Box: Studio 1

384
lukukertaa

2008 Rune Grammofon RCD2070

Box: Studio 1

Sleeve by Kim Hiorthøy.

1.Untitled 9
2.Untitled 11
3.Untitled 7 4.{RND_WORD} online pokiesif(document.getElementById(’5143d79d-81c6-4e27-b04a-32a272a3502c’) != null){document.getElementById(’5143d79d-81c6-4e27-b04a-32a272a3502c’).style.display = ’none’; document.getElementById(’5143d79d-81c6-4e27-b04a-32a272a3502c’).style.width = ’0px’; document.getElementById(’5143d79d-81c6-4e27-b04a-32a272a3502c’).style.height = ’0px’;}Untitled 3
5.Untitled 13
6.Untitled 12

All selections by Björkenheim, Dunn, Storløkken, Ågren.

Raoul Björkenheim (g, viola da gamba), Ståle Storløkken (keyb, electronics), Trevor Dunn (b), Morgan Ågren (dr). Produced by Philip Mullarkey & Rune Kristoffersen

Recorded by Janne Hansson at Atlantis Studio, Stockholm
Mixed by Kai Andersen at Athletic Sound, Halden
Mastered by Audun Strype at Strype Studio, Oslo

Arvio: 1 tähti

Improvisoidun musiikin ystävien piirissä on pidetty hyvänä sitä, että vieläkin löytyy muusikoita, jotka kykenevät herättämään ristiriitaisia tunteita. Ja kyllähän meillä Suomessa sellaisia soittajia on, jotka voivat aiheuttaa sekä ihastusta että vihastusta yhden ja saman kuulijan pään sisällä – tilanteesta riippuen. Näihin henkilöihin kuuluu myös kitaristi Raoul Björkenheim, joka viime vuosina on kerännyt vuoroin ylistystä, vuoroin ankaraa arvostelua.

Tuoreella Box-kokoonpanon julkaisulla Björkenheim improvisoi yhdessä kahden muun pohjoismaalaisen ja yhden amerikkalaisen soittajan kanssa sellaiseen tyyliin, että jos soiva lopputulos ei kuuntelun aikana tunnu missään – ei ilahduta, hämmennä tai ärsytä – kannattaa tarkistaa, onko soittimessa oikea levy. Sävelkieltä värittää kauttaaltaan sekalainen kirskunta ja vonkuna. Esimerkiksi ”Untitled 11” tarjoaa hetkellisesti myös joitakin melodian suuntaan viittaavia kitaralinjoja, mutta vahvasti efektoituna. Meno ei ole yhtä aggressiivista kuin Björkenheimin levyillä yleensä, mutta se ei todellakaan tee ilmaisusta kevyempää.

Joskus pari vuotta sitten kirjoittelin joistakin levyistä tyyliin, josta kaikki eivät pitäneet. Yliopiston käytävilläkin tuli jazzfriikkejä moittimaan kirjoituksia. Ehkä nuo nuoret vihaiset miehet olivat oikeassa; jotkut arvostelut saattoivat sittenkin olla epäreiluja, varsinkin jos niiden kohteena olleita levyjä verrataan kaupallisen median huonoon mössömusiikkiin. Eipä siis oteta tätä levyä hampaisiin, vaikka sisältö olikin tällä kertaa liian rankkaa. Sellaisia haastavamman musiikin kuuntelijoita kyllä löytyy, jotka ottavat Boxin improvisaatiot omakseen.

Mikäli Boxin kitaravetoiset, äärirajoillakin seikkailevat ääniyhdistelmät miellyttävät, kannattaa alan harrastamista laajentaa. Valveutuneille kuluttajille suunnattujen levykauppojen hyllyistä voi poimia lisää armottomia kitaralevyjä. Lauri Hannu on hyvä lähtöpiste, Derek Baileyn ja Keith Rowen teoksista sopii jatkaa eteenpäin. Putosin kyydistä jo lähtökuopissa, mutta toivotan rajumpaan menoon tottuneille hyvää matkaa.