Quartet Coyote: Moisturizing

105
lukukertaa

2000 Texicalli TEXCD030

1.Amal-gum
2.Lautamies
3.Tus
4.Haw-haw
5.Taiwan
6.It takes 2
7.Great
8.Ecco woman
9.Scorpzio

Kaikki sävellykset = All compositions by: Ari-Pekka Anttila

Manuel Dunkel (ts, fl), Jarmo Saari (g, fret- less guitar, micro synth guitar, mand, vocoder), Kari Ikonen (Hammond, Mini Moog, Wurlitzer, Rhodes), Ari-Pekka Anttila (b, contra bass balalaika), Teppo Mäkynen (dr, perc, samples, programming)
+ 4: J-P Virtanen (Hammond)
+ 2: Mia Simanainen (voc)
+ DJ Zäppä (scratch)

Studio: Hitsville IV
Tuottajat = Producers: Ari-Pekka Anttila & Quartet Coyote
Äänittäjä = Engineer: Tom Nyman
Masterointi = mastered by: Pauli Saastamoinen, Finnvox
Haw-haw: recorded at YLE M1, Helsinki, by Jukka Viiri

Arvio: 3 tähteä

Viisimiehisen Kojoottikvartetin albumi on niitä levyjä, joilla huippukova miehistö laskee ulos vähän puolivillaista tavaraa. Kyseessä on Ari-Pekka Anttilan liidaama ykkösluokan kokoonpano, ja levyn kaikki sävellykset ovat pomon kynästä. Niissä on jotakin viehättävää leikkimielisyyttä ja naivistista iloittelua, mutta sittenkin kaipaisin tanakampaa tavaraa ja tiukempaa sävellyksellistä otetta.

Quartet Coyote funkkaa mielellään ja osa musiikista on selkeästi suunnattu groovaaville tanssilattioille, mutta Kojoottien funk on joustavan ja elastisen rytmittelyn sijasta usein liian hakkaavaa tai hölkkävää minun makuuni, ja teemat taas ovat liian toisteisia ja junnaavia.

Silloin tällöin huumori kuitenkin toimii. Biiseissä on hauskojakin juttuja, mutta ei kuitenkaan ihan hihkumaan pistävää riemullisuutta.

Lähelle päästään esimerkiksi Taiwan-kappaleessa, jossa on menevää instrumentaaligroovea, meiningiltään Ikosen hulvattomien karusellikeyboardsoundien kautta sukua Laika & Cosmonautsien kaltaisille psykosurffaajille. Lisää mainiota Ikosta löytyy Scorpziolta, tällä kertaa Hammond-merkkistä herkkua.

Dunkelin tenorin viemä Great on selkeästi tanssilattiatavaraa. Mielenkiintoiseksi kappale käy kuitenkin vasta juuri ennen loppuhäivytystä kun Jarmo Saaren kitaran repaleiksi särkynyt ääni pääsee esiin.

Ecco Woman alkaa idioottihölkällä ja kulkee sen jälkeen sekopäisesti tunnelmasta ja tyylilajista toiseen. Lyhyt, mutta hauska virsi.

Olisipa muissakin soitteissa samanlaista hulluutta enemmän, nyt meno taipuu liian usein löysän puolelle juuri tuon ylenpalttisen temaattisen toisteisuuden takia.

Ituja toki löytyisi lähteä kehittelemään kreisimpää ja vieläkin originellimpaa kojoottimeininkiä.