Quartet Coyote: TRJVK + voc

60
lukukertaa

2004 Texicalli TEXCD060

Quartet Coyote: TRJVK + voc

Photos & graphics by Martti Heikkinen.

1.Jazzmusiikkia (Anttila)
2.Beatler (Anttila)
3.Robot love (Saari)
4.Bossa Freetalax (Anttila)
5.Kelmit (Anttila)

The Coyote blues suite:
6.Blues of mine (Anttila)
7.Kokemäki blues (Ikonen)
8.Ska vi? (Saari)
9.Kokemäki coctail (Ikonen)
10.Gimme 5 (Kuoppamäki)
11.Sakaali (Dunkel)
12.Blues of mine, part II: Cathedral (Anttila)
13.Kirottua kapteeni (Anttila)
14.Bosastoneuvoston kokous (Anttila)
15.Maybe I want you, baby (Anttila)

Ape Anttila (b, guitarrone, voice), Manu Dunkel (ts, ss, fl, voice), Kari Ikonen (keyb, synth acc, pan flute, voice), Sami kuoppamäki (dr, perc, voice), Jarmo Saari (g, tb, programming, voc, vocoder)

Recorded and mixed at Finnvox, Helsinki, 4/2003-3/2004 by Speedy Saarinen
Additional recordings by Jarmo Saari at Ydin
”Kirottua kapteeni” recorded and mixed at M1/YLE by Pekka Jaakkola and produced by Veli-Pekka Heinonen/Radiomafia 2002
Mastered by Pauli Saastamoinen, Finnvox

Arvio: 3 tähteä

”Kolmostuoppi, kiitos!” ”Taputetaanks tällasten jälkeen?” ”Oks toi nyt se läskibasso?” ”Minen taputtanu kertaakaan – apurahajazzia!” Nämä ja monet muut Quartet Coyoten uuden levyn avausraidan äänimaailman todellisesta elämästä poimitut kommentit vievät kuulijansa hauskasti keskelle tavallista jazzklubia, jossa jazzyhtye yrittää valloittaa kuulijansa eri jazztyylejä kokeillen.

Kokoonpanoltaan erikoislaatuinen viisimiehinen kvartetti uskaltaa jatkaa myös avauksen jälkeen vaativalla huumorilinjalla. Tarjolla on muistumia tutuilta kuulostavista sävelmistä, on valssia, rockia, skata, imelää viihdemusiikkia ja tietenkin mutkikkaita jazzteemoja. Välillä väännetään rautalankaakin Jarmo Saaren kitaran johdolla ja jossain vaiheessa Ikosen pianosoolo katoaa lähes tyystin lasien kilinän ja yleisön hälinän sekaan.

”TRJVK + voc” on paikoin hyvinkin hupaisaa kuunneltavaa ja maamme jazzmuusikkojen kermaan kuuluvat kokeneet lavakojootithan osaavat soittaa lähes mitä tahansa. Niinpä albumin soittotekninen toteutus on ihailtavaa ja varsinkin Manuel Dunkelin soolosuoritukset kohoavat paikoin levyn kevyesti ilottelevan yleisilmeen yläpuolelle. Yhtyeen tarkoitus tuoda huumorin lämpöä meille jazztosikoille on toki hyvä ja kannatettava, mutta kokonaisuutena levy ei täysin tavoita kestävämmän huumorin hykerryttävyyttä, vaan jää liiaksi kertakäyttövitsien tasolle.

Edellinen artikkeliBurn!: Burn!
Seuraava artikkeliQuintessence: 5 am
Torniolainen pitkän linjan jazz-vaikuttaja, kirjoittanut Suomijazz.comin lisäksi Jazzrytmeihin ja Pohjolan Sanomiin.
Jaa