Ilmiliekki Quartet: Take it with me

72
lukukertaa

2006 TUM Records TUMCD 020

Ilmiliekki Quartet

Original art work: Marika Mäkelä ; Design by Santtu Parikka, Juha Lökström.

1.Take it with me (Tom Waits, Kathleen Brennan)
2.Karhu (Pohjola)
3.So far (Louhivuori)
4.Askisto (Pohjola)
5.Porcelain (Red Hot Chili Peppers)
6.Kanava (Pohjola)
7.My favorite plum (Suzanne Vega)
8.Hatchi (Prättälä)
9.In wood (Prättälä)

Verneri Pohjola (tp), Tuomo Prättälä (p), Antti Lötjönen (b), Olavi Louhivuori (dr)

Studio: Nilento Studio, Gothenburg, Sweden, 6/2006
Tuottaja = Producer: Petri Haussila
Äänittäjä = Engineer: Lars Nilsson
Miksaus = Mixed by: Lars Nilsson
Masterointi = Mastered by: Henrik Otto Donner & Esa Sintonen, DER, Tammisaari

Arvio: 3,5 tähteä

Tom Waitsin koruttomalla balladimelodialla käynnistyy Ilmiliekki Quartetin toinen albumi. Muut vieraskappaleista ovat peräisin Red Hot Chili Peppersiltä ja Suzanne Vegalta. Jazzbändit hakevat nykyään paljon materiaalia rockin puolelta, ja mikäs siinä, ainakaan minä en haikaile tämän päivän tulkintoja menneiden aikojen jazzstandardeista.

Waits-balladi tarjoaa melodisia eväitä vähän, eikä Ilmiliekki halua tehdä omia lisäyksiään. Samaten Peppers-cover etenee hyvin pelkistetysti. Tonaalista tapahtumista tärkeämpi on tunnelma.

Vega-laina on itse asiassa Antti Lötjösen elegia bassolle, piano ja trumpetti vain häivähtävät taustalla.

Minimalismi mitä todennäköisimmin jakaa kuulijat: jos ei pääse tunnelmaan kiinni, musiikki ei paljon sisältöjä tarjoa. Ilmiliekki liikkuu nyt siinä rajoilla, vaarana on luiskahtaminen naiiviin sentimentalismiin.

Omissa kappaleissa on enemmän jazzillista ytyä, niin balladeissa (esimerkiksi Olavi Louhivuoren So Far) kuin energiapitoisemmissa vedoissa (Verneri Pohjolan Karhu).

Pohjolan liki kymmenminuuttiset teokset Askisto ja Kanava antavat hyvän kuvan Ilmiliekin nykysubstanssista. Pääosassa on milloin Pohjolan lyyrisenä vaelteleva trumpetti, milloin Prättälän lämminhenkinen, useimmiten hyvinkin vähäpuheinen piano.

Levy päättyy ikään kuin ilmaisua laventavasti kahteen Tuomo Prättälän sävellykseen. Hatchi pohjaa staattiselle rytmille, jossa komppi saa työhönsä vaihtelua vain voiman säännöstelystä. In wood on hyvin impressionista tunnelmointia, ja siinä tapahtuu pieni ihme: hajanaisesta räpistelystä kasvaa yksi albumin ehyimpiä ja vaikuttavimpia hetkiä.

Ilmiliekki on nuori yhtye, ja toivottavasti vasta pitkän tien alussa. Kakkoslevyllään yhtye ankkuroituu yhä selvemmin kamarijazzin alueelle, mutta toisaalta sillä on niissä puitteissa myös valmiuksia kokeilevaan ja omia rajoja hakevaan ilmaisuun. Pelko juuttumisesta pikkuporvarillisiin kauneusihanteisiin on siis turha, särmää näistä lahjakkaista muusikoista löytyy takuulla jatkossakin.