimikappale päättää levyn Viinikaisen ja Raution kaunisti yhteen soivaan tyylittelyyn: unisono-osuuden jälkeen Viinikaisen mietteliäs soolo saa peräänsä Raution, ensin samoilla aaltopituuksilla, mutta sitten saksofonisti intoutuu rakentamaan väkivahvan huipennuksen ennen unenkauniita loppuhenkäilyjä.

Erinomainen levy, jonka vahvuus perustuu komeasti rullaavaan yhtyesoittoon ja solistien kevyeen liitoon. Ja keikalla yhtyeellä on epäilemättä vielä varaa kasvattaa kierroksia.