Spirit of New Orleans: Bogalusa strut

536
lukukertaa

2002 SONO-1

Spirit of New Orleans: Bogalusa strut

Photos: Mari Toivola, Katja Toivola, Ritva Harju ; Design: First Page, Katja Toivola

1.Bogalusa strut (trad.)
2.Girl of my dreams (Clapp)
3.El manicero (Simons)
4.Paul Barbarin’s second line (Barbarin)
5.Exactly like you (McHugh)
6.Panama rag (Tyers)
7.Last night on the back porch (trad.)
8.Barbados (Parker)
9.Bye bye blues (Hamm, Bennett, Lown, Gray)
10.Carnival’s in town (Jones)
11.How come you do me like you do (trad.)
12.John Casimir’s whoopin’ blues (trad.)

Risto Salmi (sax), Katja Toivola (tb), Jarkko Palokas (g), Jussi Harju (sousaphone), Thomas Rönnholm (dr)
+ Leroy Jones (tp, voc), Susanna Mesiä (voc)

Äänitetty Happy Jazz Club Storyvillessä, Helsinki 2/2002 = Recorded live at Happy Jazz Club Storyville, Helsinki 2/2002
Äänitys = Recorded by: Robi de Godzinsky
Miksaus = Mixed by: Robi de Godzinsky
Masterointi = Mastered by: Robi de Godzinsky

Arvio: 2 tähteä

Perinnejatsin harrastus on vielä voimissaan Suomessa. Dixielandia, swingiä ynnä muuta edellisen vuosisadan alkupuolen musiikkia soittavat paitsi alan veteraanit, myös monet nuoremmat jazzin alkulähteistä kiinnostuneet muusikot.

SONO on vuonna 2001 perustettu yhtye, joka nimensä mukaisesti on pitänyt tiiviisti yhteyksiä New Orleansiin muutenkin kuin kappalevalinnoissaan. Tällä levyllä yhteys kiteytyy trumpetisti Leroy Jonesin vierailuna. Äänitys on tehty Storyvillen keikalla vuonna 2002.

Rutinoituneet muusikot saavat aikaan hyvän perussykkeen Jussi Harjun sousafonin ja Thomas Rönnholmin rumpujen johdolla. Soitinsolisteista mieluiten kuuntelee saksofonisti Risto Salmen kevyesti liiteleviä vetoja, ja myös kitaristi Jarkko Palokkaan sooloilusta olisi mieluusti nautiskellut enemmänkin. Jones ei ihmeitä esitä, vaikka lämpeneekin keikan loppua kohden. Katja Toivolan pasuuna liikkuu kaikissa sooloissaan kovin jähmeästi. Laulusolisteistakaan ei tällä kertaa isoa iloa urkene, niin perusosaamisen tasolla sekä Jones että Mesiä liikkuvat.

Tiukimpien neworleansilaisten rinnalle SONO ei yllä, sillä ote on enimmäkseen laiskanpulskea, välillä suorastaan löysä. Intensiivisen perinnesvengin sijaan SONO tarjoilee letkeätä ja perusvarmaa, mutta kovin yllätyksetöntä poljentoa.